Matti Kyllönen

Lyömättömän kansallisen armeijamme suuri juhlapäivä 27.4.

Kansallista veteraanipäivää vietetään sen kunniaksi, että 27.4.1945 Suomi oli vapautettu vieraista joukoista, kun viimeisetkin saksalaissotilaat oli karkotettu Käsivarren Lapista ja Lapin sota ja samalla toinen maailmansota oli Suomen osalta päättynyt.

Kansallinen veteraanipäivä tekee kunniaa lyömättömälle Suomen armeijalle, lotille ja kotirintamalle, yhtenäiselle kansalle, joka puolusti maataan kolmessa sodassa, talvisodassa 1939–1940, jatkosodassa 1941–1944 ja Lapin sodassa 1944–1945 ja säilytti näissä vapautensa.

On sanottu, että näissä sodissa Suomi toistamiseen lunasti itsenäisyytensä. Isänmaata pirstottiin, mutta kansa ja isänmaa säilyivät yhtenäisenä, puolustustahtoisena ja puolustuskykyisenä; armeijaamme ei missään vaiheessa lyöty, vihollinen ei päässyt tavoitteisiinsa itse sotatoimissa, suurvaltavihollinen pysäytettiin ja näin lunastettiin rauha ja itsenäisyyden säilyminen.

Olisiko maailmansota osaltamme voitu välttää?

Miksi Suomi joutui mukaan toiseen maailmansotaan? Olisiko sota voitu välttää? Ei.

Suomi oli jo lähes tuhat vuotta sitten liitetty eurooppalaiseen kulttuuripiiriin valtiollisin, uskonnollisin ja kulttuurisitein. Ruotsin ja Venäjän välinen kilpailu Itämeren herruudesta ja pohjoisten erämaiden asuttamisesta vei maat tämän tästä sotaan. Suomi rajamaana joutui ottamaan vastaan Venäjän iskut ja puolustamaan Ruotsin valtakuntaa kohtuuttomankin suurin panoksin. Sota sodalta valtakunnan itäraja – Suomen raja – siirtyi itäänpäin asutuksen laajenemisen mukaisesti. Vasta Tarton rauhassa 1920 itsenäinen Suomi sai lähes asutuksensa mukaiset rajat niin, että itäraja kulki Rajajoelta Petsamon alueen Suomeen liittäen edelleen Jäämereen.

Saksan tappioon päättynyt ensimmäinen maailmansota alisti Saksan. Rauhassa Saksalle langetettiin niin mittavat sotakorvaukset, että Saksa olisi maksanut niitä vuoteen 1988 asti. Köyhyys, kurjuus ja kohtuuttomalta tuntunut alistaminen antoi perustan kansallissosialistisen puolueen nousulle. Liikkeessä yhtyivät kiihkomielinen kansallishenki ja sosialismi. Hitlerin johtama puolue NSDAP julisti saksalaisen ihmisen ja saksalaisen valtion kunnian palautusta. Hitlerin kansallissosiaistinen puolue sai yksinvallan 1933. Sotaan valmistautuminen alkoi.

Suomen rajanaapuri Venäjä oli kokenut Leninin johtaman kommunistisen vallankumouksen marraskuussa 1917. Keisarivalta oli kaatunut. Kommunistisen valtion luominen oli alkanut. Tässä sekasorrossa Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917. Lenin myöntyi Suomen itsenäisyyteen odotuksin, että Suomessa työväestö suorittaa vallankumouksen ja tuo Suomen kultalautasella Neuvostoliiton osaksi.

Leninin Venäjä tuki Suomen punaisten vallankumousta. Leningradissa 1918 perustettu Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) valmisteli vallankumousta Suomesssa ja siksi puolue oli Suomessa laiton, mutta se esiintyi peitejärjestöjen kautta eduskuntavaaleihin. Häviöön päättynyt vallankumousyritys 1918 piti kommunistien keskuudessa katkeruutta yllä koko maailmansotien välisen ajan. Neuvostoliitto tuki heitä. Valkoisen Suomen itsenäisyys oli Neuvostoliitolle vastenmieinen asia.

Rajamaa Suomi joutui kahden suurvallan pelinappuaksi

Kommunismi ja natsismi olivat aatteiltaan verivihollisia. Kummallakin oli maailmanvallankumouksen päämäärä. Siksi suuri yllätys oli, kun ne 23.8.1939 solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen ja salaisessa lisäpöytäkirjasssa jakoivat Euroopan. Baltian maat ja Suomi sekä Itä-Puola annettiin Neuvostoliiton etupiiriin. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan syyskuussa 1939. Neuvostoliiton painostus Baltian maita ja Suomea kohtaan jatkui syksyllä 1939. NL esitti Suomelle aluevaatimuksia, mutta Suomi ei niihin suostunut. Marraskuun 30. päivänä NL hyökkäsi Suomeen koko itärajan pituudelta valtavalla ylivoimalla tavoitteenaan katkaista Suomi Oulun korkeudelta kahtia ja vallata koko maa.

Suomi taisteli yksin ylivoimaista vihollista vastaan. Maa yhtenäistyi torjumaan vihollisen. Työmarkkinaosapuolet solmivat ns. ”tammikuun kihlauksen”. Suojeluskunnissa hyvin koulutetut sotilaat yhdessä rajajoukkojen ja armeijan kanssa sekä lottien tukemana saavuttivat torjuntavoiton. Rauha solmittiin 13.3.1940 ankarin ehdoin. Suomen armeijan hallussa olevat Karjalan kaupungit Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala oli luovutettava Pietari Suuren rajaa noudatellen. Karjalan armeijan itäisimmät joukot joutuivat marssimaan 100 km länteen saavuttaakseen uuden rajan.

Talvisodassa kaatui 23.000 ja haavoittui 43.000 sotilasta. Siviilitappiot olivat yli 1000 kuollutta. Luovutetulta Karjalan ja Sallan–Kuusamon alueelta evakuoitiin ja asututettiin muuhun Suomeen 420.000 ihmistä. Kotinsa menettäneet eivät halunneet jäädä Neuvostoliiton alaisuuteen. Kaikesta tästä selviydyttiin.

Välirauhan epätoivo vaihtuu ”riemusotaan” Saksan rinnalla

Moskovan rauha koettiin eäoikeudenmukaisena. Alettiin heti puhua välirauhasta, sillä maailmansota riehui Euroopassa ja Suomi koetti järjestää elämäänsä ”puukko kurkulla”. Neuvostoliitto kotikommunistiemme tukemana koetti provosoida suomalaisia virheisiin, joiden perusteella NL olisi voinut pyrkiä tavoitteeseensa, Suomen valtaukseen.

Suomi oli kauppapoliittisesti saarroksisa. Saksa oli sulkenut Tanskan ja Norjan valtauksen myötä Tanskan salmet. NL oli vihamielinen. Suomi saattoi käydä kauppaa vain Saksan kanssa. Koska Saksan ja NL:n hyökkäämättömyyssopimus oli edelleen voimassa, Saksa oli pidättyväinen kaupassa ja aseiden myynnissä.

Kesän 1940 aikana Sakssa alkoi olla myötämielisempi Suomea kohtaan. Kauttakulkusopimus saksalaissotilaiden kuljettamiseksi Norjasta Saksaan Suomen kautta solmittiin elokuussa ja ensimmäiset joukot ilmestyivät Suomen rannikolle 21.9.40. Saksa valmistautui hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Tämän ns. Barbarossa-suunnitelman Hitler allekirjoitti 18.12.40. Suomi alkoi liukua mukaan ns. kanssasotijana, joka tarkoitti sitä, että Suomi kävisi omaa erillissotaansa Saksan rinnalla mutta omin tavoittein. Vähimmäistavoite oli ottaa takaisin Moskovan rauhassa menetetyt alueet.

Jatkosota Saksan kanssasotijana oli hyvä valinta

Yöllä 22.6.41 Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Liikekannallepano Suomessa oli toteutettu kesäkuussa. Pohjois-Suomen suomalaisjoukot oli alistettu saksalaisille. Saksalaiset koneet käyttivät Suomen lentokenttiä. Neuvostoliitto pommitti Suomea 25.6.41. Suomi katsoi joutuneensa hyökkäysen kohteeksi ja sotaan. Sodan tavoite oli vallata menenetyt alueet takaisin. Sodanpäämääriin liittyi pian edullisten rajojen saaminen ns. kolman kannaksen tasalta; ”lyhyt raja, pitkä rauha”.

Suomi valtasi menenetyt alueet syyskesään mennessä ja ylitti vanhan rajan. Itä-Karjalan miehitys ulottui Petroskoihin, jolle annettiin nimi Äänislinna. Suomen erillissodan ilmentymä oli, ettei Suomi liittynyt Leningradin saartoon, vaikka Hitler sitä pyysi.

Saksan tappiokierre alkoi Stalingradista. Suomi pysytteli sivussa pääsotanäyttämöstä ja odotteli muualla tapahtuvaa ratkaisua.

Neuvostolitiito aloitti suurhyökkäyksen Suomeen kesäkuun 9. päivänä, kolme päivää Normandian maihinnousua myöhemmin. Suomi joutui perääntymään. Viipuri menetettiin 20.6.44. Joukot vedettiin järjestäytyneesti Itä-Karjalasta. Ratkaisevat taistelut käytiin Tali-Ihantalassa. Suomen tykistö näytti tulivoimansa, kun 240 tykkiä paahtoi samaan kohteeseen, jossa suurvaltavihollinen järjestäytyi hyökkäykseen. Risto Rytin Hitlerille antama lupaus, että Suomi pysyy Saksan rinnalla niin kauan kuin Ryti on presidenttinä, toi Suomelle mittavaa aseapua. Merkitävä uusi ase olivat panssarinyrkit ja Kuhlmeyn pommituslaivue. Saksan ja Suomen yhteistyö piti yhä.

Neuvostoliitto oli vaatinut 22.6.44 Suomelta ehdotonta antautumista. Puna-armeijan pysäyttäminen johti siihen, ettei NL enää vaatinut tätä. Heinäkuun puolivälissä puna-armeija ei enää päässyt uusiin läpimurtoihin ja se alkoi vetää joukkojaan pois. Stalilla oli kiire Berliiniin.

Eduskunta katkaisi 2.9.44 suhteet Saksaan ja suostui rauhannevotteluihin. Presidentti Risto Ryti erosi ja Mannerheim nimitettiin presidentiksi. Aseleposopimuksen mukaan aseiden piti vaieta 4.9.44, mutta vastapuoli lopetti tulen vasta seuraavana aamuna. Välirauhansopimus tuli voimaan 19.9.44. Aluemenetykset olivat samat kuin Moskovan rauhassa Petsamon alueella lisättynä.

Suomen tappiot jatkosodassa olivat noin 56.000 kaatunutta ja 142.000 haavoittunutta.

Saksalaiset oli karkotettava parissa viikossa. Seurasi Lapin sota, jota päättyi vasta 27.4.45.

Lapin sodan tappiot suomalaisille: 774 kaatunutta, 262 kadonnutta, 2904 haavoittunutta, yhteensä 3940 miestä. Saksalaisten tappiot: 1000 kaatunutta, 1305 vangittua ja yli 2000 haavoittunutta, yhteensä noin 4400 miestä.

Mikä oli rintamatilanne sodan lopussa?

Suomen sotien asiantuntijan Ari Raunion mukaan (2004, 279) suomalaisjoukkojen panssarintorjuntakyky kehityi torjuntataistelujen aikana ajan vaatimusten mukaiseksi. Panssarinyrkkejä tuotiin Suomeen yli 24.000 kpl ja panssarikauhuja yli 1500 ja jälkimmäisiin yli 15.000 aamusta. Ajanmukaisia 75 mm:n panssarintorjunatykkejä Suomi sai 83 kpl ja niihin 150.000 ammusta. Panssaridiviosioona sai 40 Stu-40 rynnäkkitykkivaunuja 29 kpl, uusia Pz4 -panssarivaunuja 15 ja kolme T-34 panssarivaunua. Materiaaliapu sisälsi myös 128 kenttätykkiä ja 208 ilmatorjuntatykkiä. Kenttiätykistön kalustotappiot korjaantuivat käytännössä täysimääräisesti. Patteristoja oli syksyllä 260 kappaletta, kun niitä kesäkuun 22. päivänä oli ollut 261. Raskaan, kaliiperiltaan 150–155 mm:n tykistön ammuksia saatiin Saksasta yli 137.000 ja erilaisten ilmatorjuntatykkien ammuksia yli 600.000. Ilmavoimat saivat 81 hävittäjää, jonka seurauksena rintamalaivueissa oli torjuntataistelujen tappioista huolimatta syyskuun alussa kolmekymmentä konetta enemmän kuin kesäkuun alussa.

Edelleen Ari Raivio kertoo, että Suomen hallituksen pohtiessa tasavallan presidentin Suomen marsalkka Mannerheimin johdolla Neuvostoliiton esittämiä ankaria välirauhansopimuksen ehtoja 19. syyskuuta 1944 varhain aamulla selvitti päämajoitusmestari kenraaliluutnantti Akseli Airo rintamatilannetta seuraavasti. Airon mukaan Suomi voisi suotuisimmissa oloissa torjua vielä yhden Neuvostoliiton suurhyökkäyksen. Taistelumateriaalia ja ampumatarvikkeita oli noin kolmen kuukauden taisteluun. Tiedustelupäällikkö, eversti Aladir Paasonen puolestaan totesi, että sillä hetkellä Suomen rintamalla olleiden neuvostojoukkojen määrä ei mahdollistanut pikaista suurhyökkäystä. Uuden ylivoimaisen hyökkäysjoukon kokoaminen Karjalan Kannakselle veisi kuitenkin vain muutamia viikkoja. Lisäksi Suomen strategisessa asemassa oli odotettavissa merkittävää heikknemistä neuvostojukkojen ottaessa haltuunsa Suomenlahden etelärannan.

Johtopäätös kunniakkaista sodistamme: kuulumme länteen, velvollisuutemme
on suojella maatamme ja läntistä kulttuuripiiriämme

Noista 1944 syksyn tilannearvoista voi vetää johtopäätöksiä Suomen viimeaikaisiin ratkaisuihin. Neuvostoliiton sorruttua Suomi teki nopeat johtopäätökset irrottautumisesta Venäjästä ja nopeasta suuntautumisesta länteen sekä amerikkalaiseen aseistukseen. Myös taloudellinen ja kulttuurinen sitoutuminen Saksaan, Euroopan unioniin ja yhteiseen rahaan ovat historian valossa ymmärrettäviä, oikeita ja perusteltuja.

Raskaan maahanmuuton ja monien eripurien repiessä Eurooppaa saattaisi olla paikallaan Suomen ryhdistyä ja yhtenäistää rivejään yhteisten kansallisten etujen edellyttämällä tavalla. Olemme edelleenkin Euroopan etuvartiossa, läntisen kulttuuripiirin pitkän rajan yhtenä suojaajana. Historian valossa ei voida sulkea pois sitä tosiasiaa, että Venäjä on edelleenkin vastakkaiseen kultuuripiiriin kuuluva suurvalta, joka sen paremmin Suomen kuin muidenkaan rajanaapuriensa kohdalla ei ole luopunut suurvaltaunelmistaan.

Keskeinen kysymys sotien aikana ja nyt on se, että olemme kansallisvaltio. Meillä on kansallinen armeija, jonka iskukykyyn ja puolustukseen meidän pitää aina voida luottaa. Suomea ja suomalaisia eivät puolusta ketkään niin hyvin kuin me suomalaiset.

Veteraanisukuolvien työn ja uhrin velvoittavina muistakaamme olla valveilla. Kiittäkäämme joka päivä sotasukupolviamme korkeasta velvollisuudentunnostaan ja uhristaan, jonka ansiosta Suomen siniristilippu liehuu. Suomen valintoja kaikissa maailmansodan vaiheissa voi pitää hyvin perusteltuina.

Hyvää Kansallista veteraanipäivää kaikille suomalaisille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

" 27.4.1945 Suomi oli vapautettu vieraista joukoista..."

Valitettavasti ei ole saivartelua muistuttaaa että Suomeen kyllä jäi vieraita joukkoja vielä vuosikymmeniksi ehkä sadoin tuhansin: Porkkalaan, Viipurin lääniin, Salla-Kuusamon itäosiin ja Petsamoon. Tosin nuo itänaapurin laittomasti miehittämätt alueet vuokratukikohtaa lukuunottamatta sitten vuonna 1947 julistettiin Pariisin rauhassa geopoliittisdiplomaattisista syistä Neuvostoliittoon kuuluviksi, ks. http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Ei ole saivartelua. Oikeassa olet. Mutta kun virallisista juhlapäivistä puhutaan ja historiallisia asioita käsitellään, niin kulloisestakin virallisesta valtioalueesta on puhuttava. Kuten totesin Moskovan rauhan määräysten mukaisesti täytyi lyömättömän armeijamme siirttyä sata kilometsiä taaksepäin saavuttaakseen uuden rajan. Karjala oli valtaosin asein menettämätöntä maata, samoin Kuusamon alue, jonka itäosa menetettiin kummankin sodan lopussa vaikka koko pitäjä oli miehittämättä. Syksyllä 1944 puna-armeija välirauhan ollessa päällä miehitti koko Kuusamon, vaikka uusi raja oli sama kuin Moskovan rauhan raja. Puna-armeija tuli siis laittomasti Kuusamoon ja miehitti sitä marraskuun puoliväliin asti. Meiltä on aina vaadittu kunnioitusta venäläisiä kohtaan, pahaa ei ole saanut puhua. Aina meistä on tehty syylliset. Sama nuoleskelu on nyt arabiterroristeja kohtaan. Miksi?

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"...kulloisestakin virallisesta valtioalueesta on puhuttava..."

Kun noita Karttoja 1921-42 -sivun rajoja ja knoppitietoja katselee, tulee kyllä siihen tulokseen, että Suomen virallinen valtioalue oli vuoteen 1947 asti Tarton rauhan rajojen mukainen - http://www.viestihopeat.fi/karttoja-1921-42 - Näitä itsenäisen Suomen alkuperäisiä Tarton rauhassa 1920 sovittuja rajoja kenraali Adolf Ehrnrooth muuten vielä viimeisessä haastattelussaan joulukuussa 2003 vaati palautettaviksi: http://prokarelia.net/en/?x=artikkeli&article_id=4...

Hyökkääjämaan vaatima ja uhrin pakon edessä hyväksymä raja ei ilman muuta ole virallinen valtionraja sotatilan kestäessä vielä vuosia. Kv-oikeudellinen vahvistus vaaditaan samaan tapaan kuin viime vuosien Krimin ja Itä-Ukrainan ja Georgian Etelä-Ossetian anschlusstapauksissa. Suomi oli laillisessa sotatilassa yhtäjaksoisesti marraskuusta 1939 syyskuuhun 1947 eli Pariisin rauhaan, jossa kansainvälisoikeudellisesti Karjalamme ja Petsamo ym. 'tuomittiin' Neuvostoliitolle (ei kai Venäjälle muuten?) suurgeopoliittisen pelin säännöillä. Viipurin läänin ym. pakkoluovutettujen alueidemme kunnat lakkautettiin virallisesti ja laillisesti vasta vuoden 1947 Pariisin rauhan jälkeen, jolloin niiden alueet katsottiin naapurimaan alueeseen siirretyiksi.

Talvi- ja jatkosodan välisenä aikana maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 asiasta ei liene kenelläkään epäselvyyttä, kun laittomasti Suomeen hyökännyt Neuvostoliitto oli miehittänyt laittomasti ja jopa omalla siviiliväellään asuttaen Viipurin läänin, ja tullut laittoman hyökkäyksensä vuoksi erotetuksi Kansainliitosta eli silloisesta YK:sta. Vain toinen roistovaltio natsi-Saksa oli hyväksynyt Stalinin aggression ja alueryöstön Suomelta. Välirauhan aikana vihollisemme Neuvostoliitto paitsi miehitti Viipurin lääniä ja Hankoa ja valmisteli tynkä-Suomen miehitystä myös Baltia maita miehittäessään pudotti matkustajakone Kalevan Tallinnan reitillään kesäkuussa 1940.

Jatkosodan alussa, Neuvostoliiton hyökättyä ja pommitettua Suomen kaupunkeja, Suomi vapautti vihollisen miehittämät alueet vuoden 1941 loppuun mennessä eikä missään vaiheessa liittänyt miehittämiään Itä-Karjalan alueita osaksi Suomea. Jos olisi, liittänyt, 'uudet rajat' eivät olisi olleet virallisia kv-oikeudellisessa mielessä enempää kuin Neuvostoliiton tai Suur-Saksankaan sota-ajan rajat. On totta, että vuodesta 1947 lähtien Viipurin lääni ym. eivät ole olleet virallisesti Suomen aluetta, mutta Tarton rauhan 1920 rajat ovat edelleen ainoat oikeat alkuperäiset kansainvälisesti tunnustetut itsenäisen Suomen rajat, jotka neuvoteltiin rauhanomaisesti naapurien kanssa Kansainliiton vahvistamana. Myöhemmät rajansiirrot ovat olleet kulloistenkin sotatoimien jälkeisiä kulloisiakin pakkosiirtoja ryöstöväkivallan oloissa, joihin vetoaminen on sinällään kunnianvastaista ja arvotonta. - Karjala takaisin!

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #9

19.9.44 välirauhansopimusta oli noudatettava. Pariisin rauhassa 10.2.1947 tuli lopullinen sinetti uusille rajoille. Voimapolitiikka siinä ratkaisi. Uusi raja tuli 1944 syksyllä kotikyläni lähelle, läheisen Kuntivaaran laen taakse. Paanajärvelle ja Tavjärvelle ei enää päästy. Rajavartiostot olivat uusilla rajoilla. Mennessäni syyskuun 1. päivänä 1947 kansakoulun 1. luokalle opettajamme nosti jalustaan Suomen kartan, johon hän oli punakynällä vetänyt uuden rajan. Kartasta näkyi, että Sallan-Kuusamon alueesta oli viety suuri osa pois. Petsamo oli rajattu pois, samoin koko suuri Karjala. Opettana itki kertoaessaan mitä Suomelle ja meille kaikille on tapahtunut. Neuvostoliitosta ja neuvostoliittolaisista ei saanut puhua pahaa. Pariisin rauhansopimus oli 19.9.44 välirauhansooimuksen mukainen. Opettajani oli varmuudella alusta alkaen noudattanut välirauhansopimusta, kuten koko valtiokoneisto oli tehnyt. Oliko Suomella vaihtoehtoja? NL:n valvontakomissio oli maassa, armeijamme oli pantu rauhan kannalle, joten maa olisi ollut helppo miehittää. Puhut kauniita,mutta utopioita, Veikko Savolainen.
Kannatan Karjalan ja kaikkien luovutettujen alueiden palautusta rauhanomaisin neuvotteluin. Se voisi toteutua winwin-periaatteella, josta molemmat osapuoleyt hyötyvät. Näkemyksiäni on julkaistu Karjalan Kuvalehdessä 4/2015. Siinä osoitan, miten myös Venäjä hyötyisi, jos Tarton rauhan raja palautettaisiin.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Voihan olla, ettei kovin moni veteraani lue tätäkään juttua ainakaan täältä Puheenvuorosta. Hyvä niin.

Hieman ihmettelen tämän kuin parin muunkin vastaavan näillä palstoilla viime päivinä julkaistun kirjoituksen ideaa. Ennen kaikkea sitä, kenelle ne on suunnattu ja kenen mandaatilla niissä kirjoitetaan? Tuskin ainakaan veteraaneille, enkä usko näiden heijastelevan veteraanien ajatuksia. Mutta jostain syystä erilaisilla kirjoittajilla tuntuu olevan tarve näitä kirjoittaa sopivasti veteraanipäivän aikoihin.

Toisin kuin kirjoittaja otsikoi, veteraanipäivä ei ole "lyömättömän armeijan juhlapäivä". Puolustusvoimain virallista juhlapäivää vietetään 4.kesäkuuta.

Veteraanipäivän perimmäisenä tarkoituksena oli arvostuksen osoittaminen veteraaneille, kuten esim. Markku Honkasalo kirjassaan 'Sotiemme veteraanien päivä' toteaa ja jatkaa 'Kansallisen veteraanipäivän juhla on tarkoitettu ennen kaikkea veteraaneille itselleen'.

Veteraanit elävät - ne, jotka vielä elävät - ajassa, tässä päivässä. Eivät historiassa tai historiasta. Oma kokemukseni veteraanisukupolvesta on kaikkea muuta kuin sotatapahtumien kertaamista tai -historiaan keskittyvää.

Mielestäni tämä olisi hyvä pitää mielessä näitä "Veteraanipäivän kirjoituksia" väsättäessä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyvä Juha Lehtinen. Sotiemme veteraaneista tuskin monikaan kirjoitustani lukee, eikä heidän tarvitsekaan, sillä he tietävät miksi he sotivat, miksi kansamme vapaus ja maamme itsenäisyys olivat heille tärkeät, jopa pyhät arvot. Jopa niin pyhät, että he olivat valmiit antamaan henkensä isänmaansa ja omaistensa vapauden puolesta. He olivat vannoneet sotilasvalan, jota he noudattivat. Siksi kunnioitan heitä, heidän työtään ja muistoaan. Jos tämä kunnioitukseni tavoittaa heistä yhdenkään, olen iloinen, että he edes elämänsä ehtoolla saavat osakseen kansakunnan kunnioituksen, jonka he olisivat ansainneet jo paljon aikaisemmain, mutta eivät saaneet, kun puolustussotiamme karsastaneet ja käpykaarteissa sotavuodet piileksineet neuvostomieliset sitä melullaan häiritsivät. Mutta historia oikoo vääryydet, sankarien teot nousevat kirkkaina esiin vaikka niitä kuinka yritettäisiin maahan polkea.
Kirjoitukseni on suunnattu ennen kaikkea eläville, kuten muutkin medioissa kirjoitetut. Suomen osuus toisessa maailmansodassa on kokonaisuus, jonka aseellinen vaihe alkoi 30.11.39 ja päättyi 27.4.45. Kansallinen veteraanipäivä otettiin juhlapäiväksi muistaakseni 1987. Kokemukseni mukaan päivän nostamisessa oli vahva sosialidemokraattinen painotus, koska sen myötä "saksalaisten karkotus" nostettiin esiin. Tällä oli kansakuntaa eheyttävä vaikutus ja se selkeytti kokonaisuvaa pitkästä sodastamme.
Lapin sotahan haluttiin kansakunnan enemmistön mielissä jättää vähemmälle huomiolle, koska Saksan apu Suomelle etenkin sodan loppuvaiheessa oli merkittävä - ja Risto Rytin uhrautuminen maan puolesta oli suorastaan sankarillinen. Halusin kirjoituksessani virallisin dokumentein osoittaa, miten vahva ja lyömätön Suomen armeija syksyllä 1944 oli, edelleenkin. Vaikka saksalaiset venäläisten tulon odotuksessa maanpolttotaktiikan mukaisesti polttivat Lapin, lappilaiset ja pohjoissuomalaiset ovat hyvin ymmärtäneet, miten hyvin yhteistyö saksalaisten kanssa toimi ja osaltaan vaikutti Suomen sotien lopputulokseen. Olen 1944 evakon kokenut ja Kuusamon tuhon sekä venäläisten laittoman miehityksen (1944) seuraukset nähnyt, mutta en tunne vihaa saksalaisia kohtaan. Sen sijaan venäläisten sikamainen elämä jäljelle jääneissä kuusamolaiskodeissa yököttää yhäkin.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

"Olen 1944 evakon kokenut ja Kuusamon tuhon sekä venäläisten laittoman miehityksen (1944) seuraukset nähnyt, mutta en tunne vihaa saksalaisia kohtaan. Sen sijaan venäläisten sikamainen elämä jäljelle jääneissä kuusamolaiskodeissa yököttää yhäkin."

Tuohon kommenttisi lauseeseen koko kirjoitustasi kohtaan kokemani vierastus kiteytynee.

Veteraaneja se tuskin kiinnostaa, meitä muita vielä vähemmän - varsinkaan näin kansallisena veteraanipäivänä.

Historiakatsaukset ovat sitten erikseen. Niitä voi kirjoitella ympäri vuotta. Ja ihan miltä kantilta - "sikamaiselta" tai "yököttävältä" - haluaa.

Hyvää veteraanipäivää.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Suomen armeijan, puolustusvoimien lippujuhla on 4.6. Tämä päivä 27.4. on kansallinen veteraanipäivä. Se on nostettu liputuspäiväksi saksalaisten maastapoistumisen päivänä. Kuten edellä jo sanoin, tämä päivä nimenomaan sosialidemokraattien luomus, rauhanmies Kalevi Sorsan aikaansaannos, jonka myötä haluttiin huomio pois "rauhanvaltakunta Neuvostoliiton" ja Suomen välisestä sodasta. "Saksalaisten kukistamispäivän" juhlan myötä Suomi pääsi tavallaan "voittajien puolelle", Neuvostoliiton kanssa samalle puolelle. Haluamatta olla ilkeä, voin todeta, että tässä mielessä Suomen "kansanarmeijan" voitto Saksasta oli sitäkin kirkkaampi.
En kai minä veteraanien ajatuksia pyrikään heijastelemaan, mutta kylläkin heidän tekojaan Suomen ja suomalaisten hyväksi kerron ja ylistän puhtaasti historialliselta pohjalta. Vai oliko tekstissäni jotain virheellistä, joka sinua nyppii? Kerro, niin päästään faktoista puhumaan.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

" "Saksalaisten kukistamispäivän" juhlan myötä Suomi pääsi tavallaan "voittajien puolelle", Neuvostoliiton kanssa samalle puolelle."

Oikeasti - mihin faktoihin tuo väitteesi perustuu?

Kuinka kieroutunut täytyy mielen olla ajatellaakseen, että 80-luvun puolivälissä veteraanit olisivat ottaneet omakseen ajatuksen juhlapäivästä, jolla pyritään Neuvostoliiton kanssa samalle puolelle?

Kysyhän keneltä tahansa kaduntallaajalta, miksi juuri 27.4. on veteraanipäivä ja takaan, että kahdeksassa tapauksessa kymmenestä vastaus on ettei tiedä.

Aika moni veteraani sen sijaan toteaa, että sinä päivänä aseet hiljenivät Suomessa. Mikä heille tuntuu olevan tärkeää. Niin tärkeää, että pitävät sitä tärkeimpänä meille jättämänään perintönä.

Ja tuo on se ajatus, joka sinun kirjoituksesta puuttuu!

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #13

Iroania taisi olla liian vaikea taiteen laji tässä viljeltäväksi. Kansallista veteraanipäivää ajoi juuri pääministeri Kalevi Sorsa (sdp). Kalevi Sorsalle, sosialistisen rauhan miehelle juuri voitto saksalaisista oli tärkeä asia. Muistan hyvin kuin juuri pääkaupunkiseudulla jossa tuolloin asuin, nimenomaan sosialidemokraatit iloitsivat valitun päivän johdosta. Monelle demarille toinen maailmansota tuli tätä kautta läheiseksi, veteranien työn arvo myös. Henkilökohtaisesti en ole tavannut yhtäkään sotiin osallistunutta miestä tai naista, joka olisi halunnut juhlia tätä päivää nimenomaan saksalaisista sadun voiton juhlana. - Veteraanit poliittiseen väriin katsomatta ottivat päivän omakseen, samoin koko virallinen Suomi ja Suomen kansa. Tänään juhlan merkityksestä jurnuttaa ani harva.
Suomen sodat 1939-45 olivat kokonaisuus. Sota päättyi virallisesti 27.4.45. Tällä perustalla kirjoitin kirjoitukseni.
Katsoin Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen juhlan Oulussa. Erinomainen ohjema. Pääministeri Juha Sipilän puhe oli loistava. Ukin kokemukset ja viesti Juhalle oli koskettava. Pääministeri on oivallinen kansallinen johtaja. Hänelle Suomen asia on tärkeä. Iloitsemme siitä koko Suomi.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #13

Juha. Rauhan tulo on aina niin suuri asia, ettei sitä itsestään selvyyttä tarvitse joka välissä alleviivata.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen Vastaus kommenttiin #20

Puhu vaan omasta puolestasi.

Se mikä sinulle tuntuu olevan itsestäänselvyys jos edes sitäkään ("ettei sitä itsestään selvyyttä tarvitse joka välissä alleviivata"), monelle veteraanille on - rauha - se tärkein ja olennaisin asia.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #24

Hyvin soditun sodan jälkeen rauha on aina makea asia, niin sotijoille kuin siviileillekin. Sekä vuoden 1940 että 1944 välirauha olivat käytyjen taistelujen suhteen täysin epäoikeudenmukaisia, ettei rauhoja voitu pitää oikeudenmukaisina eikä riemua nostattavina, mutta tietenkin aseiden vaikeneminen oli toivottu asia, koska tappaminen loppui.
Yleensä rauhat tehdään ja rajat vedetään sen mukaan missä armeijat seisovat, mutta Neuvostoliitolle se ei riittänyt, vaan armeijamme joutui molemmissa sodissa rauhan tultua marssimaan kymmenistä kilometreistä sataan kilometriin taaksepäin saavuttaakseen uuden rajan. Talvisodan rauhaa seurasikin jatkosota, joka päättyi samanlaisin tuloksin - ja taas marssittiin uudelle rajalle. Armeijamme taisteli hyvin, mutta poliittinen puoli teki huonompia ratkaisuja yli armeijan saavutusten.
Mutta demokratia toimii näin. Pienen kansakunnan oli ajateltava kansan kestävyyttä ja kansan tulevaisuutta. Rauha oli tarpeen. Oma lukunsa tässä on rauhanoppositio, jonka keulille ja "sotasyyllisten" rankaisijaksi nousi Urko Kekkonen, kiihkeä sotaintoilija, joka vastusti talvisodan rauhaa, kannatti kiihkeästi jatkosotaa ja käänsi kelkkansa Saksan Stalingradin tappion jälkeen. Sodan suurin sankari, presidentti Risto Ryti, tuomittiin sotarikollisena. Hän kuitenkin uhrautumisellaan ja sopimuksellaan Hitlerin kanssa pelasti rintaman ja maan. Hänen suurtyötään ei ole kansakunnan johto uskaltanut vieläkään tunnustaa. Ollaan siis edelleen bolshevikkien vankina, vaikka armeijamme saavutukset ansaitsisivat aivan toisenlaisen kohtelun niin veteraaneille kuin sodan ajan johtajillekin. Kansallinen veteraanipäivä tuli aivan liian myöhään, vasta sitten kun suurin osa veteraaneista ja sotainvalideista oli ehtinyt nukkua pois.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Parhaat kiitokseni Matti Kyllöselle loistavasti kirjoitetusta tiivistelmästä Suomen länsimaisesta taustasta sen itsenäistymiseen ja kriittisimpiin vaiheisiin tätä saavutusta puolustettaessa, mistä kiitos kuuluu todellakin sotiemme veteraaneille. He joutuivat läpikäymään kokemuksia, joiden rinnalla tämän päivän ongelmamme ovat lasten leikkiä.

Juha Lehtisellä on oikeus mielipiteisiinsä siinä kuin kenellä tahansa, vaikka itse puolestani ihmettelen hänen vähätteleviä kannanottojaan. Jokainen tietää Puolustusvoimien lippujuhlapäivän C. G. E. Mannerheimin syntymäpäiväksi, mutta aivan perustellusti veteraanit ovat kyllä ansainneet oman juhlapäivänsä yleiseksi liputuspäiväksi, juuri siitä syystä, jonka Matti Kyllönen esittää.

Jokaisella meillä on omat kokemuksemme veteraanisukupolvesta, eikä heidän kunkin yksilöllisiä asenteitaan sotatapahtumiin tai -historiaan ole tarpeen niputtaa eikä yleistää. Se mikä on kuitenkin varmaa, on heidän huikea suorituksensa oman henkensä kaupalla Suomen ja samalla meidän nuorempien sukupolvien puolesta. Syvempää kiitollisuutta ei ansaitse mikään muu elossa olevien suomalaisten joukko.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Kiitos, Hannu Mononen, kauniista sanoistasi.
Sairaat eivät tarvitse parantajaa, mutta historian kertaus on meille kaikille paikallaan. Tärkeää on kokonaisuuksien esittäminen, pitkät linjat, jotta kukin voimme mielissämme ja kirjoituksin toisillemme osoittaa, miten asiat ovat tapahtuneet ja millaisen kuvan olemme asioista muodostaneet. Kun henkilökohtainen kuva menneisyydestä on selkeä ja kun myös kansakunnan suunta tulevaisuuteen on kirkas, on kansakunnan ja omaakin tulevaisuutta helpompi hahmottaa.
Kansalliset juhlapäivät - merkkihenkilöiden, valtiolliset, kirkolliset ja sivistykselliset, samoin omat ja suvun juhlapäivät - ovat tärkeitä yksilöiden ja kansakunnan kannalta. Tällainen on myös Kansallinen veteraanipäivä. Sen myötä on hyvä tarkastella koko pitkää maailmansotaa, sen suuria linjoja ja yksittäisi linjaratkaisuja. Mahdolliset eriävät mieliiteet on hyvä tuoda esiin, jotta kaikki keskusteluun osallistuvat tuntisivat tulleensa kuulluiksi. Toisiammehan kirjoituksin ja keskusteluin opetamme.
Mielestäni kansallisen kokonaiskuvan muodostaminen toisesta maailmansodasta Suomen osalta on tärkeää siksi, että sodasta on jo kauan. Siinä mukana olleista suurin osa on poissa. Tärkeää onkin se, mikä muisto on sodista jälkipolvillemme muodostunut. Kovin huolettavaa mielestäni on se jukisuus, jota mm. Yle syöttää, kun se nostattaa maahantunkeutujat suuremmiksi sankareiksi kuin omaa maataan ja kansaansa suojelemaan pyrkivät suomalaiset. Armeijasta kieltäytyminen ja jopa armeijan käyneiden värvääminen propagandalla siirtymään sivareihin tuntuu todella oudolta, maanpuolustuhengen vastaiselta. Miksi meidän tulee veroillamme tällaista propagandakoneistoa ylläpitää?
Eurooppa on suuressa murroksessa. On hyvin kyseenalaista jatkuuko Euroopan rauha, jolla EU:n integraatiota on perusteltu ja kansallisvaltioita vähätelty. Kansallinen veteraanipäivä on kansallinen juhlapäivä. Kansakuntamme on tarkoin vaalittava, ettei sana "kansallinen" putoa pois ja alammekin viettää jotain kansainvälistä sankarijuhlaa, jolla ei ole mitään tekemistä Suomen sotien 1939-45 kanssa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

"Vihaa me emme tunteneet, me rakastimme vain, siks tänään vaellamme me maassa vainajain.

Me emme turhaan taistelleet, me emme turhaan kaatuneet, me löysimme kansa eksyneen, me voitimme veljen veljelleen, me airueet aamunkoiton"! (Haavikko)

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Runoilija osaa sanoa kaiken olennaisen lyhyesti. Osuva valinta, runoilija Aimo!

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Kansallista armeijaamme ei oikein voi lyömättömäksi kutsua. Loppujen lopuksi Suomihan hävisi sekä talvi- että jatkosodan. Lapin sodan sen sijaan voitimme.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Karo. sotiin osallistuneiden Europpalaisten valtioiden pääkaupungeista, jäi viholliselta valloittamatta vain Moskova, Lontoo ja Helsinki, ikuinen kunnia valtiomme pelastajille.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Oikein, Aimo. Niin, manner-Euroopan ulkopuolella oli tietysti vielä miehittämätön Englanti, jota Saksa ei yrityksistään huolimatta saanut vallatuksi. Tämä lisäyksenä vastaukseeni Karolle.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Lyöty armeija on sellainen joka antautuu ehdoitta viholliselle. Stalin vaati Kannaksen suurhyökkäyksen aikana Suomelta ehdotonta antautumista. Suomi ei antautunut vaan jatkoi taistelua. Tali-Ihantalan torjuntataistelujen jälkeen Stalin ei enää vaatinut ehdotonta antautumista rauhanneuvottelujen aloittamisen ehtona ja alkoi vetää joukkojaan pois Kannakselta. Aseet vaikenivat ja välirauha tehtiin NL:n ja itsenäisen Suomen kesken. Kuten kirjoitukseni lopussa osoitin, Suomen armeija oli jatkosodan päättyessä vahva, aseistukseltaan jopa vahvempi kuin NL:n suurhyökkyksen alkaessa. Suomi oli ainoa sotaan osallistunut länsieurooppalainen maa, jota ei toisen maailmansodan aikana miehitetty. Se on lyömättömän armeijamme ansiota.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Alempana ehditkin jo kutsua talvi- ja jatkosodan lopputuloksia Suomen osalta torjuntavoitoiksi. Minä en kutsu niitä voitoiksi ollenkaan. En oikein osaa pitää voittona sitä, että talvisodassa menetetään maan toisiksi suurin kaupunki ja isoja maa-alueita. Enkä sitä miten jatkosodassa samat alueet, ja enemmänkin, menetetään uudelleen ja maahan tulee Neuvostoliitosta kenraaleita valvomaan maata. Minkä lisäksi pari brittiä seuraa perässä. Eivätpä britit tosin paljon mitään tehneet. Alueluovutuksiin suostuttiin lyömättömästä armeijasta huolimatta.

Lapin sota oli voitto, vaikkakin hyödytön ja kallis voitto. Kuten alempana suunnilleen kirjoititkin. Aiempien sotien suhteen olisi voinut käydä huonomminkin, mutta tappio on tappio.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #26

Valtion aluemenetys on aina tappio - ja samalla uuden sodan siemen. Neuvostoliitto röyhkeydellään ja yli puna-armeijan alueellisten saavutusten menevillä aluevaatimuksillaan menetti liittolaistensa luottamusta ja siksi liittolaisten välit kriisiytyivät nopeasti. Ydinsodan vaara on pitänyt yllä rauhaa Euroopassa ja maailmassa. Mutta nyt huonouttaan kaatuneen Neuvostoliiton seuraaja Venäjä jatkaa samalla politiikalla ja entistäkin röyhkeämpänä ja uhittelevampana, kun se rosvoaa toisten maiden alueita ja uhkailee väkivallalla.
Kuten kansallisen veteraanipäivän puheissa kuultiin, maailma on hyvin vaarallisessa vaiheessa. Tämä pakottaa Suomeakin terästämään armeijaansa ja järjestelemään puolustustaan tosi koitoksia varten. Stalinin kylvämä katkeruuden siemen on itänyt. Neuvostoliiton aluevarastukset Puolalta ja Saksalta, Unkarin menetykset ensimmäisessä maaimansodassa ja edelleen viime sodassa kaivertavat. Kansallisuusaate nouse kaikkialla. Suomenkin katkerat ja oikeudettomat menetykset NL:lle kumpuavat pintaan. Yaa-kauden ystävyyspuheista ja variksenvaloista huolimatta ei ystävyyttä Suomen ja Venäjän välille ole syntynyt. Epäluottamus kaivertaa. Niin myös minua.
Miten on ystävyytesi ja luottamuksesi laita suhteissa Venäjään, hyvä Karo Kankus? Minusta näyttää, että olet isänmaallinen mies ja katkera Suomen sotien lopputulokseen. Olenko väärässä?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #28

Isänmaallinen saatan ollakin, mutta erityistä katkeruutta sotien lopputuloksesta en tunne.

Venäjän nykyjohto on siinä mielessä luotettavaa, että sen voi luottaa olevan epäluotettava.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #30

Kiitos Karo vastauksestasi. Sodan lopputuloksesta et tunne "erityistä katkeruutta". Tunnustan olevani sinua huonompi ihminen, koska tunnen melko suurta katkeruutta loistavasti taistelleen armeijamme saavutuksiin nähden erittäin epäoikeudeenmukaisen rajanvedon johdosta. Iloitsen, että olemme samaa mieltä Venäjän nykyjohdon epäluotettavuudesta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #26

Karo, jos torjuntavoittoa ei olisi saavutettu, niin todennäköisesti sinäkään et olisi Suomessa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Karo,sotiinosallistuneiden Eurooppalaisten valtioiden pääkaupungeista jäi miehittämättä, vain Moskova, Lontoo ja Helsinki, ikuinen kunnia maamme pelastajille.

Käyttäjän jp68 kuva
Juha Porola

Saksalaiset olivat laskeneet että Suomessa oli syksyllä -44 aseita ja ammuksia puolen vuoden kulutusta vastaava määrä. Olisi Suomen vielä kannattanut ehkä sittenkin seurailla tilanteen kehitystä ja antaa Saksan vuoristoarmeijan vetäytyä omia aikojaan Norjaan... Kenttäarmeijamme mies vahvuuskin oli koko sodan ajan suurin ja Venäläisten maan valloittamiseksi tarkoitettu suurhyökkäys oli pysäytetty ja vielä olisi ollut hyvin varustettu Salpa- linja täysin koskemattomana, valmiina pysäyttämään uuden Venäläisten suurhyökkäyksen. Luulen että jos olisimme sitoutuneet jatkamaan taistelua, olisi Saksan ase apu ollut huomattavasti suurempaa kuin nyt toteutunut. Lisäksi olisi täysin turha Lapinsota jäänyt kokematta.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Houkutteleva ja varsin realistinen näkemys. Karjalassahan Ilomansissa käytiin kovia taisteluja aselevon alkaessa. Pari punadisvisioonaa oli varman tuhon alaisena. Armeijan henki ja iskukyky oli hyvä. Lapin sotahan oli täysin turha. Se oli erään viiksiniekan sairas juoni ja ääretömän sadismin ilmentymä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Raappana sai hyvän sotasaaliin, mutta tästä voitosta ei uskallettu juuri puhua.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Karo Kankukselle vielä lyödystä ja lyömättömästä armeijasta. Kun armeija on lyöty ja antautunut, voittaja valloittaa maan, alkaa sitä ryöstää, tappaa ja raiskata ihmisiä ja viedä heitä vsnkeuteen. Kaikki omaisuus otetaan voittajan omaisuudeksi ja jaetaan palkkioina sankareille. Talvisodan päätyttyä alkoi pakko-otetun Karjalan ym. ryöstö. Kansamme tiesi mikä heitä ja heidän maataan odottaa, siksi kaikki lähtivät pois eivätkä jääneeet kommunismin alle.
Olen 1980-luvulla tavannut Inkerinmaalla suomalaissyntyisen miehen, joka kuului Terijoen hallituksen kansanarmeijan paraatijoukkoihin, joiden tehtävänä oli valmistautua marssimaan puna-armeijan paraatijoukoissa valloitettuun Helsinkiin. Kun Helsinki jäi valloittamatta, paraatijoukot komennettiin ajamaan ryöstösaalista Viipurista Leningradiin. Ajot kestivät kaksi viikkoa. Ryöstösaalis vietiin pääasiassa puna-armeijan upseerien yksityiskoteihin. Työn päätyttyä tuli komennus Petsamon korkeudelle NL:n puolelle - Petsamohan kuului vielä Suomelle.
Jokainen Vanhassa ryöstetyssä Suomessa kulkenut tietää, että sama kohtelu oli kaikelle suomalaisomaisuudelle.
Olen nähnyt lähteitä, joissa on lueteltu kymmeniä tuhansia suomalaisia ihmisiä, jotka olisi pidätetty ja viety vankeuteen tai surmattu, mikäli Suomen miehitys 1944 olisi onnistunut. Suomeen sodan aikana tulleet inkeriläiset pakotettiin palautettaviksi Neuvostoliittoon ja heille luvattiin vapaa paluu kotiseudulleen. Toisin kävi, tie vei Siperiaan. Stalinin kuoltua elossa olevat saivat palata, osa Inkerinmaalle, osa Petroskoin lähellä olevaan korpeen. Olen haastatellut näitä "vanhojen naisten" hallitsemien kyläyhteisöjen ihmisiä. Kylissä on vain jokunen iäkäs, loppuun rääkätty mies. Enemmistö miehistä ajettiin loppuun leireillä.
Stalinin vainoissa 1930-luvulla tapettiin suomalaisia luottokommunisteja, jotka hyvässä uskossa menivät rakentamaan sosialismia NL:oon. Baltian maiden parhaat voimat pidätettiin ja vietiin pois.
Saksalaiset raiskasivat ja tappoivat siviilejä Moskovan porteilla, puna-armeija kosti teot vallattuaan Berliinin. NL tappoi 20.000 Puolan upseeria ns. Katynin metsässä Itä-Puolan valloituksen jälkeen. Parhaat voimat pyritään tuhoamaan ja kansa alistamaan miehittäjän armoille.
Totean tämän siksi, ettei pidä vähätellä Suomen armeijan torjuntavoittojen merkitystä 1939-1945 sodissa. Suomen kansa ymmärtää tämän taistelun merkityksen. On ilo ollut katsella suoranaista siniristilippujen lippumerta, joka Oulussa on tänään nähty. Rakastetut veteraanimme ovat olleet lämpmän juhlinnan kohteena. Pääministeri Sipilä piti loistavan puheen. MTV:n uutiset kertoi juhlasta kauniisti. Ylen uutiskynnystä tapahtuma ei ainakaan vielä tähän mennessä (20.10) ole ylittänyt. Maahantunkeutujien palvelu ja ihannointi on arkena ja juhlana etusijalla. Voi Yleä!

Toimituksen poiminnat