Matti Kyllönen

Huomioita JR 53:n sotahistorian arvostelusta Iijokiseudussa

Toivo Kiminki kirjoitti Iijokiseudussa 24.10.2018 arvostelun uusimmasta kirjastani ”Tavoitteena turvalliset rajat. JR 53:n sotatie 1941-1944.” Kirjoituksen otsikko oli ”Kiestingistä Kittilään, jykevä kirja koillismaalaisten sotatiestä.” Kirjoituksen johdosta muutamia huomioita.

JR 53:n sotatie on 5. osa kirjoittamaani Kuusamon historian kirjasarjaan, joka alkaa kaskenpolton lopettamisesta 1850 ja on nyt saavuttanut Jatkosodan ja Lapin sodan loppuvaiheen marraskuussa 1944.

Kirjat ovat käsittäneet Kuusamon ohella koko Koillis-Pohjanmaan ja vertailukuntina Suomussalmen ja Kuolajärven (Sallan) asioita. JR 53:n sotatien vaiheet koskettavat alkuperäistä laajaa maakuntaamme, sillä rykmentin I Pataljoona koottiin Kuusamon, II Pataljoona Pudasjärven ja III Pataljoona Iin, Yli-Iin, Ylikiimingin ja Kuivaniemen miehistä. Kussakin pataljoonassa oli perustettaessa tuhat miestä.

JR 53 kuului eri vaiheissa Div. J:hin, 3. Divisioonaan ja III Armeijakuntaan, IV Armeijakuntaan ja Lapin sodassa jälleen 3. Divisioonaan. Pääosan sotaretkestään rykmentti oli Talvisodan sankarin kenraali Hj. Siilasvuon alainen.

Historiantutkimuksen peruskysymys: miten kaikki tapahtui?

Arvostelija Kiminki valittaa, että kirjassani käsitellään komppanian, pataljoonan, rykmentin, divisioonan ja armeijakunnan tasoa, jonka seurauksena tulee toistoa ja että ”sotahistoriallisessa perusteellisuudessaan” kirja on raskaslukuinen. Myönnän: sota on raakaa ja siitä kirjoittaminen on raskasta, surua, jos iloakin nostattavaa.

Historiantutkimuksessa asetetaan tutkimustehtävä, esitellään ja arvioidaan lähteet ja lähteiden käyttö, toteutetaan annettu tehtävä ja esitetään tutkimustulokset. Tämän kaiken olen johdonmukaisesti tehnyt. Loppuyhteenvedossa esitän JR 53:n sotatien kaikki vaiheet, esitän tappioluvut omilta, saksalaisilta, Suomen armeijalta ja viholliselta. Kuljen rykmentin mukana Kuusamosta Kiestinkiin ja lähelle Louhea, kaikki sotavaiheet siellä, siirtymisen Uhtualle ja edelleen Karjalan kannakselle ja sielä Lapin sotaan ja vihdoin kotiin.

Johtava periaatteeni historiantutkimuksessa on selvittää mahdollisimman objektiivisesti se, miten kaikki tapahtui? Tällöin lähteiksi eivät riitä pelkät muistitiedot ja oman aikakauden populismi, jota nykyisin oman kansamme historiaan nähden mieluusti harrastetaan ja jopa tietoisesti työnnetään sivuun sodan tavoitteet, käskyt ja niiden toteuttaminen sekä saavutukset, joista suurin ja kallein on kansallinen itsenäisyys.

JR 53:n vaiheissa olen seurannut käskytystä Päämajan ja III AK:n välillä ja siitä alaspäin aina komppanioiden tasalle. Kun olen pyrkinyt antamaan mahdollisimman tarkan ja objetiivisen kuvan eri pataljoonien ja komppanioiden osuudesta tapahtumiin – rykmentissä oli yhteensä 14 komppaniaa ja vahvistukset päälle – sekä vielä yhteistoimintaa saksalaisten kanssa, ei tehtävä ole aivan helppo. Tämän rinnalla on seurattava sotakirjallisuudessa annettua kuvaa. Mitä suuremmasta kokonaisuudesta on kysymys, sitä pienemmäksi jää komppanioiden ja pataljoonien osuus. Kuten Er.P 16:n historiassa (2017) osoitin, kuusamolaisten ja posiolaisten osuus Talvisodan ratkaisuissa Kiantajärven pohjoispuolella on jäänyt Raatteen tien saavutusten varjoon. JR 53:n tunnolliset ja sankarilliset taistelut valottuvat nähdäkseni tässä kirjassani. Kaikki rykmentin pataljoonat hoitivat sotatyönsä erinomaisesti.

YYA:n aikana välteltiin korostamasta oman armeijan menestystä – sorruttiin säälittelyyn

Toivo Kiminki huomauttaa näkemyseroista Jukka Nevakiven (1981) kirjoitussarjan kuvauksen kanssa. On hyvä että tämä nousee esiin. Nevakivi keskittyi kuvauksessaan Pudasjärven pataljoonan suuriin tappiolukuihin, korkeathan ne olivat Kuusamon pataljoonankin osalta. Mutta yya-sopimuksen aikainen ilmapiiri ei ainakaan suosinut oman armeijamme menestyksen kertomista. Nevakivi pysäytti kuvauksensa Kiestingin mottiin loppukesällä 1941. Siitä saattoi jäädä kuva, että sota meni huonosti. Kiestingin suunnan myöhemmät suuret taistelut, venäläisten mottien tuhoamiset Kiestinki-Louhi -maantien varrella marraskuun hyökkäyksessä 1941 ja venäläisten keväthyökkäyksen 1942 torjuntataistelut tasapainottavat Kiestingin taistelujen kokonaiskuvaa. Koillismaalaiset pärjäsivät Kiestingin suunnan sodassa hyvin.

Rykmentin merkitys Kannaksella Kuuterselän ja Sahakylän taisteluissa sekä Talin-Ihantalan rintaman sivustasuojauksessa olivat erittäin merkitykselliset koko maan kannalta.

Kuusamon kunnanvaltuustolta lokakuussa 1941 kiitossaähkeet Ylipäällikkö Mannerheimille, Suomen armeijalle ja omalle pataljoonalle Itä-Kuusamon vapauttamisesta

Kiminki arvostelee muutamia dokumentteja, muun muassa majuri B. K. Breitholtzin hautajaisia Kuusamon kirkossa, samoin kansanedustajien U. A. Virranniemen (ml) ja Eino Rytingin (pienvilj.) vierailua Kiestingin itäpuolen rintamalla. Nämä ja monet muut sanomalehtikirjoitukset ovat erinomaisia ajankuva- ja kulttuurihistoriallisia lähteitä. Hyvä historiankirja ei ole jälkiviisas hippituote, vaan tapahtumahetken tarkka kuvaus niiden aatteiden, arvojen ja armeijan välineiden ja taistelutahdon mukaan, mitkä sillä hetkellä olivat käytössä ja vallalla.

Kansanedustajien vierailua Kiestingin suunnalla ja siellä käytyjä keskusteluja voi pitää osoituksena siitä, että kotirintama ja kansanedustajat pitivät sotaa ja sen päämääriä oikeutettuina ja hyväksyttynä syksyllä 1941. Kuusamon kunnanvaltuusto kiitti lokakuussa 1941 sähkein Ylipäällikkö Mannerheimia, Suomen armeijaa ja omia pataljooniamme Kuusamon saattamisesta jälleen ehjäksi. Raja haluttiin siirtää mahdollisimman kauas, jotta jälkipolvillamme olisi turvalliset rajat.

Kokonaisuutena arvioiden Toivo Kimingin kirja-arvio ei mielestäni tee oikeutta Koillismaan miesten ansiokkaille taisteluille eikä siten vastaa kirjani sisältöä. Kirjani on ensimmäinen kokonaistutkimus JR 53:n vaiheista. Sen vastaanotto on ollut hyvä, mistä lukijoitani nöyrästi kiitän. Olkaamme, koillismaalaiset, ylpeitä miehistämme ja naisistamme, jotka pelastivat maamme, jotta me jäljessä tulevat olemme saaneet suomalaisina näinkin kauan elää rauhassa turvallisten rajojen sisällä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Onhan se hirmuista, jos JR 53:n sotahistorian seuraaminen lukemalla on raskasta.

Rohken kuitenkin epäillä, että JR 53:n sotatie 1941-1944 oli huomattavasti raskaampi.

Kunnia sotiemme veteraaneille !

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Pekka Toivonen. Olet asian ytimessä. JR 53:n kuten kaikkien armeijamme yhtymien sotatie oli todella raskas. Pataljoonien alkuaan tuhannen miehen vahvuudesta menetettiin Kuusamo-Kiestinki-Kapustnajajoki välillä yli puolet. Komppanioiden taisteluvahvuus oli usein viitisenkymmentä miestä. Vahvennuksia saatiin kovin vähän, koska kaikkialla kaatui miestä. Toinen suuren kulutuksen vaihe oli Kannaksen viivytys- ja puolustustaistelut 1944 ja kolmannen kerran Lapin sodan Tornion maihinnousuvaiheessa lokakuun alkupäivinä 1944. Neuvostoliitto painoi valvontakomission voimin painostaen Lapin joukkojen komentajaa Hjalmar Siilasvuota Oulussa yhä nopeampiin toimiin. Kaiken lisäksi Neuvostoliitto vastoin välirauhansopimusta 19.9.1944 ylitti voimassa olevan itärajan Suomussalmella, Kuusamossa ja Inarissa. Näitä alueita se piti hallussaan aina marraskuulle saakka ja oli valmiina puuttumaan sotaan, jos se ei menisi sen aikataulun mukaan. Suomen armeija tuli saattaa rauhanajan vahvuuteen 5.12.44 mennessä. Tämä merkitsi sitä, että Lapin sodassa suomalaisten korkein miesvahvuus 75 000 miestä jouduttiin pudottamaan 12 000 mieheen. Onneksi saksalaisten karkotus oli siihen mennessä pääosin ratkaistu ja "Lasten ristiretki", varusmiesten sota, jatkui. - Surullisinta JR 53:n I Pataljoonan osalta oli se, että nämä Kuusamon miehet eivät päässeet koteihinsa, koska venäläisten miehitysjoukot olivat yhä Kuusamossa. Miehet kotiutettiin Oulussa, josta he menivät perheiden luo evakkopaikkakunnille ja vasta vuoden 1945 puolella he pääsivät palaamaan koteihinsa - jos pääsivät, sillä kolmannes pitäjästä oli uudelleen menetetty viholliselle ja Kuusamon kirkonkylä ja osia sivukylienkin asutuksesta oli poltettu. - Tuntuu irvokkaalta vähätellä sodan rasituksia ja esim. Lapin osalta naureskella, että eihän se mitään tosisotaa ollut, kun siellä juopoteltiin ja rällättiin. Se oli tosi sotaa koko ajan. Maanpuolustukseen tällaisella asenteella on myrkyllinen vaikutus. Toinen huoli on se, että itärajaseudut autioituvat ja kasarmit on pyyty, eikä poliisejakaan ole laajoilla alueilla lainkaan. Kuusamossakin on jo vuosikymmeniä keskitytty pelkästään matkailurakentamiseen Rukalle, kirkonkylä on taloudeltaan ajettu alas. Alueen turvallisuudesta ei kanna huolta kukaan. Millähän näitä Koillismaan-Lapin tunturikeskuksia ja niiden rakennusmassaa ja ihmisiä puolustetaan, kun äkkipaikka tulee? Nato harjoittelee nyt, Venäjä uhkailee ja rassaa Natoa, mutta Natoon ei voida liittyä. Merkel on herännyt huutamaan Euroopan puolustuksen perään, mutta ei halua maksaa Trumpin pyytämää lisäkulua Natosta. Millä rahalla se Euroopan armeija syntyy? Muukalaisia hommataan Eurooppaan, mutta varoja oman kansan huolenpidosta karsitaan. Euroopan johtajien päät on muukalaismyrkyillä sekotettu. Omaa varallisuutta kootaan, mutta isänmaan edusta ei saa puhua mitään, koska siitä on tehty rikoslakiin kirjaamaton rikos.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tuntuu vahvasti siltä, ettei suomalaisten edes anneta oppia historiastaan.

Isänmaallisuus tulkitaan mielellään vääränlaiseksi nationalismiksi, johon onnistutaan vielä sekoittamaan syytökset rasismista ja natsiaatteista.

P.S. Lapin sota on todellakin täysin aliarvostettu ja osin pitkälti unohdettu sotamme. Onneksi Pekka Jaatisen kehuttu Lapin sota- kirjasarja palautti aiheen julkisuuteen muutama vuosi sitten.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Kansallisuusaatteen vastaista työtä tehdään Euroopan -laajuisesti ja nimenomaan EU:n toimesta. Suomen poliittinen ja taloudellinen johto on siinä vankasti mukana. Vuosikymmeniin ei ole kansallisista eduista piitattu. Syntyvyys on laiminlyöty, vaikka se on jokaisen valtion keskeisin asia. Oma koti on kullankallis, mutta edellytykset siihen on heikennetty ottamalla pois oman asunnon korkovähennys ja siirtämällä korkovähennys- ja asunnon perusparannuskulujen vähennysoikeus kansainväliselle sijoittajalle. Suuri virhe on ollut poistaa lapsivähennys verotuksessa. Palvelujen vetäminen pois maaseudulta on toiminut tuhoisasti autioittamisen hyväksi. Maaseudun puolustaja keskustapuolue lähti kauan sitten kaupunkiin. Perussuomalaiset koettavat täyttää syntyneen poliittisen tyhjiön.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Myös blogisti ilmeisesti pitää armeijamme päämäärää Kiestingin suunnalla silloisiin olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisena ja oikeana. Päättelen sen seuraavasta katkelmasta:

"Kansanedustajien vierailua Kiestingin suunnalla ja siellä käytyjä keskusteluja voi pitää osoituksena siitä, että kotirintama ja kansanedustajat pitivät sotaa ja sen päämääriä oikeutettuina ja hyväksyttynä syksyllä 1941."

Olin muutama vuosi sitten sotahistoriallisella matkalla tuolla seudulla; tarkoituksemme oli käydä myös Pinkosalmella sillä paikalla, missä JR 53:n komentaja evl Jussi Turtola kaatui. Matkaoppaana ja asiantuntijana meillä oli Jussi Turtolan veljenpoika, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti Martti Turtola.

Hämmästelin sitä kyynisyyttä, jolla M.Turtola suhtautui JR 53:n hyökkäystavoitteeseen, Louhen kaupunkiin. Kiertäessämme bussilla tuota sinänsä melko raihnaista Louhen kaupunkia historioitsija Turtola päivitteli, miten Suomen sodanjohto oli saattanut ottaa tavoitteekseen moisen "persläven" kuten Turtola paikkaa luonnehti.

Itse en harrastaisi tuollaista jälkiviisautta. Sodanjohto tavoitteli kesällä 1941 Suomen puolustukselle edullisia linjoja, joilta myöhemmin olisi voitu vetäytyä taaemmaksi, jos sodan lopputulos olisi ollut toinen. M.Turtolan harrastama jälkiviisaus on sitä viisauden imelintä lajia ja tässä tapauksessa se ei myöskään tee oikeutta sankarillisille joukoillemme Kiestingin suunnalla yhtä vähän kuin Uhtualla tai Maaselän kannaksella tai koko Itä-Karjalassa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

M. Turtolan näkemys Louheen hyökkäyksen edellytyksistä ei ole kovin mairitteleva:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Turtola

Oma kantani on, että Suomen johto antoi Siilasvuon johtaman ko. hyökkäyksen kuihtua miehistötäydennyksien puutteeseen. Syynä tähän oli ilmeisesti pyrkimys välttää turhia konflikteja länsivaltojen kanssa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eiköhän se Louheen hyökkäys ollut päämajan päätös ja Turtolan kaatuminen normaali seuraus sodan armottomuudesta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #7

Siilasvuon johtama armeijakunta oli alistettu Lapin saksalaisten joukkojen esikunnalle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hjalmar_Siilasvuo#Ja...

"Turtolan kaatuminen normaali seuraus sodan armottomuudesta."

Syitä oli enemmän...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Turtola#Sotila...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #7

Eiköhän se hyökkys Louheen ollut päämajan päätös ja Turtolan kaatuminen normaali seuraus sodan armottomuudsta."
Voihan sen noinkin sanoa, mutta asiat eivät ole noin yksinkertaisia, kun ihmisistä ja kansakunnasta on kysymys. Tutkimukseni perusteella sanon, että kyllä eversti Jussi Turtolan kohtelu kenraalimajuri Siilasvuon taholta oli kohtuuttoman kovaa. Turtola oli ihmisenä hieno, alaisiaan ymmärtävä, itsestään ja ansioistaan numeroa tekemätön johtaja. Hänen alaisensa kunnioittivat ja mielellään tottelivat häntä. Kun Kiestingin motista murtautumista omasta tahdosta Turtola ei kunniasyistä voinut toteuttaa, vaikka lupa oli - hän odotti ulosmurtautumiskäskyä, jota kuitenkaan ei Siilasvuolta tullut, hän teki ratkaisunsa: "Kyllä täällä kaatuakin voidaan."
Kenraali Siilasvuo oli Raatteen tien taistelujen karaisema ja kovettama mies. Kaiken tuli sujua käskytyksen mukaisesti. Saksalaisille oli näytettävä, että suomalaiset ovat saksalaisiin verrattavia, hyviä ja heitäkin parempia sotilaita. Sotataktisista syistä ei viholliselle pitänyt antaa aikaa järjestäytyä uudelleen, vaan on käytävä päälle koko ajan. Siinä oli perusteensa, mutta siinä oli myös tappion siemen: miehet vähenivät ja uupuivat, ne jotka pystyivät menivät ja taistelivat. Pohjoisen miehet tottelivat esivaltaa, vaikkakin purnasivat, mutta tekivät tehtävänsä. - Itsenäisen kansan kansalaisina puhumme heistä tässä, heitä kunnioittavina, kiitollisina heidän työstään, nuoruutensa, terveytensä ja elämänsä uhranneita.
Voisi kysyä, mitä olisi tapahtunut, jos Siilasvuon paikalla olisi ollut pehmeämpi mies? Saksalaiset olisivat saaneet ylivallan suomalaisiin joukkoihin saksalaisen johdon alaisena. Olisi kenties yritetty vieläkin kovemmin ja isketty päätä seinään, tapatettu suomalaisia miehiä.
Onneksi kaikkia pohjoisen joukkoja, suomalaisia ja saksalaisia, hallitsi kaikkien yläpuolella Mannerheim. Hitlerkin kunnioitti häntä. Se on ihmeellinen asia. Että meitä siunattiin tällaisella johtajalla, on syvää kiitosta ja kunnioitusta ansaitseva asia. Ihalua nostattaa se kaukonäköisyys, joka hänellä jo varhain oli saksalaissodan lopputulokseen. Sen seurauksena hän alkoi siirtää suomalaisia joukkoja pohjoisesta etelään ja saksalaisia joukkoja pohjoiseen. Hänen on täytynyt nähdä, että saksalaiset on suomalaisten toimesta karkotettava maasta.
Karkotussodan johtajaksi Mannerheim valitsi jälleen luotettunsa, kenraali Siilasvuon. Siilasvuo taas veti eturintamaan, maihinnousuun Tornioon, III AK:n ja siinä 3. Divisioonan ja JR 53:n.
Kun syksellä 1944 puna-armeija tuli luvatta Koillis-Suomeen rajan yli ja pohjoisten rajajoukkojemme komentaja pyysi toimilupaa heitä vastaan, Mannerheim ei suostunut, vaihdatti komentajaa ja kehotti väistämään venäläisiä. Vastatoimet olisivat varmasti vetäneet puna-armeijan sekaantumaan saksalaissotaan. Siihen he toki tähtäsivätkin.
Kun sitten marraskuussa armeijaamme oltiin jo kotiuttamassa, Siilasvuo hoputti Mannerheimia puuttumaan Kuusamon seudun valloittajan poistamiseen maasta. Siilasvuolle ainakaan julkisesti vastaamatta Mannerheim hoiti asian ja venäläiset vähitellen poistuivat.
Siilasvuo oli Mannerheimin luottomies, eikä hän Kiestingin suunnallakaan tehnyt mitään Ylipäällikkönsä tietämättä. Kun lopputulos oli hyvä, Siilasvuota on arvioitava tästä näkökulmasta. Näillä perusteilla pidän Siilasvuota historiamme parhaimpiin kuuluvana ellei etevimpänä pohjoissuomalaisena kenraalina. Läpi III AK:n miehillä oli tieto ja varmuus siitä, että Siilasvuon ratkaisujen takana on Ylipäällikjön suostumus ja tahto. Se sai heidät tekemään sen mitä käskettiin.
Tämä tahto oli ymmärtääkseni koko armeijamme läpitunkema. Tältä perustalta nousee se Suomen kansan kunnioitus, joka hiljattain ilmeni kun Mannerheim äänestettiin historiamme suurimmaksi suomalaiseksi.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eiköhän se Louheen hyökkäys ollut päämajan päätös ja Turtolan kaatuminen normaali seuraus sodan armottomuudesta.

Einar Vihmakin oli oman rohkeutensa uhri Tali-Ihantalan taistelujen suurena sankarina.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #8
Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Englanti oli suomalaisten pahin vihollinen Neuvostoliiton jälkeen. Marraskuun hyökkäys Kiestingin suunnalla kohti Louhea sujui hyvin. Kiestingin-Lohen maantie saatiin auki 23 kilometriin asti. Saksalaiset kinusivat jälleen päästä johtamaan hyökkäystä, mutta Siilasvuo ei heitä johtoon päästänyt, koska heistä ei siihen ollut. Kiista kärjistyi hyökkäyskaistan vasemmalla siivellä olleen Nauvaaran valloitukseen. Paikka oli vahvasti vihollisen linnoittama. Siilasvuo edellytti, että saksalaiset valtaavat Nauvaaran, jonka jälkeen voidaan hyökkäystä Louheen harkita. Siilasvuon pelkona oli, että saksalaiset eivät vasemmalla pääse eteenpäin, jolloin suomalaisten vasen kylki jää kohtalokkain seurauksin auki. Näinhän oli käynyt juuri Kiestingistä Louheen päin elokuun alussa hyökättäessä: suomalaiset etenivät vauhdilla rautatien suunnassa, saksalaiset maantien suunnassa, mutta koska eivät päässeet muuatta kilometriä kauemmaksi, motti syntyi.
Englanti vaikeutti III AK:n sotatoimia pitämällä Jäämeren rannalla jatkuvaa maihinnousu-uhkaa. Stukia oli sidottuna runsaasti rannikolle, jonka seurauksena tulitukea ei Kiestingin suuntaan saatu siinä määrin kuin tarvittiin ja toivottiin. Risto Rytin ja Mannerheimin tahto painoi Louhen suunnalla niin, että jo 5.11.41 alkaen alettiin Louhen suunnalla painaa jarrua. Suomi lupasi liittoutuneille, että hyökkäys keskeytetään, kun turvalliset tavoitteet idässä on saavutettu. Keenraalimajuri Siilasvuo sai 9.11. Päämajasta tiedon, että hyökkäys on vähitellen pysäytettävä. Siilasvuon tiedustellessa mille tasalle on pysähdyttävä, Mannerheim näytti kartalla Verhnee-Jelovojejärvi tasaa. Siihen hyökkäys pysäytettiin. Englannille vakuutettiin, että hyökkäys itärintamalla pysäytetään, kun tavoitteet on saavutettu. 6.12. Suomi pysäytti armeijansa hyökkäyksen. Samana päivänä Englanti julisti Suomelle sodan ja toteutti näin NL:n esittämän pyynnön. Itsenäisyyspäivänä 6.12.41 Suomen eduskunta liitti Moskovan rauhassa menetetyt alueet takaisin Suomen valtakuntaan. Kuusamon kunnanvaltuuston lokakuussa Mannerheimille ja armeijalle esittämä kiitos oli saanut vahvistuksen. Sota ei ollut turha.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Eihän tämä hyökkäys kuihtunut mihinkään. Se pysäytettiin marraskuussa 1941 sen johdosta, että Suomi oli saavuttanut tavoittelemansa turvalliset rajat ja koko itärintaman taistelut pysäytettiin "kolmen kannaksen" tasalle 6.12.1941. Samana päivänä eduskunta liitti Moskovan rauhassa Suomelta riistetyt alueet takaisin valtakuntaan. Suomen vähimmäistavoitteet myös JR 53:n ja III AK:n osalta oli saavutettu.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Kirjani otsikko on "Tavoitteena turvalliset rajat". Se vastasi kuusamolaisten siviilien ja JR 53:n tavoitteita. Suomussalmi-Kuusamo-Salla -kaista oli Talvisodassa NL:n Suomen -valtauksen eräs pääväylä Puna-armeijan marssioppaan 1939 mukaisesti. Ensisijaiset painopisteet olivat Suomussalmi ja Salla, Kuusamon valtaus raskain voimin tulisi myöhemmin, maaliskuussa 1940, mutta rauha tuli väliin.
Kuusamolaisten ja posiolaisten Er.P. 16 puolusti itärajaa ja lisäksi Suomussalmen pohjoisosaa Kiantajärven pohjoispuolella. Alassalmessa pataljoona taisteli 6.12.40 alkaen aina jouluun saakka estäen puna-armeijan tulon Oulun-Kuusamon tielle ja edelleen Ouluun ja Kuusamoon. Vihollinen pidettiin Kuusamon ulkopuolella, mutta Sallan rintaman murtuminen nostatti uhan vihollisen tulosta sekä pohjoisesta että etelästä Kuusamoon. Kuusamon itäosien tuhopoltto pantiin toimeen omien toimesta helmikuussa 1940.
Moskovan rauha järkytti Kuusamon elinmahdollisuudet olemattomiin, koska runsas kolmannes pitäjästä jäi rajan taakse. Puolustusvoimat määräsi, että Itä-Kuusamon evakkoja asutetaan Kirkonkylän länsipuolelle, ei enää itäpuolle. - Suomussalmen uusi keskus määrättiin perustettavaksi Kiantajärven länsipuolelle, syntyi Ämmänsaaren taajama.
Julkaisen kirjassa erään kuusamolaisen kansanrunoilijan runon, jossa hän kaihomielin hyvästelee Paanajärven ja Tavajärven sekä jo silloin kuulut kosket. Kuusamolaisten tahto oli, että Kuusamo on saatava, "ehjäksi, kokonaiseksi". Saksalaisten tulo Kuusamoon kesäkuun puolivälissä otettiin pelastavina apujoukkoina vastaan. Talvisodan sankari kenraalimajuri Siilasvuo lähti mielellään liikkeelle. Kuusamon pataljoonan komentajan B. K. Breitholtzin sotapäiväkirjaan 29.6.41 kirjoittama motto oli: "Pataljoonan tie. `Tie suorin kulkee onnehen, lähellä kuolon rantaa`. Se tie kulki kesällä 1941 yli rajan kohti Valkeaa merta. Se oli ankara, verinen tie, joka Vienan saloilla julistaa vielä kauan matkamiehille: `Tämä tie on kunnian tie, tätä kerran sankarit kulkivat`."
Olen kirjassani käsitellyt varsin perusteellisesti Jussi Turtolan kohtalon, myös Martti Turtolan katkeransävyisen kannan sekä Jussi Turtolan ja Hj. Siilasvuon välisiä suhteita. Kuten sanot, Markku Marttila, paljon jälkiviisautta asiaan liittyy. - Sodan tavoite oli oikea, miehet vain kävivät vähiin, eikä saksalaisista juuri apua ollut.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Johtava periaatteeni historiantutkimuksessa on selvittää mahdollisimman objektiivisesti se, miten kaikki tapahtui? Tällöin lähteiksi eivät riitä pelkät muistitiedot ja oman aikakauden populismi, jota nykyisin oman kansamme historiaan nähden mieluusti harrastetaan ja jopa tietoisesti työnnetään sivuun sodan tavoitteet, käskyt ja niiden toteuttaminen sekä saavutukset, joista suurin ja kallein on kansallinen itsenäisyys."

Parasta materiaalia on epäonnistumiset. Niitä voi helpommin analysoida objektiivisesti miksi jossain epäonnistuttiin.

Historiassa onnistumiset ovat helpommin jonkun valtaa pitävän agendaa, propagandaa, populismia tai jotain romantisointia.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Tappiot ja voitot niin sodassa kuin yksityisten ihmisten elämässäkin ovat opiksi otettavia. Pieni ihminen ja pieni kansa ei aina voi toimia niin kuin tahtoisi ja toivoisi. Saksan tappio oli Suomenkin tappio siinä mielessä että Tarton rauhan rahjoja ei saatu pysyvästi takaisin. Suomi kuitenkin noudatti koko sodan ajan omien tavoitteidensa mukaista sotapolitiikkaa niissä rajoissa, mitkä olivat mahdolliset. Saksan ja NL:n sota Suomen alueella vältettiin ja sodasta päästiin irti, kun Saksa oli siinä määrin heikentynyt, että suhteet Saksaan voitiin katkaista ja ryhtyä selvittämään välejä NL:n ja sitten Saksan kanssa. Viisasta politiikka valtiojohdoltamme ja armeijaltamme.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Kyllä.

Yksi parasta sotahistoriaa mitä löytyy on mielestäni talvisota. Ei se Suomen osuus vaan Neuvostoliiton epäonnistuminen.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #19

Neuvostoliiton epäonnistuminen tavoitteensa saavuttamisessa oli Suomen voitto. Torjuntavoitoksikin sanottu. Ja pakkorauha, joka pakotti jatkamaan - molempia. Neuvostoliitto rakensi pikavauhtia rautatien Louhesta Kiestinkiin siten valmistautuen hyökkäämään länteen Kuusamon ja Suomussalmen suuntaan. Siis jatkamaan siitä, mihin se jäi. Suomi rakensi Salpalinjan ja valmistautui puolustamaan maataan.
Kiestinkiin saakka rata oli juuri valmistunut, kun suomalaiset valtasivat Kiestingin 7/8. elokuuta 1941. Rautatieasemaa ei ollut ehditty vielä rakentaa. Suomalaiset ottivat käyttöönsä radan Kiestingistä noin 30 km Louheen päin. Louheen oli vielä matkaa saman verran.

Viljo Asikainen

En ole Kyllösen kirjaa lukenut. Enpä ole edes tiennyt sen olemassaolosta. Ehkäpä se tulee vielä joskus luetuksi. En siten tiedä mitä asioita tapahtumien kulussa kirjassa painotetaan ja mitä ei.

Kaikkein olennaisin seikka Siilasvuon armeijakunnan vuoden 1941 sotatiellä oli se että yhtymä oli alistettu ylipäällikkö Mannerheimin päätöksellä Saksan Norjan armeijalle jo rauhan aikana ennen sotaa 15.6.1941 jolloin Mannerheim jo oli saksalaisilta saanut tietää heidän hyökkäyksensä Venäjälle alkavan lähipäivinä. Tämä kertoo selkeästi Suomen valtiojohdon päättäneen liittyä mukaan.

Siilasvuon armeijakunnan hyökkäykset Kiestinkiin ja Uhtualle tapahtuivat Saksan Norjan armeijan, jolle se oli operatiivisesti alistettu, operatiivisesta käskystä. Hyökkäysliikkeet ja hyökkäyssuunnat palvelivat yksinomaan Saksan sodanpäämääriä. Suomen puolustuksen kanssa niillä ei ollut mitään tekemistä. Niin haluavat voivat tietenkin perustella niitä samalla lailla "Suomen ennakoivana puolustamisena" kuin Itä-Karjalan valtaamistakin, mutta perustelut eivät kestä. Kiestingin ja Uhtuan valtaaminen ei ollut edes Suur-Suomen tekemistä vaan Suur-Saksan.

Louhen kaupunkipahanen ei tietenkään sinänsä ollut tavoite vaan sen kautta kulkeva Muurmannin rautatie. Sen katkaiseminen oli saksalaisten huipputärkeä suurtavoite. Martti Turtolan letkautus Louhen mitättömästä rähjäisyydestä hyökkäystavoitteena ei tietenkään ollut mitään kyynillisyyttä vaan ironista satiiria todellisten tavoitteiden "unohtamista" kohtaan.

Näissä Suomelle merkityksettömissä saksalaisten määräämissä verisissä hyökkäysoperaatioissa kaatuneet ja vammautuneet monen monet suomalaiset sotilaat eversti Turtolasta kaikkiin Pohjois-Suomen pieneläjiin saakka olivat uhreja jotka saivat maksaa hinnan siitä että Suomen valtiojohto oli luovuttanut heidät saksalaisten hyökkäyskärjeksi vain näiden suurvaltaetuja ja sodanpäämääriä palvelemaan.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Tutkimuksessani olen kyllä tullut vakuuttuneeksi, että Suomi Pohjois-Suomessa ja Itä-Karjalassa noudatti hyvin pitkälle omia sodanpäämääriään. III AK oli Saksalle alistettu, mutta vastaavasti saksalaisia joukkoja oli alistettu suomalaisille, Siilasvuolle. Suomi oli jo 1918 sodassa puolustanut Kuusamon-Sallan tasalla niitä rajoja, jotka rajanvedossa 1833-1849 oli asutuslinjan mukaisesti saavutettu. Itä-Karjalan kansannousu punaista Venäjää vastaan 1921-22, Läskikapina 1922 ym. vaikuttivat siihen, että jännitteet NL:oa vastaan olivat olemassa koko maailmansotien välisen ajan. Talvisodan tapahtumat ja Sallan-Kuusamon alueen riistäminen Suomelta ruokkivat valloitushaaveita. Suur-Suomen muodostamisen kannatus oli vahvaa. Rajanylitys 1941 ei nostattanut minkäänlaisia vastalauseita, vaan innolla mentiin. Pettymys oli, ettei saksalaisista ollut tosipaikassa juurikaan apua. Totta kai sodan kääntyminen Saksan tappioksi 1943 alkaen katkeroitti mieliä, mutta homma hoidettiin aina Lapin sotaa myöten kunniallisesti ja kunniakkaasti. Ymmärrettiin, että pienen kansan mahdollisuudet ohjata maailman asioiden kulkua ovat rajalliset. Uhri vapaudelle annettiin. Tulokseen oli pakko tyytyä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Saksalaiset eivät suinkaan Kiestingin-Louhen suunnan taisteluistamme määränneet. Suomella oli täysin selkeä oma tahto. Ilman Päämajan suostumusta ei tehty yhtään mitään. III AK:n komentaja oli kenraalimajuri Hj. Siilasvuo noudatti tiiviisti Päämajan käskyjä ja osasi sovitella Suomen tahdon ja saksalaisten tahdon välillä. Sotatapahtumien johto pysyi Siilasvuon käsissä. Hyökkäyksen pysäyttämisesta marraskuussa 1941 päätettiin presidentti Risto Rytin Mannerheimille esittämästä toivomuksesta, jonka Mannerheim pani asteittain toimeen sopusoinnussa muiden sodanpäämäärien kanssa.

Viljo Asikainen

Saksalaiset painostivat suomalaisia jatkuvasti niin kauan kun olivat suursodassa niskan päällä katkaisemaan Muurmannin rautatien. Päämaja laatikin alkuvuonna 1942 operaatiosuunnitelman radan valtaamiseksi Airon ja parin rintamakomentajan toimesta. Sunnitelma perustui kolmen suomalaisen divisioonan käyttöön. Realistinen Airo totesi että rata voitaisiin näin vallata ja katkaista, mutta sitä ei voitaisi pitää hallussa odotettavissa olevien venäläisten voimakkaiden vastahyökkäysten takia. Ratahan oli venäläisille huipputärkeä elämänlanka. Niinpä Airon suunnitelman mukaan suomalaiset valtaisivat radan ja luovuttaisivat sen sitten heti saksalaisille sotavoimille. Airo epäili että nämäkään eivät voisi rataa pitää. Suunnitelmaa ei pantu täytäntöön.

Tätä taustaa vasten on vaikea nähdä millä tavoin syksyn 1941 hyökkäys jo vallatusta Kiestingistä kohti Louhea olisi ollut Suomen edun mukainen. Siilasvuo alaisineen oli johtanut tätä hyökkäystä, mutta Saksan Norjan armeijan operatiivisen käskyn alullepanemana. Suomen päämajan hyväksyntä hyökkäyksellä oli vain siinä mielessä että se ei sitä suoraan kieltänyt. Jarrutteli vain välillisesti mikä maksettiin tuleen makaamaan pulaan jätettyjen suomalaisten verellä. Etenemiseen ei annettu resursseja ja vetäytymistä ei sallittu. Saksan vaikutusvoima oli vielä siinä vaiheessa suursotaa niin suuri ettei Suomen päämaja uskaltanut sen käskyjä torjua.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #24

Marraskuun puolivälissä alkoi olla selvää, ettei Louhea kyetä käytössä olevin voimin valtaamaan eikä Muurmannin rataa pitämään hallussa. Suomalaisten 9 pataljoonan taisteluvahvuus oli 16.11.1941 vain 3500 miestä. Saksalaisten 12 pataljoonan taisteluvahvuus oli samoin 3500 miestä. III AK:n käytössä oli yhteensä vain 7000 taistelukykyistä miestä. Suomalaisjoukkojen todellinen taisteluvahvuus oli 14. marraskuuta keskimäärin 48 % määrävahvuudesta. Saksalaisjoukkojen taistelukyvun kannalta on huomioitava se seikka, että kova pakkanen koetteli erityisesti heitä. Kyvyttömyydestä vallata Nauvaaran neuvostotukikohta saksalaiset esittivät selitykseksi, että miehiä oli paljon sairastunut heidän oltua kaksi yötä ulkona. Marraskuun loppupuolen taisteluissa tilanne vielä huononi. Vihollisen tappiot olivat raskaat, mutta se sai vereksiä voimia Muurmannin rataa pitkin Pelkästään Div. J:tä vastassa oli varovaisesti arvioiden 5000-6000 miestä. JR 53:n komentaja eversti A. Kiiran joulukuun alussa 1941 Div. J:n komentajalle eversti V. H. Palojärvelle esittämän selvityksen JR 53:n tilasta kertoi, että talveen valmistautumisen varalta on puolustusasemat saatettava talvikuntoon. Asemat olivat pahasti keskeneriset, koska niitä oli rakennettu taistelujen kestäessä, mikä tilanne oli heikentänyt hyökkäystä että asemien tekoa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Viljo Asikainen: "Kiestingin ja Uhtuan valtaaminen ei ollut edes Suur-Suomen tekemistä vaan Suur-Saksan." Peräti rohkea näkemys, joka kyseenalaistaa koko sodanjohtomme harkintakyvyn kesäsotaan lähdettäessä. Näkeekö Asikainen samassa 'saksalaisvalossa' myös Äänislinnan ja Karhumäen sekä Aunuksen suuntien valtaamiset?

III Armeijakunnan komentaja Hjalmar Siilasvuota voidaan pitää merkittävänä osasyyllisenä suuriin miestappioihin Kiestingin suunnalla. Hän halusi näyttää von Falkenhorstille, miten suomipojat selviävät saksalaisia paremmin Vienan Karjalan maastossa. Ja niin he selvisivätkin. Tosin Siilasvuo itse tiettävästi varoi menemästä lähellekään rintamalinjoja. Kiestingin valtausta juhlittaessa Siilasvuo (tunnettiin myös Jalmari Verisenä) jostain syystä antoi pääkunnian ko. saavutuksesta saksalaisille.

Kenraali Siilasvuo patisteli erityisen säälimättä Jussi Turtolaa ja hänen joukkojaan jatkuvasti eteenpäin, vaikka saksalaiset olivat jo jääneet pahasti jälkeen omalla hyökkäysurallaan. Siilasvuo jopa haukkui Turtolan upseereineen pelkureiksi. Turtolan vastaus oli lyhyt: - Herra kenraali, kyllä täällä kaatuakin voidaan! Jussi Turtola kaatui 29.8.1941. http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/29...

"Siilasvuo halusi myös jatkosodan sankariksi. Hän oli talvisodan voittojensa vanki, jolla oli maaninen halu edetä ja voittaa, Martti Turtola kertoo. Siilasvuon kunnianhimon saivat monet Pohjois-Suomen miehet maksaa hengellään. Martti Turtolan mukaan kaukaa Taivalkoskelta joukkojaan johtanut Siilasvuo ei ollut edes kunnolla perillä Kiestingin tilanteesta."

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Martti Turtolan kirjassaan esittämä kanta on mielestäni armeijan kokonaisedun kannalta liian ahdas, mutta inhimillisesti katsoen siinä perusteensa. Ymmärrän kyllä hyvin M. Turtolan kantaa. Kyllä sotahistoriassa tällaisiakin tutkimuksia saa ja pitää olla.
Siilasvuon kunnianhimo? Kyllähän sotapäälliköllä kunnianhimoa saa ja pitää olla. Menestyksessä on aina niin sodassa kuin rauhassakin, oman tuhon siemen. "Muista, että sinäkin olet kuolevainen."
Kyllä Siilasvuo oli etulinjassakin, ei pelkästään Maijanlammella. 1.7.1941 Siilasvuo marssi Fagernäsin joukkojen kärjessä rajan yli Raatteesta itään. Kirjassani julkaisemassa SA-kuvassa saksalaiset panssarijoukot tekevät kunniaa, kun kenraalimajuri Siilasvuo marssii jalan rajan yli. Sieltä hän kohta kiirehti Kuusamon suunnan hyökkäysjoukkojen mukaan Kuusamosta itään. Kyllä voi sanoa, että Siilasvuo johti joukkoja edestä, Kiestingin-Louhden suunnan taisteluja valtason Kiestingistä. Tärkeimmät neuvottelut saksalaiset kanssa hän kävi Kuusamossa ja Taivalkoskella.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Palaan vastineeni julkaisuasiaan vielä tänään 28.11.2018 saattaakseni tietoon, että Iijokiseutu ei ole julkaissut yllä olevaa Iijokiseutuun tarkoitettua vastinettani kirjani arvosteluun, jonka julkaisemisesta 24.10.2018 on kulunut jo yli kuukausi. Asia on monella tavalla outo. Kerron lyhyesti.
En tarjonnut 15.8.2018 ilmestynyttä kirjaani arvosteltavaksi Iijokiseutuun, joihinkin muihin lehtiin kyllä. Syyskuun 26. päivänä tuli Iijokiseudusta toimittaja Juha Hagelbergilta sähköpostia, jossa hän pyysi kirjaani arvosteltavaksi. Lupasin lähettää. Seuraavana päivänä hän pyysi, että tulisin haastateltavaksi toimitukseen. Menin 1.10.2018 Pudasjärvelle ja vein kirjan mukanani. Juha Hagelbergin haastattelu kesti noin tunnin ja se vaikutti jokseenkin oudolta, kun haastattelija syötti minulle enimmäkseen omia näkemyksiään, joihin en sen kummemmin ottanut kantaa. Lähtiessäni pyysin, että saisin haastatteluani koskevalta osalta tekstin nähtäväkseni ennen julkaisua. Kirjaa koskevaa tekstiä en tietenkään pyytänyt.
Asiassa ei tapahtunut viikkoihin mitään. Haastattelutekstiä ei tullut. Marraskuun 14. päivänä kyselin joko arvosteluni on julkaistu. Hagelberg vastasi, että arvostelu on julkaistu 24.10.2018 ja arvostelun on kirjoittanut "kirjallisuustoimittajamme Toivo Kiminki, ottaen huomioon keskustelussamme esiin nousseita seikkoja". Hän lähetti käsikirjoituksen sähköpostilla. Menin kirjastoon ja löysin lehden ja tekstin. Oli kyllä melkoinen yllätys, että "arvostelun" kirjoitti eri henkilö kuin se joka pyysi kirjan arvosteltavakseen, "haastatteli" minua tunnin antamatta haastatteluani tarkistettavaksi ja vielä "valisti" "kirjallisuustoimittajaa". Minä, asianomistaja, en tiedä, mikä "arvostelussa" on Hagelbergin, mikä Kimingin osuutta. Onko Kiminki joku "senttari", joka saa palkkansa ns. toimittajien antamista ohjeista vai onko hän niin korkeatasoinen toimittaja, ettei hän tavalliselle asiakkaalle näyttäydy? Haastatellun oikeusturva on kyllä onnettoman heikko.
Päätoimittaja Martta Oinas-Panuma vastasi sähköpostissaan 22.11.2018 tiedusteluuni, että vastine voidaan julkaista Iijokiseudussa, mutta "sellaisenaan se on liian liian pitkä" ja kysyi, haluanko sitä itse lyhentää? Kysyin, mikä on mittanne? Odotin päätoimittajan ohjeistusta seuraavaan päivään, mutta sitä ei tullut. 23.11.2018 viestitin päätoimittajalle, etten voi sitä lyhentää. Kaikki käsittelemäni asiat koskevat arvostelijan "lonkkalaukauksia", joihin vastaaminen vaatii jonkun lauseen. Lisäksi arvostelija Kimingin kirjailija Kalle Päätaloa koskeva viittaus jää monesta syystä käsittelyn ulkopuolelle.

Tänään keskiviikkona 28.11.2018 menin kirjastoon katsoakseni, minkä verran tekstistäni on jäljellä. Huomioni oli: kirjoituksestani ei ollut sanaakaan.

Iijokiseutu on aikanaan toimittaja Soini Laxin perustama paikallislehti, jonka Soini myi keskustan Suomenmaa(Liitto-lehti)-Joutsenmedialle. Tänä syksynä Iijokiseutu on taas vaihtanut omistajaa ja sen omistaa nyt oululainen Kaleva-konserni, joka muuten omistaa jokseenkin kaikki Pohjois-Suomen sanomalehdet. Lähes puolen Suomen sananvapaus on yksissä käsissä.
Puhutaan maassamme kirjojen lukemisen vähenemisestä. Haluan nostattaa kysymyksen median osuudesta asiaan. En kaihda kovaakaan kritiikkiä, kunhan se on perusteltua. Kritiikkiin kuuluu, että siihen voi samassa mediassa vastata ja siten edistää keskustelua. Kimingin kirjoitus ei ollut mikään arvostelu, vaan kasa lonkalta heiteltyjä laukauksia. Kaikesta näki ettei hän ollut kirjaa lukenut, koska sotakirja on hänelle raskasta luettavaa. Miksi ryhtyy puuhaan, jos ei "jaksa".

Kannattaa vielä todeta, että Iijokiseudun samassa numerossa, kirjani arvostelun kanssa samalla sivulla, oli toinenkin Toivo Kimingin "arvostelema" kirja, Ari Rautalan Aseveljet korpisodassa, joka käsittelee kenraali Hj. Siilasvuon johtaman III AK:n sotaa Vienassa. Molemmissa kirjoissa on kysymys samasta sodasta. Kirjoihin paneutunut toimittaja olisi saanut niistä lukijoita kiinnostavaa asiaa, mutta kummastakaan hän ei varsinaisesti sano yhtään mitään. Vanhan ajan "ohjeistettu senttari" taisi olla asialla molemmissa.

Lopuksi vielä lämmin kiitos Uudelle Suomelle, joka vuodesta 2010 on ollut minulle tärkeä viestintä- ja keskusteluväylä. Erityisesti lokakuusta 2015 lähtien - Tornion maihinnoususta" alkaen - on sanomisen vapaus Pohjois-Suomessa kaventunut. Kalevassa on sananvapaus supistunut koko ajan erityisesti maahanmuuttoa koskevissa asioissa ja erityisesti perussuomalaisten kirjoittamina. Sanomisen ahtauteen on sitoutunut myös kuusamolainen Koillissanomat.Toinen kuusamolainen lehti Koillismaan Uutiset on sen sijaan yksityisenä lehtenä vielä varsin vapaa kahleista. Kalevan taannoisen neuvostomyönteisyyden juuret ulottuvat nykypäivään asti ja yltävät paikallislehtiinkin niin, ettei Kiestingin suunnan, Karjalan kannaksen ja Lapin sodan rohkeita ja menestyksellisiä taisteluja haluttaisi nykyihmisille avata.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset