*

Matti Kyllönen

Maahanmuutto murtaa budjettiraamin – Suomen huono-osaiset maksajina

Vihervasemmisto riehuu tuloeroista peittääkseen todelliset syyt pieni- ja keskituloisten köyhtymiseen. Köyhdyttäjä on maahanmuutto, joka maksaa vuositasolla suomalaisille ainakin 1,5 mrd euroa. Mistä se otetaan? Hallitus koettaa raapia sen tavallisilta ihmisiltä, köyhiltä, sairastavilta, sosiaalisten etujen saajilta eli niiltä jotka sosiaalipalveluja eniten käyttävät. Lääkkeiden omavastuut ovat nousseet ja vanhusten hoitopalkkiot hoitolaitoksissa ovat tämän vuoden aikana lähes kaksinkertaistuneet. Kaupunki on pienentänyt "palvelusetelien" arvoja. Jos ei ole omaa varallisuutta, kuole pois! Missä ovat näiden suomalaisten ihmisoikeudet, oikeus ihmisarvoiseen elämään?

Maahanmuuton kustannukset on asia, josta ei saa puhua. Puhe estetään syyttämällä ihmisiä populisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja rasisteiksi, vaikka kysymys on vain siitä, miksi suomalaisten pitää houkutella tänne ilmaiseksi elätettäviä, jopa rikollisia ja henkilöllisyytensä hävittäneitä. Nämä yleisesti ottaen saavat jopa paremman ilmaisen elintason kuin mikä suomalaisilla keskivertokansalaisilla on. Tämä on väärin ja tästä pitää olla oikeus kansalaisten kesken, julkisissa medioissa ja parlamentissa puhua. Maahanmuutosta aiheutuvat laskelmat on kyettävä lyömään pöytään kansalaisten arvioitaviksi. Hyvän kodin tuntee siitä miten se kohtelee perheenjäseniään, hyvän maan siitä miten se kohtelee kansalaisiaan.

Suomen valtion ja koko julkisen vallan budjettiperiaate on, että eletään hallitusohjelmaan ja ns. neljän vuoden raamibudjettiin perustuvassa taloudessa. Menot on lyöty lukkoon neljän vuoden ajaksi. Ns. kehyksen sisällä voi tuloja ja menoja siirellä, mutta kehystä ei saa rikkoa.

Kymmeneen vuoteen omat rahat eivät ole riittäneet ja siksi on otettu uutta velkaa, jopa 10 mrd vuodessa. Tästä on säästöjen vuoksi – ja nykyisen hieman parantuneen viennin ansiosta – alettu päästä alemmalle tasolle niin että ensi vuodeksi otetaan budjettiesityksen mukaan 2,9 mrd lisää velkaa. "Pääsemme" noin 110 mrd velkatasoon, joka on hirvittävä summa jälkeläistemme maksettavaksi. Voiko tätä vauhtia velkaantuva kansakunta koskaan palauttaa menetettyä riippumattomuuttaan ja itsenäisyyttään? 

Nyt on kitinää siitä, että köyhiltä on leikattu ja tuloerot ovat kasvaneet. Totta kai kansa köyhtyy, kun köyhät kärsivät säästöistä eniten.

Mutta eduskunnan ja hallituksen osoite suomalaisten syyllistämisestä on väärä. Syylliset ovat ne, jotka ovat tulleet suomalaisten ruokapöytään ja vierashuoneisiin vieraina, vieläpä tosi nirsoina elätettävinä, jotka häpeämättömästi moittivat saamiaan ilmaispalveluja.

Suomalainen periaate on, että kutsuttu vieras otetaan vastaan ja palvellaan enintään päivä pari, ja jos tämä ei älyä lähteä, hänelle aletaan vihjailla että vierailuaika on päättynyt. Jos hän ryhtyy töihin ja maksaa elantonsa, vierailu voi jatkua. Mutta isäntäväki aina määrää, kauanko vieras viipyy ja millä ehdoin. Kutsumatonta ei tarvitse sietää, varsinkaan huonosti käyttäytyvää.

Kutsuja – muuan pääministeri – on keskeisesti vastuullinen kaksi vuotta kestäneen vierailun kustannuksista. Olisikin reilua, että pääministeri Juha Sipilä (Suomen Keskusta) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (Kansallinen kokoomus) – sisäministerinä oli kutsutut vieraat päästämässä sisään – kertoisivat julkisesti mistä ylimääräiset kulut johtuvat, pyytäisivät virhettään anteeksi ja eduskunta ja hallitus alkaisivat yhdessä pohtia, miten noin 1,5 miljardin vuositason ylimääräinen valtion maksuerä saataisiin peitetyksi, jonka jälkeen oma kansa, sen veronmaksajajat ja huono-osaiset edunsaajat pääsisivät pois syytetyn penkistä.

Suomen kansa ei todellakaan ole syypää nyt sen osaksi tulleisiin kärsimyksiin. Kärsivällä kansalla on oltava oikeus huutaa ja laillisesti purkaa vihansa tätä hirvittävää vääryyttä vastaan, joka sen osaksi on muukalaisen kansainvaelluksen myötä tullut.

Vallitsee hirvittävä ristiriita siinä, että hyväntekijöinä itseään kehuvat maksattavat ”hyvät tekonsa” valtiolla, joka maksattaa vieraslaskun huono-osaisimmilla suomalaisilla. Tämä ei sovi ainakaan minun oikeustajuuni. Niin kuin perheenpää päättää vieraistaan, on maan päämiesten ja puolueiden vastattava maansa vieraista. Tämä koskee ennen muita kansallisia puolueita, jollaisiksi Suomen Keskusta ja Kansallinen kokoomus ovat aikanaan ilmoittautuneet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

25Suosittele

25 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Huomaa et Suomes on sen historian oikeistolaisin hallitus!

Meno ei ollut tällaista kun vielä Neuvostoliitto oli voimissaan.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Jos Sipilän hallitus on oikeistolainen, niin miksi se harjoittaa Suomen kansan vastaista politiikkaa. Se on oikeistolainen siinä mielessä, että ajaa rikkaiden etua ja maksattaa sosiaalikulut köyhimmillä. Epäoikeistolainen se on siinä mielessä, että se houkuttelee ja ilmaiseksi elätyttää muukalaisen köyhälistön ja kirjattomat spekulantit ja onnenonkijat. Jos hallitus olisi konservatiivinen, niin se pitäisi sosiaalikulut tiukilla ja ulkorajat vartioituina ja estäisi tappiota tuottavien ihmisten tulon. Yleisarvioni: aatteeton, sekopäinen, Suomen kansan edun vastainen hallitus, jossa Sipilä ja Orpo ovat kaikkein enitsen suomalaista aateperustaa vailla.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Sanoisin, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on rasismin lietsontaa. Kun siihen vielä lisätään se havainto, etteivät kärsivät tahot pääse poliittisesti asiaan vaikutamaan, olen huolissani.

Tuolla ylempänä oli keskustelua, miksi oikeistohallitus tekee vahinkoa kansalle. Miksei tekisi, jos ministerit lähipiireineen henkilökohtaista etua siitä saa. Mamutusteollisuus on kuitenkin aika iso toimiala.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyvin sanottu, Risto. Maahanmuuttopolitiikka on rasismin lietsontaa. Ja ne jotka vihapuheista eniten puhuvat, ovat itse pahimpia nimittelijöitä ja vihan lietsojia. "Hyväntekijöitä" valtion rahoilla. Siis kommunistisen valtion yhteisen omaisuuden estottomimpia käyttäjiä omaksi edukseen. Loisia kansan yhteisellä kirstulla.

Pentti Estovirta

Riittäneekö tuo kustannusarvio 1,5 Milj. vuodessa, kun ei ole vielä toteutettu hallitusohjelmaan kirjattua kohtaa: "Laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskuntaamme, joka mahdollistaa tosisasioihin pohjautuvan keskustelun ja paremman kotouttamispolitiikan sekä päätöksenteon"
Aineistoa luulisi kertyneen jo tarpeeksi hallitusohjelman mukaisen selvityksen laatimiseen.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

En usko että riittää, mutta jotain lukua on käytettävä. Alakanttiin tämä menee raskaasti. Hallitusohjelmaa ei ole noudatettu, kun selvitystä ei ole tehty. Kaipaan perussuomalaiselta eduskuntaryhmältä eduskuntakysymystä tästä. Omaa kansaaa on kuitenkin kuritettu kovasti ja syytökset vihapuheista ym. ovat kiivaat. Suvakeilla on hätä, sillä totuus kalvaa ja ajaa hätävalheisiin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Saa huutaa ja saa arvostella, täällä puheenvuorossa on kaikille tilaa :)

Se vaan, että näyttää nuo gallupit olevan sitä mieltä, että ei kauheasti Suomalaisiin vaikuta tämä huutaminen.

