*

Matti Kyllönen

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahenki hakusessa

Päätoimittaja Kyösti Karvosen pääkirjoituksessa (Kaleva 15.3.2015 ”24 vuotta, vain viisi ministeriä”) nostettiin esiin Pohjois-Pohjanmaalle elintärkeä asia, ministerivaje. Erääksi syyksi vajeeseen mainittiin maakunnan suurimman puolueen keskustan kyvyttömyys nostaa muita pidempiä edustajia sekä piirin tapa syrjiä Oulua. Jos näin on, niin miksi? Miksi maakuntamme ja koko Pohjois-Suomi on kovin heikko puolustamaan itseään?

Luonnonolot eivät tue yhtenäisen maakunnan tavoitetta. Läntinen osa on lakeutta, koillinen osa ylämaata. Koillista osaa maakunnasta sanottiin vielä sata vuotta sitten Ylimaaksi, vuodesta 1926 alkaen Koillis-Pohjanmaaksi, joka perusti omat maakuntapäivät. Vasta 1950-luvulla alkoi vakiintua nimi Koillismaa. Nykyisin se käsittää enää Kuusamon ja Taivalkosken.

Miksi maalaisliittolais-keskustalainen Pohjois-Pohjanmaan maakunta ei ole pitänyt köyhimmästä ja syrjäisimmästä alueestaan huolta? Miksi Koillis-Pohjanmaan maakuntapäivät ovat ajat sitten lakanneet?

Menneisyydessä oli toisin. Luonnonrikkauksiltaan rikas Ylimaa oli läänin pääkaupungin Oulun näkökulmasta tavoiteltu. Oulun teollisuus ja palvelut havittelivat alueen työvoimaa, metsiä, malmeja, riista- ja kotieläintuotteita. Puutavarayhtiöt yhdessä metsähallituksen kanssa ulottivat lonkeronsa vedenjakajan tuolle puolen. Livon ja Vanttajankannaksen yli hinattiin puutavaraa kaukaa Kitkalta ja Kuusamo- ja Muojärviltä asti uitettavaksi Ouluun. Kitka- ja Oulankajokilaaksojen puita uitettiin Vienanmerenrannan sahoille, kunnes vuoden 1918 sota sulki rajan ja kauppa sinne pysähtyi. Koillisen rajaseudun kunnista tuli nälkämaata. Ikivanha Oulun–Kuusamon–Vienanrannan kauppatie katkesi.

Tämän kauppatien kehittämistä oli esitetty 1870-luvulta lähtien. Tiehanke Kuusamo–Paanajärvi pantiin Kuusamon kunnassa vireille 1871 ja tiehanke Kuusamo–Paanajärvi–Valkeameri 1878. Kuntakokous perusteli ”Koudan tahikka Kieretin kaupunkiin” ulottuvaa tietä sillä, että ”elon veto sen kautta tulee paljon helpommaksi kuin Pietarista päin.” Yhteydet Pietariin olivat siis vahvat.

Maantie Kuusamosta Paanajärvelle ja Tavajärvelle valmistui 1896. Oulun–Kuusamon–Valkeanmeren rautatiehanke käynnistettiin Kemin tuomiokunnan talonpoikaisedustajien toimesta 1897. Ylimaan kuntien yhteinen rautatielähetystö matkasi Helsinkiin 1906. Yksikamarisessa eduskunnassa kansanedustajat Juho Vaarala (suom. 1907–1917) ja Kaarlo Hänninen (ml. 1924–1939) toimivat ansiokkaasti asian hyväksi.

Oulun kaupunki, Ylimaan kunnat ja läänin kansanedustajat tukivat Oulun–Kuusamon ratahanketta jokseenkin yksimielisesti, mutta unelma radasta meni karille helmikuussa 1934, jolloin eduskunta äänin 151–26 teki päätöksen Kontiomäki–Taivalkoski radasta. Päätöksen taustalla oli metsähallituksen 1930 muuttunut kanta. Valtio alkoi tavoitella Ylä-Kainuun ja Koillismaan metsiä Itä-Suomen tehtaiden tarpeisiin. Maalaisliiton ryhmä hajosi enemmistön asettuessa Kontiomäen radan kannalle. Koillismaalla petyttiin puolueeseen.

Tämä ja muut ongelmat – mm. Kuusamon kunnan ja Kuusamon Osuuskaupan läheinen yhteistyö – aiheuttivat poliittisia lommoja maalaisliiton kannatukseen. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa pienviljelijät saivat Kuusamossa 14.8% kannatuksen. Vuoden 1936 eduskuntavaaleissa pienviljelijät saivat Kuusamossa 11.3 %, Taivalkoskella 29.6 %, Posiolla 21.5 %, Ranualla 10.9 % ja Pudasjärvellä 53,9 %. SDP:n kannatus 1936 oli Kuusamossa 3.4 %, mutta Taivalkoskella peräti 14.2 %. Maalaisliitolle hankala Kuusamon Kirkonkylä äänesti 1933 SDP:lle 24.6 % kannatuksen. Vaaliliitossa olleet Kok. ja IKL saivat yhteensä 22.1 % kannatuksen. Maalaisliiton osuus Kirkonkylässä oli vain 32.4 %.

Kirkonkylä oli maalaisliitolle ongelma, kun se äänesti jatkuvasti ”väärin”. Valtio tarjosi Kuusamon Kirkonkylälle vuosina 1909 ja 1926 kauppalan asemaa, mutta kunta torjui sen. Vasta 1980-luvulta lähtien keskustapuolue on Kirkonkylän kukistamisessa onnistunut.

Euroopan unionin aikana Koillismaa on jäänyt Pohjois-Pohjanmaan takamaaksi. Teollisuutta ei tavoitella, on vain kapea-alainen matkailu vaalittavana.

Suomesta piti EU:n myötä tulla ”maakuntien Suomi”, jolloin maakunnat hoitaisivat asiansa suoraan Brysseliin.

Toisin on käynyt. Toimettomat maakunnat kuihtuvat. Kun ei ole valtakunnalle mitään annettavaa, ei ei pärjätä ministeritaistoissakaan.

Kiitän Kalevan uutta päätoimittajaa yrityksestä puhaltaa hiillos henkiin. On palattava tekemään tuotteita ja avaamaan historiallisia kauppareittejä Vienaan ja Jäämerelle.

 

Lähteet: Matti Kyllönen, Pohjois-Suomen varhaissosialismi. Diss. JY 1995 ja Matti Kyllönen, Verellä lunastettu maa. Kuusamo 1918-1939. Itä-Karjalan Kustannus Oy, 2014.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Niin, Ari, kunpa saataisiin pisteitä Pohjois-Pohjanmaan ja koko Suomen syrjäseuduille innostuksen aikaansamiseksi vaaleja kohtaan. Rajaseudut ovat alastomat ja apaattiset; mistä työtä, mistä puolustajat. Oulu oli kovasti kiinnostunut koilliskairan metsistä ja malmeista, Oulun-Kuusamon-Paanajärven rautatietä ajettiin, mutta 1934 tuli pysäys, kun valtio käänsi kelkkansa ja alkoi kannattaa Kontiomäki-Taivalkoski rataa. Maalaisliitto petti koillismaalaiset. Oulunkin kiinnostus hupeni. Oulu on käpertynyt itseensä, liittänyt naapurikuntia itseensä ja velkaantunut liitoskuntien velkojen vuoksi. Pitäisi mennä pk-yrittäjien luo kysymään millä hinnalla ja millä eduilla alatte työllistää. SAK ei vielä tätä tajua, se luulee että voi yhä sanella ehdot - ja ottaa velkaa porukan elättämiseksi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mitä porukkaa muuten SAK elättää?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #5

Taisin ilmaista ajatukseni huonosti. SAK ei kyllä elätä mitään porukkaa, vaan muut elättävät joutolaisia. Työn ja pääoman pitää kohdata niin että työsopimus syntyy.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

"Miksi maalaisliittolais-keskustalainen Pohjois-Pohjanmaan maakunta ei ole pitänyt köyhimmästä ja syrjäisimmästä alueestaan huolta"?

Niinpä. No, ainakin aiemmin sitä huolenpitoa on kuitenkin löytynyt. Mutta väki on käymässä vähiin, ja "huolenpitäjät" sen myötä valuneet kohti etelää.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyvä Kai. Kysymyksesi on laaja, mutta vastaan oleellisimpaan. Raja sulkeutui 1918. Kuusamoon jäi suuri joukko maailmansodan vuosina tulleita ihmisiä, joille ei ollut työtä. Karjalan pakolaisia tuli Vienan hallinnon luhistumisen jälkeen 1922. Samana vuonna oli Sallan läskikapina. Vuonna 1923 oli paha kato. Syötiin hätäleipää. Pula jatkui koko 1920-luvun ja sitten tuli varsinainen pula-aika. Kuntien sosiaalimenot olivat korkeat, Kuusamon kunnassa 50-81 % kunnan maksuun pannuista veroista. Veroja jäi jatkuvasti rästiin. Valtio tuli sosiaalimenojen avustajaksi 1920-luvun lopussa. Koilliskairan kunnat joutuivat valtion lisätyn valvonnan alle 1934 alkaen. Kuusamon kunnansairaala otettiin valtion haltuun, se oli hyvä ratkaisu. Tätä menoa jatkui sotiin asti.Sosiaalihuolto pelasi maalaisliiton johdolla (kannatus 60-80 %)ja se pelasi yhteen osuuskaupan kanssa. Vuonna 1932 oli raju yhteenotto valtakeskittymää (kunta-osuuskauppa) kohtaan. Tämä näkyi vuosien 1933 ja 1936 eduskuntavaaleissa, ks. luvut yllä. Sitten tuli jutussa mainittu rautatiehankkeen raju muutos 1934, Oulun suunta hylättiin ja Kainuun suunta hyväksyttiin. Maalaisliitto oli avainasemassa, se petti väestön. Pula alkoi hellittää 1936 alkaen. Ilman valtion tuntuvaa avustamista koilliskaira olisi mennyt kommunismin kelkkaan. - Paljon ajateltavaa nykytilanteeseen. Jotkut kaipaavat köyhiin kuntiin ulkomaalaisia pakolaisia. Kannattaisi hyvin tarkkaan harkita, huonot ajat ovat vasta edessä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eikö tuo ole niin, että Suomessa on ainasu osittu pohjois-etelä liikenneratkaisuja itä-länsi suunnan sijasta jo puolustuksellisista syistä johtuen.

Kuulemma Koillismaan ja Kainuun huonot olot näkyvät vieläkin sikäläisten ihmisten terveydessä. 1920-luvulla ko. alueilta tulevilla alokkailla nähtiin selviä aliravitsemuksen merkkejä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #6

Jälkikäteen on sanottu, että turvallisuussyistä ei muka Oulun-Kuusamon rataa voitu rakentaa. Missään lähdeaineistoissani ei ole ilmennyt, että strategiset syyt olisivat radan rakentamisen estäneet. Miksi sitä olisi 1897 lähtien ajettu kaikkien puolueiden voimin, jos strategia olisi este. Olihan rakennettu rannikkorata Rovaniemelle 1909 ja edelleen Kemijärvelle 1934. Kajaani-Kontiomäki rata valmistui 1924, Oulu-Kontiomäki poikkirata 1930, Iisalmi-Ylivieska 1925, Kontiomäki-Hyrynsalmi 1939, Hyrynsalmi-Taivalkoski 1961. VR:n vuosien 1862-1962 historian kirjoittaja Aulis J. Alanen sanoo, että 1920- ja 1930-lukujen rautatienrakennuspolitiikalla luotiin eheyttä ja kiinteyttä maahamme ja kiinnitettiin huomiota puolustusmahdollisuuksiin. Vuonna 1918 aloitetulla Oulu-Nurmes ja Kajaanin-Kontiomäki radoilla taloudellisen merkityksen lisäksi haluttiin luoda puolustukselle tärkeä yhteys Karjalan, Savon ja Pohjanmaan pääratojen kesken. Sama tarkoitus oli vuonna 1942 valmistuneella Kemijärvi-Kelloselkä radalla. - Sotatoimien takia rakennettiin myös tammikuussa 1944 valmistunut kapearaiteinen Hyrynsalmi-Kuusamo rata. - Myös Seppo Ervasti esittää Kuusamon pitäjähistoriassaan (1978) Oulun-Kuusamon radan esteeksi puolustuspolittiset syyt esittämättä kuitenkaan mitään dokumenttia käsityksensä pohjaksi. Näkemykseni mukaan tämä oli vain peitetarina maalaisliiton epäonnistuneelle politiikalle. Metsähallitus, siis valtio, oli Kontiomäki-Taivalkoski radan suunnan määrittäjä.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Mielenkiintoista on historia. Kiitos!

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Pertti Väänänen. Koillismaan väestön terveydellinen tila oli itsenäisyytemme aamunkoitossa todella kurja. Rannikolta Kuusamoon matkannut sotaväki näki nälkäisiä ihmisiä saattelemassa nuoria miehiään liittymään sotajoukkoon. Kirjailija Samuli Paulahrju kuvaa kuinka ihmiset kokoontuivat lähtöseuroihin ja niiden päätyttyä luovuttivat poikansa sotajoukolle. Sallan-Kuusamon rintamalla taistelleet miehet kokivat kovia, mutta rintama kesti punaisten paineet. Pettua syötiin mökeissä sodan aikana ja vielä 1930-luvullakin. Sitten tuli taas sota. Raskain uhrein koillisrintama kesti. Kuusamon sankarihaudoissa lepää 450 sankarivainajaa. Nyt, "EU:n rauhan oloissa", rintama on vaarassa pettää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset