Matti Kyllönen

Maamme ja kansamme turvallisuus on uhattuna

Olen tänään ilmoittautunut Torniossa 3. lokakuuta pidettävään mielenosoitukseen maahanmuuttajien vyöryn ehkäisemiseksi Suomeen. Maahanmuuttajien hallitsematon vyöry rajojemme yli on jo tähän mennessä aiheuttanut niin vakavan särön maan ja kansan talouteen, turvallisuuteen ja tulevaisuutemme näkymiin, ettei vakavamielinen kansa voi siihen enää vahvasti reagoimatta suhtautua.

Asiat riistäytyneet Suomen käsistä

Maamme asiat eivät ole enää yksin Suomen hallittavissa, koska oma kansallinen päätäntävaltamme on menettty Euroopan Unionille, joka puolestaan ei tätä eikä muitakaan Euroopan asioita hallitse. Euroopan turvallisuus on velkaantumisen ja maahanmuuton vuoksi uhattuna, mutta EU:n hallintoelimet eivä vaaraa tiedosta ja jos tiedostavatkin, ne eivät siitä piittaa, koska unioni tavoittelee liittovaltiota ja kulkee sitä kohti nimenomaan kriisien kautta.

Euroopan Unioni siis suorastaan tavoittelee kriisejä, kyetäkseen saattamaan yksittäiset valtiot yhä huonompaan taloudelliseen asemaan ja voidakseen taas suorittaa seuraavan askeleen kohti liittovaltiota ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventamista.

Tämä kehitys on määrätietoisesti kansan toimenpitein katkaistava. Jo ensimmäinen mielenosoitus Ruotsin rajalla antoi itsenäisyydestämme kiinni pitävän viestin maailmalle. Mielenilmaisu vaikutti: monet kääntyivät pois. Tätä sanomaa on vahvistettava. Siksi on osoitettava rajoilla rauhanomaista voimaa. Siihen vapaan maan vapailla kansalaisilla on oikeus.

YK:n aikaansaatava rauha arabimaihin ja hoidettava pakolaiskriisit

On nurinkurista, että kansainvaellusten syiden sanotaan olevan golobalisaatiossa. Kuitenkaan maailmanjärjestyksestä ja -rauhasta päävastuuta kantava YK ei kykene eikä edes tavoittele vastuun kantoa Lähi-Idän pääsotanäyttämöllä Syyriassa. YK luistelee vastuustaan ja kehottaa EU:n hoitamaan pakolaisongelman.

Tämä kansainvaellusten aallon valossa tarkastellen YK on tyystin menettänt merkityksensä, kun turvaneuvoston jäsenet Kiina ja Venäjä eivät toimi Syyrian sodan lopettamiseksi. Euroopan unionin ei tulisi ottaa pakolaisongelmaa hoitaakseen, koska asia kuuluu turvaneuvostolle ja maailman suurvalloille. Unioni on kaupan liitto eikä suinkaan sotaliitto eikä arabimaiden sosiaalihuoltovaltio.

Mitä väkeä Suomeen tulee – ja mistä? Miten Suomen käy?

Suomeen tulevien ”pakolaisten” sanotaan olevan ”turvapaikan hakijoita”. Kuitenkin pääosan ”pakolaisista” ja ”turvapaikan hakijoista” sanotaan olevan Irakista eikä suinkaan pääsotanäyttämöltä Syyriasta.

Valtaosa tulijoista näyttää olevan asekuntoisia ja armeijan käyneitä miehiä tai rintamarkarkureita. Toinen suuri tulijain ryhmä ovat somalit. Nuoria miehiä tulee sieltäkin. Somaliakaan ei ole Suomelle läheinen sotanäyttämö, ja kuitenkin somalitkin ovat ”turvapaikan hakijoita”. Ovatko nämä nuorukaiset valmiit tarvittaessa puolustamaan Suomea?

Kansamme keskuudessa liikkuu syystä pelokkaita kysymyksiä siitä, mihin tämä kaikki johtaa? Miten käy Juha Sipilän hallituksen käynnistämän talouden tasapainotuksen, kun uusia elätettäviä tulee runsain mitoin? Miten turvallisiksi suomalaiset tuntevat olonsa paikkakunnilla, jonne maahanmuuttajia tunkee suuret määrät jopa kuntien lupaa kysymättä?

Miten hoidetaan oman maan hädänalaiset? Heidän menojaan supistetaan, mutta hyväkuntoiset terveet ulkomaan miehet saavat täällä arvovieraan kohtelun.

Rajat kiinni siihen saakka, kunnes arabimaiden sota on taltutettu

Suomi on huutavassa hukassa pakolaistilanteen vuoksi. Maan sisäinen turvallisuus on vaarassa järkkyä. Rauhallisten paikkakuntien elämä murtuu, kun vierasta väkeä tulee hallitsemattomat määrät odottaen että kohtelu on auvoista ja runsasta, kuten on luvattu. Miten rakastettavaa yhteiselo on sitten, kun leipää ja sirkushuveja on vääjämättä supistettava?

Rajojen sulkeminen on välttämätöntä siihen asti, kun jo maassa olevat muukalaiset on ehdittu asianmukaisesti käsitellä. Sen jälkeen on mietittävä, voidaanko enää lisää ottaa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (112 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Siirtolaistulvan ("exodus") syitä on tavallaan kaksi:

1. EU-ulkoraja vuotaa kuin seula tehottoman Frontexin ansiosta:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203218-frontex

2. Maailman väestö kasvaa noin 200 000 hengen päivävauhdilla (vuodessa 60 miljonaa). Mikäli asia kiinnostaa niin tässä reaaliajassa oleva World population clock:

http://countrymeters.info/en/World

(meitä, ihmistorakoita, on yksinkertaisesti liikaa; ja lisää tulee...)

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Noinhan se on, Ilmari! Kun Euroopan ovet ovat levällään eikä vartijoita näy, koko Afrikan ja Arabian väestö on tulossa miehittämään tämän aseettoman ja aatteettoman maanosan. Nyt on sota ja tyhjänpäiväisten luritusten aika on ohi. Unionin sedät höpöttävät muukalaisten ihmisoikeuksista Euroopassa, mutta eivät puhu mitään eurooppalaisten oikeuksista omissa maissaan. Entä missä ovat tulijoiden velvollisuudet täällä?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Väestön kasvu ei ole ainoa syy muuttoon, on työttömyyttä, nälänhätää, köyhyyttä, ja levottomuuksia.

Pekka Heliste

Frontex ei vastaa kuin systeemistä ja koordinoinnista, kukin jäsenvaltio vastaa omasta rajastaan

EU ajoi Kreikan talouden katastrofiin ja virkamiehet pellolle ja ku kansa on suivaantunut EU niin se päästää kaikki läpi

Katsokaa peiliin

Ja lastat voisvat katsoa omia lisääntymissääntöjään

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

EU:n ulkorajat ovat unionin rajoja. Kun ulkorajat eivät pidä, vaan vuotavat, niin porukka pääsee/päästetään läpi. Mikään itsenäinen valtio ei toimi näin. Toimillaan EU todistaa, että se antaa väen tulla. Suurvallat hyötyvät saadessaan halpaa työvoimaa liukuhihnalleen. Suomen kaltainen löysämielinen maa ei kykene eikä haluakaan porukasta hyötyä, vaan elättää heitä ja luo painetta lisävelan ottoon ja omien köyhien kurjistumiseen.
Suomalaisten soisin yhä rankemmin lisääntyvän, jottei kansan geeniperimä vääristy. Erityisesti olen huolissani maanpuolustustahdon heikkenemisestä, kun suomalaisiksu isiksi pääsee rintamakarkureita. Jos he eivät puolusta syntymämaataan ja omaa kansaansa, miksi he puolustaisivat Suomea ja suomalaisia?

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Frontex on vastuussa EU-ulkorajan valvonnasta ja sai siihen keväällä 26 miljoonaa lisärahoitusta. Ongelma on siinä, etteivät jäsenmaat toimita tarpeeksi kalustoa ja henkilöstöä...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #19

Siinäpä se. Ei haluta pitää rajoja kiinni - turvallisina.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #19

Fronexila ei ole yhtään rajavartijaa listoillan eikä yhtään rajaa valvottavana.

Kaikkia rajoja valvovat kansalliset rajavartiostot ja viranomaiset

Kerikka on pahin vuotaja ja se johtuu siitä, että EU on riistänyt siltä rahat ja pitänyt etusijalla sijoittajien edut

Ja kun EUn muuta maat eivät ole olleet kiinnostuneet Kreikan kansan ongelmista niin miksipä he huolehtisivat Suomen eduista ? Ei Suomikan ole tukenut muusta kuin, että sijoittajat saavat rahansa ?

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #42

Frontexin vastuulla on EU:n ulkorajojen valvonta, mutta sen joutuu jatkuvasti neuvottelemaan jäsenmaiden kanssa kalustosta ja henkilöstöstä. Esimerkiksi henkilöstövajaus on 20 %. Kyse on vuokrauksesta. Siis vielä kerran: frontexin vastuu on ulkorajojen valvonta.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #48

Kenellekään ei liene epäselvää, että Schengen -alueen rajavalvonta on epäonnistunut. Sekä ulko- että sisärajat vuotavat, ja sen annetaan tietoisesti tapahtua. Tornio on oiva esimerkki siitä, että sisärajojen annetaan vuotaa ja että Suomen kansalaisten pyrkimystä rajoittaa rajanylittäjien tuloa pyritään kaikin tavoin estämään. Median ei sallita esittää kritiikkiä ja omien kansalaisten huolenilmaisuja maan tilasta ja tulevaisuudesta vähätellään. Viranomaiset ovat enemmänkin maahantulijoiden kuin omien kansalaisten suojelijoita.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #42

Saksan ja Ranskan pankkien etujen ajo on ollut Kreikassa unionipolitiikan päätehtävä.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kirjoitin Ilmari jo aiemmin, että eiköhän tuosta miljardin lisäväestöstä 15-20 vuoden kuluttua riitä Suomen KAUHEAN(?) tulossa olevan työvoimapulan paikkaajia tuolloinkin. Ei siivoukseen ja hoiva-alan yksinkertaisimpiin työtehtäviin tarvita pitkää koulutusta. Niille aloillehan lähinnä lisäväkeä tarvitaan, jos tarvitaan.

Maailma saattaa muuttua niin tuossa 20 vuoden aikajaksossa, että minkäänlaista työvoimapulaa ei Suomeen edes synny. Ei ainakaan siinä laajuudessa kun annetaan ymmärtää.

Kun ensin on työllistetty suurin osa työttömästä kantaväestöstä niin otetaan sitten maahanmuuttajia vastaan töitä tekemään, ei tällä hallitsemattomalla tavalla, laumoittain tänne pyrkivillä pakolaisilla ja työvoimapulalla pelottelevalla tavalla, mahdollisesti vuosiksi tukien varassa elämään ennen kuin työllistyvät.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Herrapuolueethan "työvoimapulaa" haluavat torjua. Kun Suomi ei siirtomaiden kautta saanut orjakansaa, ongelma halutaan poistaa humanismin verhon taakse piiloutumalla. Maahanmuuton suosijat vuokraavat pakolaislle omia ja hengenheimolaistensa kämppiä markkinakorkoja korkeammilla vuokrilla. Näin nostetaan vuokratasoa ja maksatetaan korotetut vuokratuet kantaväestöllä. Valtava varallisuuksien siirto muusta Suomesta pääkaupunkiseudulle. Kansanedustajista useimmat lienevät kiikussa mukana. Sipilän hallitusohjelmassa on lupaus maahanmuuton kustannusten selvittämisestä, mutta eipä liene asia edistynyt, kuten ei harmaan talouden torjuntakaan. Oppositio on mukana rikastumisessa. Korppi ei korpin silmää noki. Eivät he Suomesta ja suomalaisista tosissaan kanna huolta. Oma bisnes kulkee kärjessä. Kuten koko unionissa.
Työvoimapulaa ei ole Suomessa koskaan ollut, vaikka siitä on vuosikymmeniä puhuttu.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

HS/MTV3 toitottaa junayhteyttä Luulajan ja Oulun välille.
"Nopeasti kasvavasta Luulajasta toivotaan töitä myös Pohjois-Suomen nuorille.", kirjoittaa MTV3.

MTV3:n toimittaja siis toivoo Ruotsista löytyvän töitä Pohjois-Suomen nuorille. Keski-ikäiset ja seniorit pysykööt kotona. Valtamedian edustaja esittää ikärasismin ikäänkuin positiivisena asiana. Paheksuttavaa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hs-oul...

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #52

Nuorisotyöttömyys on eläköitymistä pahempivaiva

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #52

Parhaat nuoret pois Suomesta jälleen Ruotsia rakentamaan, tilalle Ruotsin hylkäämä väki.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #57

Pohjois suomen nuoria kutsutan ruotsiin, rannikkosuomen nuoret lähtevät vapaaehtoisesti saksaan tai tanskaan. Monelle nuorelle suuntana voi myös olla viro, latvia tai pietari. Töiden, elintason, asuinkustannusten ja elinkustannusten perässä muuttavat

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Väestönkasvu jo taittui ja esimerkiksi lasten lukumäärä ei enää kasva. Pakolaiset eivät yleensä tule maista missä korkea syntyvyys/väestötiheys vaan maista missä on aseellisia konflikteja tai heikko ihmisoikeustilanne. Lähi-itä/pohjoisafrikka ei ole alueita missä olisi voimakasta väestönkasvua enää vaan nykyään väestönkasvu on voimakkainta eteläisemmässä Afrikassa ja sieltä ei taas tule pahemmin pakolaisia. Suurin väestöntiheys on keskieuroopassa, Kiinassa ja Intiassa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Eikö siis olisi aika sulkea rajat unionissa ja Suomessa? Kun Afrikalle ja arabimaille on portit avattu, ne hukuttavat koko Euroopan. Rooman valtakunnan tuho edessä. Seurauksena islamilainen Eurooppa.

Käyttäjän MarkoWallenius kuva
Marko Wallenius

Bodil,oletko sitä mieltä, että lukuisat perheenyhdistämisiin liittyvät toimet ovat esim. Somalien osalta olleet siis puhdasta huijausta? Vai ovatko ruvenneet lisääntymään enemmissä määrin vasta täällä, missä joku muu tuo ruoan pöytään?

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... EU:n hallintoelimet eivä vaaraa tiedosta ja jos tiedostavatkin, ne eivät siitä piittaa, koska unioni tavoittelee liittovaltiota ja kulkee sitä kohti nimenomaan kriisien kautta"

Aivan niin, tämä on kuin Naomi Kleinin "tuhokapitalismmin" ajatuksen laajentamista taloustieteestä yhteiskuntatieteisiin.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Turvallisuustilanne on sellainen, että jopa ruotsalaisista on tullut impivaaralaisia käpertyjäpersuja:

http://yle.fi/uutiset/ruotsalaislehti_tukholman_po...

Tai sitten tuo johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Timo Soini pyysi noin tekemään.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Ruotsalaisethan tässä ovat suurimpia suomalaisten pettäjiä ja sortajia. Ratsastavat sotalapsilla, vaikka ottivat lapsia vain hyötyäkseen hyvästä työvoimasta. Samasta syystä ottivat aikuisia 1960- ja 1970-luvuilla. Nyt maksattavat nämä ties kunka monennen kerran.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama Vastaus kommenttiin #6

"Heti aselevon jälkeen 6. syyskuuta annettiin koko Lapin lääniä ja Oulun läänin itäisiä kuntia koskeva koko siviiliväestön evakuointikäsky . Suurin osa väestöstä evakuoitiin Pohjanmaalle ja muualle Suomeen. Koska maassa oli myös 400 000 Karjalan evakkoa, pyydettiin Ruotsilta 7. lokakuuta, voisiko maa ottaa vastaan 100 000 pakolaista Lapista. Myöntävä vastaus tuli jo muutaman tunnin kuluttua: lopulta Ruotsiin siirtyi 56 500 pakolaista pikaisesti perustetuille pakolaisleireille."

Suomalaiset siis pyrittiin ensisijaisesti asuttamaan muualle Suomeen, eikä suinkaan esimerkiksi Syyriaan. Muualle paenneet ihmiset myös otettiin takaisin heti kun turvallisuustilanne sen salli. Tämän vuoksi toisen maailmansodan aikaisilla tapahtumilla on varsin vähän yhtymäkohtia nykyiseen kansainvaellukseen.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #11

Noin tapahtui, Jussi. Kuuluin syksyn 1944 evakkoihin. Olimme Oulun seudulla ja pääsimme palaamaan kotiin poltettuun Kuusamoon helmikuulla 1945. Kolmannes pitäjästä oli mennyt Stalinille. Suomi asutti 420.000 evakkoa omaan maahansa. Ruotsissa kävi porukkaa hetken aikaa olemassa, sotalapsia jäi työvoimaksi köyhään Ruotsin. Suomenruotsalaiset eivät ottaneet evakoita mailleen ja kuntiinsa, jottei aatelisveri huonone. Nyt he paasaavat Suomen velvollisuuksista ottaa porukkaa, mutta ei näy kovin suurta intoa ottaa kuntiinsa vierasväkeä nytkään. Poikeuksena ovat kasvihuonepaikkakuntien vieras halpatyövoima.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #6

Eiköhän se suurin syy ollut, että Suomi työnsi nuorensa Ruotsiin.

Suomessa ei ollut sosialaiturvaa, palkat olivat huonot , työnantaja dikdaattori , asuntoa ei ollut ja ainoa tarjolla oleva työ oli raataminen käsin pientilalla enneaikaiseen hautaan

Suomie i ole koskaan kyennyt elättämään kansaansa, vielä 50-60-luvuilla yleisin hylkysyy armeijasta oli aliravitsemus

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #61

Me suuret ikäluokat synnyimme kansamme tahdosta, halusta ja tarpeesta täyttää itsenäisyyssotamme synnyttämä noin 100.000 ihmisen väestövaje. Vuosikymmenten vaihteessa 1960-1970 lähteneet sadattuhannet nuoret suomalaiset ovat työllään monin kerroin maksaneet sen mitä apua sotalapsien kautta olemme saaneet. Jos Ruotsi edelleen ryppyilee, kuten se nyt pakolaisia Suomeen purkamalla tekee, on syytä ryhtyä laskelemaan apua, jonka Suomi verotuksella ja sotaväen antamisella Ruotsin vallan aikana on emömaalle antanut.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #61

Heliste, ei todellakaan ole kyennyt,mutta nyt sinunkinmilestäsi kykeneekin kevyesti elättämään kaikki maahamme pakkautuvatkin.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #61

Suomi on kalliisti maksanut vapaudestaan, mutta kaikissa oloissa on haluttu säilyttää itsenäisyys. Koillisrintaman Sallan-Kuusamon taisteluissa 1918 Suomen sotilaiden perheissä syötiin pettua. Petäjäistä lisättiin leipään 1920- ja 30 -luvuillakin. Leipää hiottiin liippoja lykkäämällä. Apua ulkomailta ei ruinattu, vaan koetettiin maksaa sotavelat viimeiseen markkaan asti, vaikka tiukkaa oli. Kansa ei napissut, koska arvostettiin omaa kotia ja omaa itsenäistä maata. Sama toistui 1939-45 sodissa, jälleenrakennuksessa jha sotakorvausten maksussa. Mutta omillaan tultiin toimeen eikä omia eikä vieraita laiskoja elätetty. Kun talvisota päättyi eikä apua ollut saatu, todettiin että velka länteen on viimeistä penniä myöten maksettu. Vaan eipä ole. Uutta velkaa otetaan suruttomasti nyt EU:n aikana ja rajattomasti uusia syötettäviä, vaikka mitään he eivät ole kansamme eteen tehneet. Ja koskaan tuskin tulevat tekemäänkään. Pankolla majaajia saamme tänne. Ei ihme että kansa alkaa kypsyä tähän menoon.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #61

#61 PH
2010-luvulla suurimmat hylkäys syyt ovat huono yleiskunto, ylilihavuus, ja mielenterveyshäiriöt.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #86

Ei Suomen puiolustuskyky vaiuta nyt kovin vahvalta. Daniel Malinen: "huono yleiskunto, ylilihavuus ja mielenterveyshäiriöt". Lisäisin tähän "uussuomnalaiset" arabimaiden rintamakarkurit. Turvaton on tulevaisuus.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #90

Viidettäkolonnaa perustetaan parhaillaan maahamme omien päättäjiemme toimesta.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #90

Rintamakarkurit? Ei siellä mitään rintamaa ole.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #97

Ellei ole, se pitää muodostaa. Neuvostojoukot pysäytettiin Tali-Ihantala tasalle paikkaan johon sotapäällikkö veti viivan ja sanoi että vihollinen pysäytetään tässä. Se pysäytettiin, kun olivat tosimiehet asialla.
Irakin armeija on paennut läpi Euroopan ja munattomat miehet kärräävät heitä Pohjanperukoille asti. Vasta Hennalan varuskunnassa heitä vastassa ollut Karjalan armeijan sotaveteraani pysäytti heidät. Suomen lippu on entisissä taisteluissa rähjääntynyt mutta puolustustahdon voimasta vankasti muistuttava. Suomen sodan (1808-09) sotilaan tavoin hän on kasvonsa peittänyt/noennut, jottei oman kylän väki näkisi kuinka syvästi hän häpeää Suomen ja koko Euroopan kansojen pelkuruutta ja akkamaisuutta: armeija pakenee ja jättää naisensa, lapsensa ja vanhuksensa isis-terroristi-miehittäjien armoille. Heitä Eurooppa suurina sankareina paapoo. Unionin komissaarit vaativat köyhimmiltäkin kansoilta "taakanjakoa" ja Suomen hallitus toistaa samaa mantraa, vaikka maa syvällä suossa ja kansa huutaa talousjärjestystä maahan. Tämä suunnaton velanotto ja invaasio on kansalaisten toimesta rauhanomaisin mielenilmaisuin pysäytettävä Torniossa!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #97

Ala-Olla jo tietimätön, eihän meilläkään ollut Lapissa Neuvostoliittoa vastaan varsinaista rintamaa, mutta silti käytiin sotaa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #115

Rintamaton sota on alkanut maahanmuuttajienkin kanssa. Olen juuri saanut tarkasti dokumentoidun viestin Oulun Hiukkavaaran vastaanottoaseman tienoolta, jossa Saarelan ala-asteen koululta kotiinsa matkalla olleet 7-vuotiaat lapset joutuivat kolmen ulkomaalaismiehen ympäröimäksi. He lepertelivät lapsille, heittelivät lentosuukkoja ja puhuivat kieltä jota lapset eivät ymmärtäneet. Näin lapset ovat kertoneet. Vanhemman pyynnöstä saatan tämän tässä julkisuuteen. Vanhemmat kehottavat vanhempia huolehtimaan lastensa koulutiestä. Kynnys tutkintapyynnön tekemiseen on korkea, koska pelkona on leimautuminen ja ilmoittamisesta mahdollisesti seuraava kosto muodossa tai toisessa. Dokumentoitu tapahtuma on saattunut perjantaina 25.9.15. - Suomi on astunut pahaan miinaan. Varoittajia leimataan vihapuhujiksi. Suomen lasten koulutiellä vaarana ovat jo vuosia olleet sudet ja muut pedot, nyt myös ihmissudet.

Elias Määttänen

Poliisitarkastaja Kristin Syltenin mukaan oikeudellisesti tilanne on sellainen, että ellei hae turvapaikkaa, on laittomasti maassa. Ruotsin poliisi ei ole valvonut turvapaikka-anomusten jättämistä ja paperien tarkistamista.

Olipas iso yllätys.

Kyllähän tämä on ollut jo tiedossa pitkän aikaa.
Matti Putkonen puhui juuri tästä ilmiöstä, puhuessaan "laittomista" työmiehen tuumaustunnilla, ja sai jonkun yle päivystävä professorin tai vastaavan niskaansa, joka väitti ettei "laitonta" ole.

On korkea aika puuttua asiaan ja tehdä se mahdollisimman periksiantamattomasti. Ylen toimittajiin ja SPR:n on turha katsetta kääntää, ne on uponneet jonnekin puuhaamaahan puuhaamaan puuhapusien kanssa. Kiitos taas kerran.

Onkohan tämäkin Jussi förbomin mielestä laillista toimintaa: Tullissa Asiakirjalähetysten määrä on räjähtänyt kasvuun viime viikkoina. On paljastunut laaja väärennettyjen henkilöpaperien postitus turvapaikanhakijoille. Lähetykset on postitettu Suomeen pääasiassa Irakista ja Turkista.

Yhä hurjemmksi menee koko touhu päivä päivältä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #24

Suuri puhallus on menossa. Kaikki vaikuttaa ennalta suunnitellulta. Tornion tarkastuspisteen rakentamisesta ilmoitettiin päiviä etukäteen, jotta porukkaa mahdollisimman paljon ehtii mennä läpi. Sitten olivat koneet epäkunnossa, sun muuta. Olisi pitänyt sulkea raja heti ja antaa Ruotsin hoitaa suojattinsa. Siviilien on mentävä paikalle. Mennään 3.10 klo 12.00.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Merkelkin puhuu eurooppalaisten moraalisista velvollisuuksista ottaa pakolaisia. Missä on unionistien moraali? Omia sääntöjään rikkovat koko ajan ja muuttavat "sääntöjään" jesuiittojen tapaan. Polvistuvat islamin edessä ja uskovat pelastavansa päänsä. Eivät pelasta. Stalinkin tappoi isäntiensä pettäjät; joka pettää maansa, pettää uudenkin maansa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Saksalaisiin on syvälle iskostettu perisynnin ajatus, heidän syytään oli kaikki kauheus ... mutta tästä itsetuhoisesta sovitustyöstä meidän pitäisi irtisanoutua.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #8

Oikein Heikki! Meillä suomalaisilla ei ole valkoisen miehen taakkaa. Emme ole rotusortajia emmekä vieraiden kansojen alistajia. Ambomaan olemme hoitaneet kunnialla itsenäiseksi asti, eikä sieltä ole moitetta kuulunut, kristillisestä maasta. Saksan perässä meidän ei kannattaisi kulkea, ei tässäkään muukalaisten otossa. Mihin onkaan kadonnut ulkopolitiikkamme pitkä perinne, että Suomi ei pysyttelee suurvaltaeturistiriitojen ulkopuolella. Jos unioniin ei olisi liitytty, ei tätäkään pulmaa olisi, ei tarvitsisi maksaa Syyrian sodan sotavelkoja, johon tämäkin muukalaisrasitus kuuluu.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #16

Niin se jännä ambomaa joka ei muuten edes ole itsenäinen. Kirkkohan halusi siitä silloisen hallituksen kanssa sen suomen alaiseksi kehitysyhteistyömaaksi. Siirtomaiden aika vain oli sotien jälkeen ohi ja itsenäistynyt suomi jäi koko junasta, toisaalta hyvä niin.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #46

Ambomaa on itsenäisen Namibian valtion pohjoisosia. Rauhallista suomalaisten rakentamaa maata. Suomalaiset YK-joukot olivat turvana, kun Martti Ahtisaari rakensi itsenäistä Namibiaa. Kunniakasta työtä Suomelle.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #58

Muistaakseni joskus tuli dokkari että namibiassa joka neljännen miehen nimi olisi martti ja että kun muu maailma juhlii 21.9. maailman rauhan päivää niin Namibialaiset juhlivat ahtisaaren päivää.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #87

Pitää paikkansa, että suomalaisia nimiä on paljon käytössä Namibiassa. Ambomaan alue lienee tänäänkin melko voittopuolisesti evankelis-luterilainen. Kunpa kaikki eurooppalaiset maat olisivat hoitaneet lähetysalueensa yhtä mallikkaasti kuin Suomi.

Sami Tastula

Näin tälläistä... Tämän päivän julki tullesta...
Asioita ei tehdä näin mikäli ei ole jonkinlaista suhmurointia taustalla.

http://samitastula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203347...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Linkin takaa löytyi hyviä kitjoituksiasi, Petri!

Rolle Törnroos

On täysin käsittämätöntä, kun katsoo päivittäin uutiskuvia Torniosta, miten on mahdollista, että Suomeen voi tulla noin vaan muina miehinä ja naisina sankoin joukon ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoaja, kutenpassia ja viisumia.

Ja sitten Suomen, me veronaksajat joudumme kustantamaan heidän elämisensä ja olemisensa maassamme jopa vuosia vain loisien.

Jos on hädässä ja avun tarpeessa, niin tervetuloa. Mutta kun joukossa on ehkä enemmisö, jotka hädässä olevien varjossa tulevat tänne etsimään vain parempaa elämää, kuten varmasti monet irakilaiset tekevät, niin heidät pitää pikakäännyttää heti takaisin. Sillä toimenpiteellä viestitetään lähtömaihin, että tänne ei kannata tulla vain onneansa etsimään.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Juuri näin,Rolle. Ihmettelyä riittää ja julkisuus paheksuu mieltään osoittavia. Juuri tämän vuoksi lähden Tornioon, mielenosoitukseen, ensimmäisen kerran elämässäni. Mielenkiinnolla katson, tuleeko joku syyttämään minua vihapuheista, tai oikeammin vihakävelystä. Olen vihainen siitä, että meille ylhäältä komissiosta sanotaan mitä mieltä pitää olla ja miten maksaa taas unionin aiheuttamat mokat. Oma ns. eliitti ja media leimaavat ihmisten lailliset mielipiteet rikollisiksi ja sitten syyllistetään ja kielletään olemasta toisinajatteleviin yhteyksissä, jottei kunnon farisealainen saastuisi. Kuoroon yhtyi myös Oulussa ilmestyvä seurakuntalehti Rauhan Tervehdys. Sen henki oli: toisinajattelijan seuraa on sielunsa autuuden nimessä kartettava!

Sami Tastula

Näinhän sitä voi ilman papereita liikkua näköjään missä tahansa valtiossa kunhan ei poistu eu-alueelta ja posti kulkee...

Kysymys kuuluukin... Hukkaako Posti yhtä useasti myös näitä kirjelähetyksiä ja varsinkin yhtä vastuuttomasti kuin monien suomalaisten?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-144306802709...

Pekka Heliste

Pikakäännytyksenkin edellytyksenä on, että todetaan henkilön tulevan turvallisesta maasta/alueelta

Albaanit eivät ehtineet vanhentua montaa viikkoa, kun heidät kuskattiin takaisin.

Mutta oikeusvaltiossa jokaisen asia tutkitaan ennen päätöstä.

Irak on jo ongelmallisempi sillä alueella on turvattomia ja turvallisia seutuja

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Toivokaamme liukkaita kelejä onnenonkijain matkalle etelään.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Syyrialaiset nyt vain ilmeisesti eivät halua tulla Suomeen. Näin se oli jo vuonna 2013 kun pakolaiskiintiötä nostettiin. Silloin Ruotsi oli suositumpi, koska syyrialaisilla oli siellä ennestään maanmiehiä.

Irakilasiten ja somalialisten oikeus saada suojelua tutkitaan siinä missä kaikkien muidenkin. Miltä ulkoiselta uhalta heidän muuten pitäisi tähän hätään Suomea puolustaa? Suunnitteleeko Venäjä hyökkäystä?

Voin sanoa lopuksi, että tämä suomalainen tuskin tulee tuntemaan oloaan yhtään sen turvattomammaksi kuin ennenkään.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Tarkoitsan Venäjän uhkaa ja mahdollista sotilaallista kriisiä sen kanssa. Kansan tulee sellaisessa tulanteessa olla hyvin yhtenäinen. Nyt tämä samanhenkisyys ja puolustustahto muuttoaallon myötä koko ajan vaarantuu.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Täysi sota Suomen ja Venäjän välillä tuskin lähiaikoina toteutuu, joten tulokkaiden kotouttamiseenkin on aikaa joitain kymmeniä vuosia, ma luulen.

Marko Parkkola

Ruotsi ja sotalapset mainittu ylempänä. Siispä linkki jossa kaikenlaista oleellista asiasta.

http://blogbook.fi/jameshirvisaari/faktoja-sotalap...

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Niin, osa sotalapsista taas piti Ruotsista niin paljon, että muuttivat sinne takaisin aikuisiällä.

"Kansainväliset sopimukset ja niiden puitteissa tapahtuva pakolaisten vastaanotto on aivan eri asia kuin se massamaahanmuuton aikaansaama kulttuurien ja kansakuntien teurastus, mikä nyt on käynnissä uuden ajan kultakuumeena, täydellisesti epäonnistuneen globalisaatiopolitiikan seurauksena. Vastuussa tästä kaaoksesta ovat ne poliittiset päättäjät, jotka typeryyksissään keksivät, että länsimainen hyvinvointi ja sen rakentaneet maat muka kuuluvat kaikille ja ne idioottimaiset suomalaiset, jotka ovat yhä uudelleen valinneet eduskuntaan poliitikkoja, jotka asettavat muun maailman Suomen edelle ja kehtaavat vielä väittää, että kansallisvaltioiden aika on ohi, ja Suomen täytyy antautua maahanmuuttajien ahneille vaatimuksille aivan ehdoitta."

Tämä viimeinen lainaus blogista todistaa vanhan totuuden. Erkki Kalevia ei voi aliarvioida.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tätämieltä on maankansalainen K.Kankus.

Marko Parkkola Vastaus kommenttiin #26

Jätän hänen kommentit yleensä lukematta. Ei niissä ole mitään sisältöä joka olisi lukemisen, saati sitten keskustelemisen, arvoista.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #28

Valinta sekin. Auttaa pysymään uskossaan ja mielipiteissään.

Harri Immonen

Samaa propagandaa day by day. Onko Karo missään vaiheessa mieleesi hiipinyt epäilys, että oletkin väärässä? Kyllä tätä euroopan pakkoinvasiointia ihmettelee nykyään muutkin kuin perussuomalaiset, eikä teidän vihervassarien mustamaalauskampanja ole muutenkaan onnistunut. Ihmiset ovat heränneet kyseenalaistamaan korruptoituneen valtamedian sadut.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen
Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Kyllä turvallisuus on uhattuna kun isäm maam sankarit yrittävät polttaa vastaanottokeskuksiksi kaavailtuja kiinteistöjä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

En ymmärrä minkä/kenen isänmaan ystäviä sellaiset ovat. Rauhanomaisesti on asiat ratkaistava.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Olen samaa mieltä, mutta aina löytyy näitä neropatteja joiden mielestä asia on toisin. Lahdessa jatkettiin samaan malliin.

Toivottavasti ehdit poistua Tornion mielenosoituksesta saman tien jos alkaa tuollaista käytöstä esiintyä. Yhdenkään kunnon kansalaisen ei pidä osallistua moiseen.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ihmiskunnan olemassaolo perustuu kansallisvaltioihin joiden kautta ihminen turvallisesti jäsentää omaa paikkaansa maapallolla. Ympäröivällä luonnolla on keskeinen sija ihmisen synnyttämään kulttuuriin ja uskomuksin. Maapallon väestön sekoittaminen keskenään ja kansallisvaltioiden perustan murentaminen tuhoaa järjestyksen maapallolla ja koko ihmislajin.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Ja kuitenkin valtaosa konflikteista, jota tätä sekoittumista edesauttavat, ovat kansallisvaltioiden tai sellaiseksi pyrkivien aiheuttamia. Johtopäätös: Ei kansallisvaltioita ei sekoittumista eikä ongelmia.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Itsenäisyyteen pyrkiville kansaoille kuten esim. Kurdit tulisi hyväksyä oma valtio.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #50

Kannatan. Kurdit ovat kansallisvaltionsa ansainneet.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #50
Marko Parkkola

Jälleen kerran täytyy ampua tämä valhe alas. Etkö tiedä, että väärän tiedon levittäminen on rikos? Alla olevassa Twitter-linkissä poliisimies kertoo sen olevan.

https://twitter.com/TimoKilpelainen/status/6461831...

Tässä listassa on monta heimo- ja uskonsotaa. Ne eivät kysy valtiorajoja ja kansallisuuksia. Väitteesi on siis väärä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_conflicts_in...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Millainenhan olisi se monikulttuurivaltio, joka ei samalla olisi kansallisvaltio. Eivätkö mm. Saksa, Venäjä, Ranska, Ruotsi, Norja ja Suomi, muiden muassa, ole kansallisvaltioita, vaikka niissä olisi muukalaisia vähemmistöjä? Lisääkö "monikultuurisuuden" tavoittelu ristiriitoja unionin jäsenmaissa ja itse EU:n kauppaliittovaltossa? Kyllä. Lisää enemmän kuin vähentää. Miten Neuvostoliitolle kävi, kun suurvenäläiset pyrkivät alistamaan pienet kansat? Huonosti kävi. Liittovaltio kaatui, Venäjän liittovaltio jatkui, mutta miten sille lopulta mahtaa käydä? Eurooppalainen liittovaltio ei synny nykyiseltä pakon ja epäoikeudenmukaisuuden pohjalta. Se hajoaa.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #68

Ei minulla ole vastausta tuohon. Huomioin vain kansallisvaltioiden aiheuttamia ongelmia, joihin looginen ratkaisu olisi kyseisten ongelmienaiheuttajien poisto.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #68

Esim USA on sellainen.Alkuperäiskansat ovat siellä vähemmistönä .Samoin kaikissa Amerikan maissa kulttuuri on monikansallinen

Tai Englanti tai Espanja tai Venäjä Euroopassa

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #88

Kun oikein kauas taakse historiassa mennään, melkolailla kaikkialla jokin alkuperäiskansa on (ollut) sorron alla. Niin myös meillä saamelaiset. USA ei kai ole koskaan ollut kansallisvaltio; intiaanit olivat heimovaltion asteella, kun eurooppalaiset tulivat.
USA uudelleen asutettiin eurooppalaisten valtioden kansalaisista ja nämä taistelivat keskenään (Ranska, Englanti, Portugali, Espanja), kunnes englantilaiset siirtokunnat vapautuivat Englannin vallan alta ja perustivat USA:n. Brittikulttuuri tuli vallitsevaksi ja napanuora Britanniaan jäi voimaan.
Tästä monikansallisuudesta johtunee, että USA:n on sisällissodan jälkeen ollut varsin vaivatonta sisäistää maahanmuuttajat. Heidän kotoutumistaan helpottaa tietoisesti löysänä pidetty eteläraja, huono tai olematon sosiaaliturva ja helppo pääsy huonopalkkaisiin töihin yhteiskunnan alimmille asteikoille, josta maahanmuuttaja voi kykynsä, lahjojensa ja tarmokkuutensa mukaan nousta yhteiskunnan portailla. Säätykierto on siis motivoiva, toisin kuin Suomessa, jossa tulija paapotaan ja lihotetaan sosiaalitätien toimesta henkihieveriin. Yhteisunnallisen nousun tahtoa ei juuri muodostu. Siksi maahanmuuttajat ovat Suomessa taakka pitkän aikaa ja sisäisten konfliktien aiheuttajia pitkälle tulevaisuuteen. Tätä kehitystä vastaan me nyt taistelemme.

Käyttäjän NiiloValtuustoonKrki kuva
Niilo Kärki Vastaus kommenttiin #68

Monikultturismi on sitä, että eri ryhmillä on erilaiset lait, asetukset ja arkiset järjestyksenpidon säännöt. Kuten esim Ruotsissa yli 50 aluetta, joissa valtio ei voi/pysty/halua ylläpitää demokraattisesti säädettyä yhteiskunnan toimintaa esim ensiapu, pelatustoimi, poliisitoimi ja oikeustoimi ja ylipäätään kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. On kaupunginosia joihin ei siis edes uskalleta mennä; joissa on omat heimo-, uskonto-, kulttuuripohjaiset lait/normit/menettelyt!

Tällaista monikultturismia vastustan. En halua sellaista Suomeen!

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #98

Noin rauhallinen, demokraattinen valtio hajotetaan. Ruotsin tilanne koetetaan meillä salata. Monikulttuuriseen kapitalistiseen liittovaltioon unioniherrat pyrkivät, mutta saavatkin islamilaisen isismin hallitseman terroristikalifaatin.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula Vastaus kommenttiin #101

Pakolaiskaaos on uuden maailmanjärjestyksen luomista.(NWO). Suomen päättäjät ovat sitoutuneet tähän prosessiin ruumiillaan ja sielullaan.:(

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #109

Niin ovat. He joutuvat hokemaan unionin mantroja yli oman tahdon. Tavallisesti puheissaan rauhallinen ja selkeä pääministeri Juha Sipilä (kesk) takeltelee ja änkyttää. Timo Soini (ps) punoittaa, takeltelee ja kilstottaa katseen sivuun. A. Stubb hermostuu ja latelee unionimantraa lähes vihapuheen tasolla. Kenenkään puhe ei tule tässä asiassa sydämestä.

Käyttäjän NiiloValtuustoonKrki kuva
Niilo Kärki Vastaus kommenttiin #68

Monikultturismi on sitä, että eri ryhmillä on erilaiset lait, asetukset ja arkiset järjestyksenpidon säännöt. Kuten esim Ruotsissa yli 50 aluetta, joissa valtio ei voi/pysty/halua ylläpitää demokraattisesti säädettyä yhteiskunnan toimintaa esim ensiapu, pelatustoimi, poliisitoimi ja oikeustoimi ja ylipäätään kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. On kaupunginosia joihin ei siis edes uskalleta mennä; joissa on omat heimo-, uskonto-, kulttuuripohjaiset lait/normit/menettelyt!

Tällaista monikultturismia vastustan. En halua sellaista Suomeen!

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Eurooppalaiset valtiot on rakennettu kansallisvaltioperustalle, joka taas perustuu jumalalliseen järjestykseen (mm. Hegel, Snellman). Kansojen tavoitteena on itsenäinen kansallisvaltio, jonka puitteissa kansa saavuttaa korkeimman onnensa. Yksilön onni saavutetaan kansakunnan puitteissa. Jokainen yksilö pyrkii hyödyttämään kansakuntaa rakentamalla yhteistä valtiota parhaan kykynsä ja lahjojensa mukaan. Kansallisvaltiot toimivat yhdessä, rauhanomaisesti paremmuudesta kilpaillen. Kun kansallisvaltiot pyrkivät saavuttamaan kansakunnalleen kansalliset ja jumalalliset - Jumalan määräämät - rajat, kansat voivat elää rauhassa. Yhdessä ne toteuttavat jumalallista järjestystä pyrkien kukin hyödyttämään yhteisen ihmiskunnan kehitystä ja kasvua kohti täydellistä maailmaa. - Tämä on ollut ihanne, mutta sodilta ei ihmisten maailmassa ole vältytty. On koettu kaksi maailmansotaa, jotka molemmet ovat alkaneet Saksan ja Ranskan välisestä ristiriidasta. Rauhallinen Eurooppa on pyritty luomaan Euroopan yhdentymisen ajatuksesta. Nyt ollaan vaiheessa, jossa yhteinen kauppaliitto pyrkii kaupan vapauden kautta turvaamaan koko Euroopan onnen ja rauhan. "Suurten sopijain" (hiili- ja teräsyhteisö) tavoitteena näyttää olevan liittovaltio. Koska kansallisvaltiot ovat haluttomia luopumaan rahoistaan, kulttuuristaan ja luonnonvaroistaan, liittovaltiota koetetaan viedä eteenpäin kriisien kautta. Rajojen avaaminen Euroopan ulkopuolisille kansoille on tämän hetken tärkein työkalu. Pyritään tuomaan kansallisvaltioihin niin paljon uutta väestöä, että maat ajetaan mm. veropaon vuoksi taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen, joka puolestaan johtaa parhaan työvoiman lähtemiseen maasta ja muukalaisväen ohjaamiseen maahan. Tässä vaiheessa Suomi on nyt. Virkakoneisto on pantu palvelemaan EU:ta enemmmän kuin Suomea. Voi syystä kysyä, oliko kansallisvaltio parempi kuin nykyinen tila EU:n nurkassa, eurooppalais-afrikkalaisen käyhälistön sijoituskohteena.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

YKn leireiltä on rahat, muona ja lääkkeet vähissä, tila loppu. Kellekkään turvapaikanhakijalla ei ole töitä, lapset eivät saa opetusta, ja ilman kunnollisia sairaaloita taudit leviää kuin syyhypunkki. Pakolaostulvan takia eu maat pystyvät rahoittamaan leirejä heikommin ja ulkomaanavusta leikataan. YK kuitenkin olisi myönteinen ottamaan turvapaikasta kieltäytyneet takaisin mutta nämä eivät tahdo. Nämä tulijat haluavat saada euroopasta töitä oli sitten kyseessä saksa, ruotsi tai suomi.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Jos Suomi aikoo nykyisestään tuijain määrästä kunnialla selvitä, on muukalaiset sidottava nopeasti töihin, mihin työhön tahansa. Toinen asia on sosiaalisen avun tason pikainen alentaminen ja siten maamme houkuttelevuuden vähentäminen. Ei pidä kuunnella niitä, jotka "ovat huolissaan maamme maineesta", omia etujaan he vain ajavat muukalaisista hyötymällä. Suomi on selvitynyt vahvana kansallisvaltiona mm. siksi, että se uskaltanut olla omaperäinen, jopa omalaatuinen, ihan kuten Suomen luonto, joka ei laiskoja elätä.

Pekka Heliste

Ruotsissa oli muitakin suomalaisia pakolaisia kuin lapset.Lapista evakuoitiin n 60000 ihmistä Ruotsiin Lapin sodan jaloista , aikuisia suurin osa

He olivat kyllä aivan aitoja pakolaisia, joilla oli valittavana NL tai Ruotsi. NL oli mahdoton, koska ei ollut teitä ja sillä rajalla käytiin sotaa

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Aitoja pakolaisia olivat ja palasivat kotiin heti kun se oli mahdollista. Samoin sotalapsista palasi, useat minunkin kotikylästäni. Ja onnellaisia olivat päästessään kotiin.

Pekka Heliste

Tätinikin jäi sille reissulle ja heti perään lähti satoja tuhansia elintasopakolaisiksi

Itse asiassa Suomesta on lähtenyt sodan jälkeen liki miljoona elintasopakolaista

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista vielä. Juttelin juuri erään kuusamolaisen koulukeverini kanssa ja kysyin millä perusteella lapsia otettiin, hänen sisarensa kun "vietiin". Hän vastasi, että perhe ei olisi lastaan antanut, hänet vietiin painostuksen tuloksena. Lapsia pois organisoinut nainen jopa saneli, että se ja se lapsi "joutaa", kun perheessä on useampia lapsia. Keskustelukumppanillani on dokumentteja organisaatiosta, joka värväsi lapsia. Kysynkin, tietääkö joku Kuusamon, Sallan ym. koillisen rajaseudun organisaatiosta? Onko tieteellisiä tutkimuksia asiasta? En ole perehtynyt asiaan, mutta se kiinnostaa. - Käsitykseni on, ettei Suomi eivätkä ainakaan meidän rajaseudun vanhemmat lapsiaan mielellään antaneet. Eri asteista pelottelua käytettiin. Johtopäätös: Suomi ei ole mitään velkaa Ruotsille. Muukalaisia ei pidä tälläkään varjolla työntää meille.

Petri Muinonen

Kas, nuorehkoja miehiä vain. Mitäs niille naisille ja lapsille kävi? Jäivätkö jalkoihin?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyvä kysymys, ja näihin kysymyksiin odotetaan vastauksia. Miksi paperit muka katoavat ja tulevat sitten eri pakettina vastaanotto- tai muuhun ennalta tiedettyyn osoitteeseen.
Suomen valtio näyttää olevan huoleton sen suhteen mitä tämä kirjattomien miesten tulo maahan merkitsee paikkakuntien sosiaalisessa kentässä, asunto-, työ- ja avioliittomarkkinoilla. Miehet harvoin jos koskaan ovat jääneet sivusta katsomaan, kun vieraat vievät naiset ja sekoittavat markkinat. Eipä tule historiasta mieleen yhtään tapausta, jossa jokin maa/valtio olisi sallinut tällaisen rauhanomaisen miesten joukkomaahanmuuton.
Vierasta verta tarvittiin yhteisöihin, sen varhaiskultuuritkin tajusivat, mutta naiset haettiin vaaaehtoisin otoin ja kaupoin tai ryöstämällä. Vapaaehtoiset liitot lähensivät yhteisöjä ja edistivät rauhaa, väkivaltaiset ryöstöt aiheuttivat sotia. Suomi ja unioni ratkaisee nämä ongelmat pakolla noudatettavilla monikulttuurisuusjulistiksilla, jossa maahantulija on kunkku ja pulmunen, maassaoloja syyllinen ja lystin maksaja.
Ei onnistu. Saadaan kaikkien sota kaikkia vastaan. Suomella on jo tämän porukan kanssa vaikeat ajat edessä. Ja koko ajan annetaan Tornion portin olla auki. Seuraa itse aiheutettu ongelma, jonka seurauksena maahan saadaan kaikkien muiden ongelmien lisäksi hallituskriisi. Eduskunnan olisi otettava yhteisesti lusikka käteen ja alettava ratkoa ongelmia.

Kirsi Rosengrén

Ennustan, että ylipäätänsä kaikenlaiset mielenosoitukset, sekä rauhalliset että vähemmän rauhalliset, alkavat vain määrällisesti kasvaan.
Syynä on se ettei hallitus tee tarpeeksi hillitäkseen hallitsematonta tulijatulvaa eikä toimi tehtäviensä mukaisesti eli Suomen ja suomalaisen turvallisuuden yms. turvaamiseksi.

Suomella ei ole rahaa edes omien kansalaisten hyvinvointiin ja nyt taiotaan jostain rahaa (esim. työläisten palkoista), että saadaan turvisbisnekseen pumpattua määräämättömästi rahaa.

Tämä tie vie kohti pahempia aikoja.

Kaikki samat virheet on tehty mitkä muutkin turvistouhussa epäonnistuneet maat ovat tehneet. Se alkaa siitä kun hokataan, että sillähän voi tehdä bisnestä ja saada halpatyövoimaa. Sen jälkeen ahneus sumentaa järjen ja meno on kylmää.

Rupesin itsekkin harkitseen, että pitäisköhän osallistua mielenosoitukseen. Matka on järkyttävä mutta pitäisihän tässä jotain yrittää tehdä lastenlasten tulevaisuuden hyväksi.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Sama näkemys. Olen rauhanomainen ihminen, enkä ole koskaan ollut mielenosoituksissa mukana enkä missään - lapsuuden nujakointeja lukuunottamatta - ole käyttänyt väkivaltaa. Kun olen kotikaupungissani Oulussa katsonut tätä menoa, jossa maahanmuuton epäkohtiin ei saa julkisesti puuttua, koska media on sulkenut suut ja julkaisee vain unioni- ja hallitusvallan syöttämää propagandaa, ei jää muuta mahdollisuutta kuin osoittaa rauhanomaisesti kantaansa. Kun pyydettiin Tornion mielenosoitukseen, ilmoittauduin ja yritän vaikuttaa olemalla kansalaisena rauhallisesti mukana.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Kaikki Tornioon. Lakana päälle ja polttopullo taskuun. Persupropagandaa pukka ministeri taholta ja roskasakki on innoissaan. En minäkää kannata massiivista maahanmuuttoa, mutta antaa viraomaisten hoitaa asiat. Eivä monet maahanmuuttajat ole tilaansa syyllisiä, joten kohdellaan heitä arvokkaasti.
Maahanmuuttajilla on unelmia työstä ja turvallisuudesta. Suomi ei vaan voi heidän unelmiinsa vastata, mutta käännytys on hoidettava ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Tuomitsen kaiken väkivallan ja noudatan laillisen esivallan käskyjä. Syyllistyyköhän Veikko Virta nyt ihmisten leimaamiseen ennalta, kun yhdistää ihmisiä johonkin puolueeseen ja leimaa heitä väkivallan käytön odotuksilla. En kuulu mielenilmaisun järjestäjiin enkä vastaa tapahtuman suunnittelusta. Mutta en myöskään hyväksy, että rauhanomaisia mielenosoittajia leimataan ennakkoon. Julkiseen valtaan pitää voida yrittää vaikuttaa, laillisin keinoin. Mikähän meteli olisi noussut, jos Rautatientorin mielenosoitukseen osallistuvia olisi ennakkoon noin leimattu?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Uutisten mukkaan lahdessa on havaittu tonntujen hengen kummitelleen ja heitelleen pakolaisbussia sähikäisillä. Onneksi maahisia ja haamuja ei oikeasti ole olemassa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Maahiset ja muut henget nousevat syvältä muinaissuomalaisesta kulttuurista. Ne ovat olemassa jos ne ovat jonkun päässä. Maahiset voimat olivat vielä Kalevalan kulttuurissamme voimamme ja osa puolustusstrategiaamme. Afrikkalaisiin tulijoihin tämä ase saattaa hyvinkin tehokkaasti vieläkin purra, joten olkaamme tästä rikkaudesta kiitolliset.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Juuri tänään olemme kuulleet asian tiimoilta väkivallan uutisia. Roskaväki on innoissaan koska luulee olevansa ministeritason suojeluksessa, mutta myös Soini on varovaisesti torunut omiaan.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Aatelinen puhuu alaisistaan. Kuunnelkaamme nöyrinä epärasistista puhetta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Roskaväki on innoissaan koska luulee olevansa ministeritason suojeluksessa"

Poliisit suojelevat keskuksia.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Moraalittoman "tekoaatelin" hallitsemat sivilisaatiot ovat kaikkina aikoina ennen pitkää kaatuneet, kun kansa - tämä halveksimasi "roskaväki" - vetää tukensa mädäntyneen valtiohökötyksensä alta. Hennalasta maailmalle eilen levitetty kuva on puhutteleva: unionin paineessa ränsistynyt Suomen lippu odottaa arvoistaan kohtelua ja salkoon nostoa kaikkialla itsenäisessä Suomessa. Pakenemisen häpeästä kasvonsa peittänyt ristiretkisoturi seisoo rohkeasti Suomen valtion hylkäämää kunniakasta varuskuntaa puolustamassa.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #102

Tämähän on paksumpaa ulostulojöötiä kuin Olli Immosella, tilanteen huomioon ottaen etenkin.
Toivotan Matti Kyllöselle hyvää matkaa länsirajamme puolustajana. Toivoisin että Suomen lippuja ei kovin tuhrittaisi.
Oma sijaintini on nyt Ulkomaat, laittomana läpitse siirtyjänä eteläisessä naapurissamme. Helsingissäkin kävin - eikä yhtään burkhaa näkynyt rautatieasemalla. Minua on petetty.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #103

Käytin vertauskuvallista kieltä. Kauneus on katsojan silmissä, viisaus ihmisen aivoissa ja sydämessä, joskus ehkä tuopin pohjassakin. Viimeksi mainittuun en kuitenkaan itse usko.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #104

Suomi on eräältä laidaltaan puhjennut kukkimaan kaunosieluja sanaseppoja.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #105

Kyllä, ja meitä on paljon, asummehan suomalaisen kulttuurin juurilla, kalevalaisilla laulumailla, jopa niiden sydämessä. Eräänä keskeisenä mottonamme on: "Pää kylmänä, sydän lämpinä Suomelle ja Suomen kansalle!"

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #102

Suomen halitusten pahinpelko on että kansa yhtyy huonoaikoina hallituksen toimia vastaan, sikis on turvauduttu hajota ja hallitse menetelmään mikä aiheuttaa riitaa ja vihaa kansalaisten välille.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #108

Juuri tätä minäkin pelkään, että hallitus menettää uskottavuuttaan isänmaallisen/huono-osaisen kansan keskuudessa. Siihen on kaksi vakavaa syytä: omaa kansaa koskevan huolenpidon heikkeneminen ja liiallisen huomion kohdistaminen maahanmuuttoporukkaan.
Media suorastaan lietsoo vihaa omaa vähävaraista kansanosaa kohtaan js kieltää ihmisiltä tunteet. Käsite "vihapuhe" on ollut poliittisen vihervasemmiston vihan lietsontaväline jo runsaan vaalikauden ajan. Se on lopetettava.
Kansa pitäisi koota yhteen ja lopetettava sen hajottaminen. Kokonaisvataista ratkaisumallia maamme ongelmiin pitäisi koko kansan etsiä nyt kiireisesti; ei pitäisi olla enää lainkaan hallituksen ja opposition keskinäistä taistelua, niin kuin nyt on.
Maahanmuuttajien kustannukset on avoimesti kerrottava ja sanottava, miten ne maksetaan.
Poliittisten johtajien ja koko kansanedustuslaitoksen olisi vihdoinkin leikattava omista eduistaan, puoluetuesta, verottomista kulukorvauksista ja asetettava maahanmuuttovero niille, jotka pakolaisten tuloa edistävät. Nyt huutavat maahanmuuttajien eduista eniten ne, jotka heidän kustannuksiinsa eivät juuri osallistu.
Eläkeläisillä on solidaarisuusveron alaraja 45.000 eurossa, kansanedustajia määräaikainen "solidaarisuusvero" ei edes koske, kun palkansaajien alaraja on 72.300 euroa. Maksakoot siis muukalaisten elatuksen ne, jotka heitä tänne hyysäävät.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #112

Mediaan vapaatakättä vihanlietsontaan lukijamäärän ja myyntilukujen kasvattamiseksi, idässä pulma ratkaistiin rajoittamalla median ja toimittajan vapautta mikä ei lienee suomessa tule kuuloonkaan, enkä ehdottamassa että niin tulisi tehdä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #122

Suomen media sahaa kyllä omaa oksaansa kieltäessään maahanmuuton asiallisen keskustelun. Tilaajat kaikkoavat ja syrjityksi itsensä kokeneet radikaalistuvat edelleen. Yhteiskuntarauha heikkenee. Kansa todella jakautuu - jopa pirstoutuu. Kaivataan järjestystä ja islam on valmis "palauttamaan järjestyksen". Vallankumous syö lapsensa. Sellainen on vallankumouksen kaavio.

Toimituksen poiminnat