Kokoomus ja vihreät kärjessä, aika paljon täytyy näemmä vielä huutaa ;)

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Tosi on, suvakeilla on suurin tarve huutaa etteivät heidän tekonsa nousisi keskusteluun.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Olli Pusa on kuitenkin poistettu keskustelijoiden joukosta, miksihän ?

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Onkohan eduskuntatalolla oltu kyselemässä lisää rahaa, oikeuksia, turvapaikkaa vai suoraa sääliä puukkojen kera?

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709222200411484...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Siinäpä aihetta tutkisteluun: mikä on viesti, kun verta on eduskuntatalon portailla.

Pentti Estovirta

Riittäneekö tuo 1,5 Milj. vuodessa. Hallitukselta on edelleen tekemättä hallitusohjelmaan kirjattu kohta: " Laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskuntaamme, joka mahdollistaa tosiasioihin pohjautuvan keskustelun ja paremman kotouttamispolitiikan sekä päätöksenteon".
Luulisi aineistoa jo kertyneen tämän selvityksen laatimiseen.

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski

Juu, niin laaditaan ja varmasti tulee hyvä!

Blogi: Jukka Hankamäki, pe 22.09.2017

""Eduskunnan kanslia ja tarkastusvaliokunta aikovat teettää hallituksen maahanmuuttopolitiikasta selvityksen, jonka tekijäksi se haki pätevää tieteenharjoittajaa viime keväänä. Niinpä eduskunnan kanslia julisti toukokuussa 2017 haettavaksi vastuullisen tutkijan toimen, jonka haltijalta edellytetään maahanmuuttoa koskevien asioiden tuntemusta ja tutkimustaitoa.

Koska viisaus lisääntyy jakamalla, tarjosin myös omaa asiantuntemustani eduskunnan käyttöön. Arvelin tuota tietoa ja taitoa itseltäni löytyvän, koska olen väitellyt kaksi kertaa Helsingin yliopistossa tohtoriksi, ensimmäisen kerran filosofiasta ja toisen kerran sosiaalipsykologiasta. Filosofian tuntemus takaa metodologisen pätevyyden ja sosiaalipsykologinen koulutus sisällöllisen. Siksi jätin hakemukseni kyseiseen tehtävään. Toivoin voivani edistää asiaa koskevaa kriittistä ja tieteellistä tiedonmuodostusta." Jatkuu..

http://beta.oikeamedia.com/o1-40019

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Luin Jukka Hankamäen blogin. Suosittelen lukemaan. Siinä näyttäytyvät syyt, miksi maahanmuuton kustannuksia ja maahanmuuton vaikutuksia ei uskalleta asiantuntevasti tutkia. Vääryys on vallan saanut. Otetaan vääryydeltä valta pois.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Jos selvitys tulee, se on täysin vesitetty, arvelen. Toimeksiantajat ovat mielestäni esteellisiä selityksen tekijöistä päättämään.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Puukkojen kanssahan täällä oikeutta - ja turvaa! - haetaan. Rahaa tulee kiristämällä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ketäs sitten kaikki viisaat äänestää seuraavissa vaaleissa?

Luuleeko bogisti, että persut pelastavat Suomen, eipä siltä näytä.

Taitaa olla tällaista normaalia tuuleen huutamista tämäkin blogi, ei mitään merkitystä tai vaihtoehtoa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Miksi sitten osallistut, jos ei ole mitään merkitystä? Kyllä perussuomalaiset kääntävät suunnan. Suomalaiset palautetaan isänniksi omassa maassaan. Äänestämällä ja laillista valtaa käyttämällä.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Maahanmuutto murtaa budjettiraamin – Suomen huono-osaiset maksajina
......................

Kyllönen usuttaa kaksi muiden armoilla olevaa ryhmää, turvapaikanhakijat ja Suomen köyhät toisiaan vastaan.

Säälittävää.

Luuleekos Kyllönen eliitin edustajana näin itse saavan paremman elämän?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Aha, päätään ylösalaisin pitävä mies ilmestyi. Kivaa, äly ja tieto pääsee valumaan ulos.
Eihän tässä "turvapaikanhakijoita" arvostella, vaan niitä jotka päästivät kansainvaelluksen maahamme, rahastavat tällä porukalla muka hyväntekeväisyyden nimissä, eivät kuitenkaan omilla rahoillaan, vaan muka "auttamalla" ja siitä valtiolle laskun lähettämällä. Kun tästä valtavasta menoerästä menee valtion menokehys rikki, he syyllistävät oman maan vähäosasisia, jotka omia etujaan menettäen syyllistetään syylliksi. Syyllisiä ovat poliitikot, jotka sallivat tällaisen holtittoman valtion varojen tuhlauksen. Suu säkkiä myöten ja velka pois! Maahantunkeutujille opetusta Suomessa käyttäytymiseen ja itsensä elättämiseen, mikäli lupa maassa oleskeluun on saatu. "Terveet pois reestä!"

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

"Eihän tässä "turvapaikanhakijoita" arvostella, vaan niitä jotka päästivät kansainvaelluksen maahamme"
.........................

En minä turvapaikanhakijoiden arvostelusta puhunutkaan, vaan siitä, että usutat vastakkain turvapaikanhakijat ja Suomen köyhät, niin kuin otsikossasi lukee isoin kirjaimin.

Tämä on vihanlietsontaa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #18

No just! Vihanlietsontaahan se on, kun islamisaation kustannuksia ja vaikutuksia halutaan selvittää. Vihapuheen suoltajat tulevat päivittäin tyystin omaa kansaa vihaavien suista.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #22

Edelleenkin kiersit kysymykseni. Kahteen kertaan jo kysyin joten kolmatta lienee enää turha tehdä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #27

Kun luet kirjoitukseni, löydät vastauksen kaikkiin tässä esittämiisi kysymyksiin.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #18

Suvakkien vihapuhujat haukkuvat päivittäin Suomen kansalaisia vihaa lietsoen. Sieltä se kansan kahtiajako lähtee. Kansanvaltaan kuuluu, että kansalaisilla on oikeus arvostella eduskuntaa, hallitusta, puolueita. Dikatuuriin pyrkivät ne, jotka eivät salli muita kuin omia mielipiteitään.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Kun tästä valtavasta menoerästä menee valtion menokehys rikki, he syyllistävät oman maan vähäosasisia, jotka omia etujaan menettäen syyllistetään syylliksi.
..................

Kuka poliitikoistamme on syyllistänyt Suomalaisia köyhiä?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #19

Etkö sinä kuuntele ja katsele ihailemiesi poliitikkojen puheita eduskunnasta? Huono-osaisethan ovat valtion velkoihin syyllisiä, vaikka todellisuudessa sosiaalirahat vievät maahantunkeutujat. Heistä ei kuitenkaan saa puhua, ja kun tästä todellisesta budjettikurin rikkojajoukosta on kyse, kartellaan tosiasioita. Eduskunnan ja hallituksen on ajettava Suomen kansan parasta. Suomi ei saa olla maailman sosiaalitoimisto, joka Suomesta on tullut.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #24

"Etkö sinä kuuntele ja katsele ihailemiesi poliitikkojen puheita eduskunnasta? Huono-osaisethan ovat valtion velkoihin syyllisiä, vaikka todellisuudessa sosiaalirahat vievät maahantunkeutujat."
...............

Sanoit, että poliitikot syyttävät turvapaikanhakijoiden kustannuksista Suomalaisia köyhiä? Tämä väite on niin typerä, että halusin ihan piruuttani kysyä kuka tämmöistä voisi tehdä.

No Matti Kyllönenhän se vaan satujaan kertoo.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #28

Sinulla on nyt verta valunut liiaksi päähän. Nouse seisomaan välillä, niin kenties ajattelet selkeämmin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Valtion kukkarolla monien kädet on ojossa! Ensisijassa heidän, jotka näkevät hyötymismahdollisuutensa turvapaikanhakijoiden moninaisissa käsittelyvaiheissa. VOK:n ylläpidosta huolehtinut Barona Oy on tehnyt miljoonavoittoja. Lakiasiaintoimistot ovat rahastaneet valitustentekijöinä ja kielitoimistot käännösvastaavina.

Turvapaikanhakijat ovat syyttömiä, päättäjät tekevät valinnat.

Otetaan rahat sieltä, mistä on helpointa. Köyhistä köyhimmiltä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #34

Niin, otetaan rahar "hyväntekeväisyyteen" ja maksatetaan veronmaksajilla. Kun joku sitä arvostelee, on vihapuhuja. Siis maksa ja menetä etuuksiasi, Suomen huono-osainen. Tyydy osaasi, ettet olisi vihanlietsoja. Kaikki kapinat ja vallankumoukset ovat tähän asti syntyneet huono-osaisuuden ja syrjityksi joutumisen seurauksena. Ranskan vallankumous syntyi yksinvaltiuden arvostelemisesta nousseesta kritiikistä. Venäjän vallankumous ja monet muut ovat seuranneet valistusfilosofien jäljissä. Nykyiset Euroopan unionin vallanpitäjät pelkäävät sanaa enemmän kuin mitään muuta. Siksi he leimaavat kritiikin esittäjät rikollisiksi nimekkeellä, jota rikoslaissamme ei ole. He uskovat näin menetellen voittavansa ja tukahduttavansa kritiikin, mutta näin ei tapahdu. Kritiikki kasvaa ja laajenee ja lopulta kaataa valheen. Kun leipä loppuu ja kurjuus nousee sietämättömäksi, kansa lähtee liikkeelle. Tästä on syytä varoittaa: vihapuhetta toisten päälle suoltavat toimivat kuin he itse eivät olisi syyllisiä. He itse ovat syyllisiä toimiessaan kansan enemmistön tahtoa vastaan. Itse aiheutettu väärä politiikka saa lopulta lopun. Väärä politiikka pitäisi purkaa rauhanomaissti. Tunnustaa virhe ja korjata se.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola Vastaus kommenttiin #34

Faktan ystävänä tässä on faktaa:

http://www.trooli.fi/vastaanottotoiminnan_kustannu...

Heinolan reumasairaala päästettiin konkurssiin kahden miljoonan euron takia maaliskuussa 2010. Maassamme on noin 35 000 nivelreumapotilasta ja noin 10 000 selkärankareumapotilasta.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #48

Kiitos Jukka Mikkolalle. Listan summa oli 2016 511 miljoonaa euroa. Se on yksi osatotuus. Valtion budjettiin vuodelle 2016 oli merkitty yli 800 miljoonaa euroa. Käytin vuositasolla 1,5 mrd euroa. Kotoutuksen ja koulutuksen, tulkkausten, lakinaispalvelujen yms. nimissä poltetaan paljon rahaa. On se vaan merkillistä, jos näistä ei saada kokonaissummaa. Siihen kykenee kyllä jokin vv-ministeriön budjetti-ihminen. Mutta hallituksella ei ole haluja antaa tietoja, vaikka hallitusohjelmassa sitä edellytetään.
Jukka Mikkolan faktat Heinolan reumasairaalan kohtalosta ovat järkyttäviä osoituksia oman kansan kohtelusta. Kun mennään yksilötasolle, todella karmeita esimerkkejä löytyy. Kunnallistasolla sairaalapeli on kovaa. Yksilötason faktaa on, ja se on karmeaa. Sairaan suomalaisen arvo ei ole suuri. Omaisilta ja läheisiltä kysytään tietoa, taitoa ja voimaa puolustautumisessa kuntabyrokratiaa vastaan. Kaikilla omaista tai läheistä ihmistä ei edes ole. Ei ole valtion palkkaama lakimiesnainen kulkemassa rinnalla ja supattamassa mitä voisi ja kannattaisi (hänenkin omaksi eduksi) tehdä.

Käyttäjän KristiinaMayra kuva
Kristiina Mäyrä

Ei siihen vastakkain asetteluun Matti KYllöstä tarvita, vaan ainoastaan päättäjien asennetta. Se on jo nähty ja tapahtuu päivittäin eli se on sitä uutta normaalia.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Ei todellakaan. Maahanmuuttoa kritisoivia on syyllistetty jo monta vuotta. Kansan vahva enemmistö näyttäisi olevan nykyisen kaltaisen laajaa maahantunkeutumista vastaan. Hallitus ja vihervasemmisto haluavat kuitenkin jatkaa tunkeutumisperinnettä piittaamatta lainkaan siitä, mitkä ovat liikkeen yhteiskunnalliset, taloudelliset ja turvallisuuteen liittyvät vaikutukset. Kaikkialla minne islam on mennyt, yhteiskuntarauha ja kansalaissopu on menetetty.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Kirjoitat: "Maahanmuuton kustannukset on asia, josta ei saa puhua. Puhe estetään syyttämällä ihmisiä populisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja rasisteiksi, vaikka kysymys on vain siitä, miksi suomalaisten pitää houkutella tänne ilmaiseksi elätettäviä, jopa rikollisia ja henkilöllisyytensä hävittäneitä."

Ei siitä saa puhua nyt, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa, kun asiaan on etäisyyttä ja tutkittu.
Kannattaa muistaa mikä oli tilanne suomalaisessa politiikassa 2015. Tuolloin Suomelta puuttui jämäkkä johto. Ruorissa olivat olleet "joboilevat polvihousupoliitikot" - jotkut olivat päteviä "tikkatauluna" - joille politiikan tekeminen oli kivaa leikkiä, heko-heko- hommaa. Silloin vielä nöösi päämisterikin meni mukaan tuohon leikkiin.

Sitten alkoi tapahtua. Kivan politiikkaleikin kesken alkoi maahamme vyöryä vieraita kauempaa ja naapuri-idästä. Se löi kokemattomat poliitikot hepsnaakilla. Mitä tehdä? Toisaalla oli Jytkyn saaneet pahat Persut, jotka ajoivat tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Eikä sekavan Persu-seurakunnan saanut antaa olla oikeassa.

Kaikessa piti olla erimieltä Persujen kanssa (media meni mukaan) ja poliitikkomme höynähtivät kuvittelemaan, että tänne rynnivät maahantulijat ovat vain ja ainoastaan kivoja. Muut mielipiteet olivat vääriä. Samalla unohdettiin oman maan kansalaiset ja turvallisuus. Maahan tulijoiden kuviteltiin kotoutuvan heti ja korjaavan Suomen väestörakenteen sekä työvoimapulan käden käänteessä.
Uskon poliitikkojemme tietävät, että virhe tuli tehtyä, mutta koska olet kuullut poliitikon myöntävän virheensä. Kantavan vastuuta?

2015 Suomessa kehittyi nopeasti outo hurmahenkinen ja tunnepitoinen asenne maahanmuuttoon ja -muuttajiin. Kansalaisten tunnepitoisia ryhmien voidaan kontrolloida ja jopa kieltää vaarallisina. Päättäjien realismin kadottaminen on kiusallisempaa. Siitä on historiassa näyttöä. Tässä olemme. Tehtyä virhettä on nyt yllättävän vaikea oikaista.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyvin kirjoitat, Matti. Olemme siis samaa mieltä asiasta. Minäkin kehoitan kirjoituksessani tunnustamaan tosiasiat, sen että virhe tehtiin ja nyt olisi korjauksen aika. Viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta, sanoi muuan kokoomuslainen kauan kauan sitten. Nyt "Euroopan Kokoomukselle" tosiasioiden tunnustaminen on poliitikon pahin virhe. Nykyiselle Suomen Keskustalle Suomen köyhän asian ajaminen on todella vanhanaikainen asia, nyt pitää ajaa maaiman köyhien asiaa Suomessa suomalaisten varoin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Sitten alkoi tapahtua. Kivan politiikkaleikin kesken alkoi maahamme vyöryä vieraita kauempaa ja naapuri-idästä. Se löi kokemattomat poliitikot hepsnaakilla.

Ei lyönyt hepnaadilla, eivät nämä ole niin kokemattomia kuin annat ymmärtää.
Suunnitelmaa noudatettiin. Sisäministeriö oli lähettänyt kunnille ohjeet varautumisesta ja vastaanottokeskuksista 18 kk ennen kuin vyöry alkoi.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Kenen kirjoitukseen yllä viitattiin? En tunnista omakseni.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #45

Matti Jussi Korhosen (#20).
Ei osunut vastauksen kohdistus oikein, sorry!

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #50
Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

miksi suomalaisten pitää houkutella tänne ilmaiseksi elätettäviä, jopa rikollisia ja henkilöllisyytensä hävittäneitä. Nämä yleisesti ottaen saavat jopa paremman ilmaisen elintason kuin mikä suomalaisilla keskivertokansalaisilla on
.....................

Kerro joku Suomalainen joka on houkutellut tänne rikollisia?

Todista väitteesi, että turvapaikanhakijat saavat "yleisesti ottaen" paremman ilmaisen elintason kuin mikä Suomalaisella keskivertokansalaisilla on?

Mitenköhän minusta tuntuu, että vastauksia saa odotella pitkään ja jos semmoinen tulee, kieli ei ole Suomea vaan saivartelua.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Kun ovet ovat sepposen selällään ja isäntä huutaa portailla että tulkaa meille syömään ja asumaan, niin se merkitsee kutsua kaikille, säätyyn, varallisuuteen, sieluun ja moraaliin katsomatta. Kutsuttu on ja kaikenlaisia sakkia on saatu. Mutta miten saat pois sellaiset joita et halua täällä pitää ja joita lakikaan ei salli täällä pidettäväksi. Kutsujan on vastuu. Varsinkin kun kutsut maksaa koko kansa.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Kunhan nyt halusin kysymyksilläni tuoda toteen, että et kykene perustelemaan kirjoittamiasi väitteitä. Heittelet vai lonkalta niitä näitä. Suoraan sanottuna tällä kertaa aika päättömiä juttuja.

Jatketaan taas toisella kertaa. Etköhän tule taas saman asian tiimoilta tänne tuota pikaa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #29

Ihminen, joka ei kunnioita toista ihmistä sen vertaa, että näyttäisi rehellisesti kasvonsa, ei ansaitse minkäänlaisia kommentteja.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#23:
"Mitenköhän minusta tuntuu, että vastauksia saa odotella pitkään ja jos semmoinen tulee, kieli ei ole Suomea"

Houkuttelussa käytetty kieli on tietysti arabiaa, eiväthän irakilaiset yleensä osaa suomea.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Matti ystäväni, tämä taitaa olla sitä kuuluisaa vihapuhetta. Suosittelin kuitenkin, kun oli erinomainen kirjoitus ja niin totta!:)

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Totuuden sanominen on siis vihapuhetta. Joka niin tuntee, on saanut piston sydämeensä. On siis toivoa että hän saattaa muuttaa väärää politiikkaansa ja lopettaa hyötymisen huono-osaisten ja toisten veronmaksajain kustannuksella.

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski

Laitetaan vielä tämäkin taakanjako:

""Hallitus antaa 5,3 miljoonaa euroa laittomasti maassa oleskelevien kiireellisen sosiaalihuollon kustannuksiin, mutta leikkaa samalla mm. 5 miljoonaa rintamaveteraaneilta ja vähentää 4,2 miljoonaa vanhustenhoidosta. Myös vanhustenhoidon laitospaikkoja vähennetään edelleen.

Miten tässä näin kävi? Pois silmistä, pois mielistä - suomalainen vanhus."

Näin arvosteli tänään eduskunnassa valtion ensi vuoden budjettia perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen."

Blogi: Reijo Tossavainen, pe 22.09.2017 21:14

Hallituksen arvoton arvopohja

http://beta.oikeamedia.com/o1-40058

Käyttäjän KristiinaMayra kuva
Kristiina Mäyrä

"Suomalainen periaate on, että kutsuttu vieras otetaan vastaan ja palvellaan enintään päivä pari, ja jos tämä ei älyä lähteä, hänelle aletaan vihjailla että vierailuaika on päättynyt. Jos hän ryhtyy töihin ja maksaa elantonsa, vierailu voi jatkua. Mutta isäntäväki aina määrää, kauanko vieras viipyy ja millä ehdoin. Kutsumatonta ei tarvitse sietää, varsinkaan huonosti käyttäytyvää."

Monessa Lähi-Idän maassa vieraanvaraisuus tarkoittaa kolmea päivää siitä kun vieras on saapunut. Sitä ennen ei kysellä kuka tai mistä, vanhan perinteen mukaisesti, jopa vihollinen tai sodassa isäntää vastaan oleva otettiin vastaan. Tarjottiin yösija ja ruoka, mutta sitten palattiin normaaliin päiväjärjestykseen ja oltiin taas kuten ennen vieraan saapumista.

Tänäpäivänäkin on tapana, että kaikkea ei nähdä vaan suljetaan silmät, mutta ei kokonaan. Sanonta kuuluu, että kaikkeen minkä tuot nähtäväksi ja henkilön tietoon on puututtava.... miksi meillä suljetaan silmät kokonaan, pistetään pää pensaaseen, eikä puututa edes kahden vuoden laittoman oleskelun jälkeen? GCC maissa on tapana järjestää muutaman kerran vuodessa ennen juhlapyhiä kaikille mahdollisuus varmistaa oleskelunsa laillisuus janpoistua maadta jos on ylittänyt viisumiin merkityn ajan. Siis poistua maasta maksamatta päivä sakkoa jokaiselta yli menneeltä päivältä. Se on suuri summa maksettavaksi kerralla, mikäli viisumin umpeen menosta on kulunut kuukausi, saati sitten kaksi vuotta.

Mikäli ei ole varaa maksaa, ei huolta! Maksun voi suorittaa työllä "käyttäymisen oppilaitoksessa", jonka yllöspidosta henkilö myös maksaa päivittäisen, joskin pienen korvauksen. Pienen siksi, että se maksaa vähemmän kuin vuorokausi sairaalassa. Ihen ylöspitoon ei kuulu päivärahan maksuja, eikä muita palveluita, joten jokainen miettii kaksi kertaa kannattaako jäädä ja olla näissä maissa laittomasti. Laittomasti maassa oleviille ei ole tarjolla yhteiskunnan terveyspalveluja, ei myöskään yksityisen sektorin palveluita. Henkilö, mikäli on maahan jotenkin päässyt, ei pysty laittomana vuokraamaan asuntoa, ei avaamaan sähköä asuntoon, eikä edes ostamaan prepaid puhelin linjaa. Kummallista, että Suomessa ei vaadita vaan tarjotaan ilman perusteita?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyviä huomioita Kristiina Mäyrältä. Kiitos niistä. Hyvät tavat eivät vanhojen kulttuurimaiden kesken suurestikaan poikkea toisistaan. Kirjoituksessani kerroin suomalaisista tavoista joita lapsuudestani lähtien olen tottunut noudattamaan ja kunnioittamaan. Suomalainen yhteiskunta on ne kirjoittanut maan lakeihin jo 1250-luvulla. Ne tunnetaan ns. rauhanlakeina: kotirauha, kirkkorauha, käräjärauha, kuninkaanrauha ja maanrauha. Nyt suomalainen poliittinen ja kirkollinenkin johto sallivat, että kaikkia näitä saa muukalainen halutessaan rankaisematta rikkoa. Nyt on verta eduskunnan portailla ja puukkomies on riehunut Turussa. Uhreista ja uhrien omaisista ei piitata, tekijän tekoja selitellään parhain päin.
Näitä kaikkia tekoja pidetään "yksittäistapauksina" eikä niistä oteta opiksi. "Pelolle ei anneta valtaa, elämä jatkuu!" Tämä on vastuutonta yllyttämistä jatkotoimiin. Yhteiskunnan omille kansalaisille tarjoama turvaverkko, puhumattakaan turvan tunteesta, johon kansalaisilla on omassa maassaan oikeus, ei ole kunnossa. Sotilaan ja poliisin puvussa esiintyvä ihminen on kansalaisille perinteisesti ollut viesti siitä, että kansalaisia suojellaan, että koti, piha, työpaikka,katu ja kaikki julkiset paikat ovat turvallisia liikkua ja olla. Nyt on ohjeistettu, että varusmiehen ei suositella liikkuvan vapaalla sotilaspuvussa. Milloin ohjeistetaan poliisia samoin? Jo niin lähellä kuin Ruotsissa on no-go -alueita, joihon virkakunta ei turvasyistä uskalla mennä. Eikö tämä ole viesti Suomelle, mikä meitä odottaa, kun suhtaudumme näin vastuuttomasti vihollisten maahan levittäytymiseen? Maahanmuuttovirasto ja hallituskin ovat suhtautuneet maahanmuuttajien kasvatukseen täysin leväperäisesti, kun jo keskiajalta peräisin olevat suomalaiset rauhanlait eivät ole muukalaisille tulleet tutuiksi. Nuoruuteni armeijassa ei alokas päässyt kahteen viikkoon edes sotilaskotiin ennen kuin armeijan sotilasarvot ja sotilaan hyvät käytöstavat olivat hallinnassa. Varjeltiin, ettei alokas tonttuilullaan häpäise armeijaa. Nyt sotilaan ei sallita sotilaspuvullaan "loukkaavan" maahantunkeutujaa. Jouluvirren ja suvivirren "haitallisista vaikutuksista" islaminuskoiseen on pitkä happaus nykytilaan. Maan hallitus ja eduskunta ovat muukalaiskulttuurin edessä antautuneet, mutta onneksemme ei kansa.

Joonas Viitanen

Oli oikein hyvä kirjoitus, selkeää luettavaa, kiitos!

Ne vaikenevat ongelmista, jotka pelkäävät vastausta, eivätkä kestä totuutta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset