Matti Kyllönen

Suomi ei suostu vihersosialistien uhrilampaaksi

Vihreiden puheenjohtaja ylioppilas Pekka Haavistoa on Ylen ”vaalihaastatteluissa” kohdeltu lempeästi, kuin pelastavana profeettana joka johdattaa Suomen ja koko maailman tuhoutumassa olevan kapitalismin kynsistä aseinaan ankara omistavan luokan verotus, heinänsyönti ja metsien lahottaminen pystyyn.
Koska sosialidemoraattien vaaliohjelma noudattelee samoja linjoja, on syytä puhua vihersosialisteista ja vihersosialistisista tavoitteista, joiden toivotaan voittavan eduskuntavaaleissa ja Suomen saavan kansandemokraattisen hallituksen kolmantena pyöränään Suomen keskusta, jolta alkiolaisuus, maanomistajan. viljelijän, talonpojan ja köyhän asian ajaminen  on jo kauan sitten jäänyt unohduksiin.

Vihersosialistien suunnitteluseminaari Kajaanissa 1972
Pohjois- ja Itä-Suomen autioittamista valmistelevat vihreiden ja sosialistien suunnitelmien eräs keskeinen lähtöpiste oli Kajaanissa kesäkuun lopulla 1972 pidetty ”Pohjoiskalotin suunnitteluseminaari”. Olin Koillissanomien päätoimittajan ominaisuudessa kutsuttuna tuossa tilaisuudessa ilmeisenä tehtävänäni edustamani lehden kautta edistää suunnitelmatalouden ihanuuden levittämistä Koillismaalla. Olenkin raportoinut tapahtumasta Koillissanomissa 30.6.1972 (Matias: Eriarvon poistajat) ja kirjassani Sanan voimalla rakennamme (2006, 127-128). Muutamia asioita siitä tässä.
Suomessa elettiin tuolloin vauhdikasta aikaa sosialistisen Suomen rakentamiseksi. Keskeinen asema oli suunnitelmien luomisessa kaikilla tasoilla: Euroopan, Suomen, maakuntien, kuntien, jopa kylien osalta. Kuntasuunnitelmissa pudotettiin kyliä kuntakartoilta yhdistämällä niitä toisiin kyliin. Seuraavaksi katosivat kokonaiset itsenäiset kunnat ”elinkelvottomina”.
Nykyisessä EU-Suomessa katoavat jo monet maakunnatkin, joita kuitenkin Juha Sipilän (kesk) hallitus yritti soten kautta pitää hengissä. Saman hallituksen toinen puolue kokoomus yritti ”valinnan vapauden” nimissä antaa palvelut kansainvälisille yrityksille. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) ajaa Suomen historian rajuinta väestön ja talouden keskittämisprojektia, jossa Suomi on keskittynyt ”vaurauden kolmioon Helsinki-Tampere-Turku”. Alueen pääkaupunkina on ”kansainvälinen metropoli Helsinki”, jonka vauraus perustuu Suomeen väestön, pääoman ja työn keskittämiseen tähän kolmioon - rikastettuna miljoonien ihmisten muukalaisväestöllä.
Pormestari Jan Vapaavuoren keskittämissuunnitelma onkin mielestäni nykyaikainen sovellus Kajaanin seminaarissa 1972 esitetystä. Vihreät ja sinipääoma lyövät kättä.

”Suurissa väestökeskittymissä saavutetaan onnellisin elämä”
Kajaanin 1972 seminaariin osallistui Suomen, Ruotsin ja Norjan kalottialueiden suunnittelijoita ja muuta väkeä. Neuvostoiliitosta ei ollut ketään, vaikka ohjelman mukaan piti olla. NL:n läsnäolo olikin tarpeeton, koska Itä-Saksan (DDR:n = NL:n) tahtiin seminaarissa mentiin. Sosialistista suunnittelua markkinoitiin ratkaisuna kaikkeen Suomessakin. Kapitalismi oli kuoleva yhteiskunta-aate, mutta sosialismi oli rakentava kapitalismin raunioille uuden, paremman Suomen.
DDR:n sosialistista mallivaltiota alustuksessaan esitteli professori Herbert Lück. Hänen mukaansa edistyksen perusta on tehokkuus, vain sen kautta saadaan hyvinvointia ja uutta jaettavaa. Kapitalismin oloissa tämä on riistoa, mutta sosialismissa se on siunausta tuottavaa työtä. Hyvinvointi saadaan maksimoiduksi suurissa väestökeskittymissä, jolloin luonto muualla säästyy virkistysalueina. Syrjäseuduilla, ”kaukana  palveluista”, ihminen ei yksinkertaisesti voi elää onnellista elämää. Näin siis professori Herbert Lück.

”Pohjois-Karjala, Kainuu, Koillismaa ja Lappi luonnonsuojelulle varattua Loma-Suomea”
Suomalaisten luennoitsijoiden huippua edusti arkkitehti Ossian von Konow. Hänen laatimansa ehdotus valtakunnansuunnitelmaksi noudatteli Lückin maalaamaa teoriaa. Konowin valotaululle heijastamat kuvat Suomesta vuonna 2000 rajasivat Suomen selkeästi kahteen vyöhykkeeseen. Kajaani-Kemi linjalla kulki vahva viiva. Sen pohjoispuolella esiteltiin Luonto- ja Loma-Suomi, jossa ihmisiä oli vain sen verran mikä tarvittiin matkustajien palvelemiseksi alueella. Helsingissä sijaitsevasta valtakunnallisesta (sosialistisesta) Keskusvaraamosta varattiin matkat. Ihmisten ei tarvinnut itse huolehtia matkansa ykstyiskohdista, koska yhteiskunnan omistama varaamo hoiti sen heidän puolestaan. Matkaajien oli käytettävä aina jos mahdollista julkisia kulkuneuvoja, mielellään junia. Pohjois-Suomen maisemiin oli piirretty hallitseviksi olennoiksi hirvet, porot, sudet, karhut ja ahmat. Petojen keskellä liikkui turvallisesti ja onnellisena joku ihminenkin. Raamatullinen maisema.
Pohjois-Karjala, Kainuu, Koillismaa ja Lappi olivat vuonna 2000 loma-Suomea. Pohjois-Suomen kokonaisväkiluku oli 200 000. Helsinki oli kasvanut ”kansainväliseksi keskukseksi”. Sen väkilukua ei mainittu, mutta se ei ollut suuri, koska koko Pohjois-Suomessa oli 200 000 asukasta – nykyisen Oulun verran.

Kainuun maakuntaliitto arvosteli rankasti vihersosialistien ohjelmaa
Seminaarissa saatiin kyllä kuulla vastustaviakin puheenvuoroja. Kainuun  maakuntaliiton toiminnanjohtaja Hannes Kemppainen puolusti rohkeasti paikallisen väestön etua ja oikeutta asua kotiseudullaan, hänen tasa-arvoaan, kansanvaltaa ja oikeutta saada työ ja palvelut kotiseudullaan. Pakolla ei ihmisiä voida liikuttaa. Työtä on järjestettävä kaikille omalla kotiseudullaan.
Seminaarin sosialiset tavoitteet, luonnonsuojeluvyöhykkeen rakentaminen Mustaltamereltä Jäämerelle, saivat Pohjois-Suomen medioissa rankkaa vastustusta. Mutta ohjelma sai uuttaa voimaa aikanaan EU:sta.
Radikaalilla luonnonsuojelulla oli 1970-luvulla  kannattajia nuorisossa. Vastustettiin jokseenkin kaikkea luonnon hyväksikäyttöä. Radikalismilla oli vankka yllyttäjänsä ja kiihottajansa Yleisradio pääjohtajansa Eino S. Repon johdolla. Kesä 1972 oli Repolle kuuma. Hänet oli Ylen yksipuolisen vappuohjelman vuoksi laitettu puolen vuoden pakkolomalle ”jäähtymään”. Kun tämä päätös oli tehty, Yleisradion henkilökunta meni vastalauseeksi istumalakkoon ja radio hiljeni. Tämä tapahtui kesäkuun puolivälissä.

Suomen 2000 -perustuslaki edistää viherososialistista monikulttuurista Suomea
Mitä on luonnonsuojelu nyt? Yleisradion vaalipuheenvuorossa Pekka Haavisto jakeli tulevan hallituksen mittavia rahavaroja reilun rahamiehen ottein: miljardi koulutukseen, satoja miljoonia sinne tänne, jopa ”metsänielun” kasvattamiseen valtionmetsissä ja yksityismetsissäkin ratkaisuna se, että metsänomistajille maksetaan siitä että lahottavat metsät pystyyn. Mistä varat? Reilun miehen otteella Antti Rinnettä peesaten: veroja, erityisesti saasteveroja korottamalla, yritystuista 1-2 miljardia leikkaamalla ja tietenkin saasteautoja vähentämällä. Opetusvarojen kasvattamisella 1 mrd:lla ei lapsiköyhässä Suomessa ole katetta, mutta juju piileekin siinä, että koulumiljardi käytetään muukalaisten kouluttamiseen vihersosialistisiksi maailmankansalaisiksi – näin otaksun, muutenhan tässä ei ole mitään mieltä.
Vihrersosialistien 1972 -seminaarin tavoitteet ovat pitkälle Pohjois-Suomessa toteutuneet. Tavoitteita on toteutettu EU:n nimissä. Suomen 2000 -perustuslaki on antanut vallan luonnonsuojelun nimissä jokaiselle kansalaiselle lupaamalla, että ”vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille”. Kansalaisuuksia jaetaan löysästi. Muukalaisväestöä saa mielin määrin tulla ja hakea turvapaikkaa Suomesta. Kuten Pekka Haavistossa TV-haastattelusta ilmeni, on ihmisarvon  vastaista karkottaa Suomesta paperittomiakaan.
Yle hoitaa maailman asioita riemumielin ja kiihkolla, mutta vihapuhetta se ei ole, mutta vihapuhetta on, jos suomalaisiin kohdistuvaa muukalaisten harjoittamaa väkivaltaa arvostelee.
Eino S. Repon henki elää Yleisradiossa. EU:n aikana on Natura -ohjelman toteuttamisesta lähtien on kansalaiset saatu jatkuvan pelon alle. Puolustus ei ehdi järjestämään rintamaansa, kun jo uusi isku murtaa valmistumassa olevan rintaman.Ihmiset pyritään alistamaan pelolla.

EU natisee liitoksissaan, Suomen fyysinen ja henkinen puolustus vahvistuu
Mutta EU natisee ja Suomen jäsenyys sen mukana. Jopa Suomen puolustusta ollaan järjestämässä vanhaan malliin paikallispataljoonien varaan. Paikallispataljoonat, kuten kuusamolaisten ja posiolaisten yhteinen pataljoona ErP 16, alkujaan 1000 miehen porukka, pystyi Talvisodassa puolustamaan kotiseutuaan Suomen itärajalla ja vielä Suomussalmen pohjoisosissa. Puna-armeija ei päässyt sen läpi hyökkäämään Ouluun.
Neuvostoliitosta ja Itä-Saksasta ohjattu ”luonnonsuojeluvyöhyke” rakennettiin siksi, että Suomen rajaseutu tyhjenisi siellä kotejaan, maitaan ja metsiään sekä muuta omaisuuttaan puolustavasta väestöstä. Samaan ”rauhan vyöhykkeeseen” kuului tavoite ydinaseettomasta Pohjolasta, joka koski muita pohjoismaita, mutta ei Neuvostoliittoa, rauhan valtiota.
Pormestari Jan Vapaavuoren ajama ”monikulttuurinen suukaupunkien kolmio” on sisällöltään vihersosialistinen malli, jota Vapaavuori tahtomattaan tai ihan tietensä Suomen vahingoksi tavoittelee. Kaikki nuo hörhöiset tavoitteet on eduskuntavaaleissa päättäväisesti torjuttava. Suomen kansa tarvitsee asuttavakseen ja puolustettavakseen koko Suomen.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Suomi on maailman paras maa, oletko samaa mieltä? Se Suomi on rakennettu yhteistyöllä sosialismin ja markkinatalouden keinoin. Ja melko hienosti on onnistuttu vai mitä, oletko eri mieltä? Poteroista katsoen ei mikään kehity.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Suomi on paras maa meille suomalaisille, sanoi jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Hänen kanssaan olen samaa mieltä. Mutta nyt kun täällä on satoja tuhansia muukalaisia, suomalaisten asema omassa kotimaassaan on heikentynyt. Käytävässä vaalitaistelussa ei lainkaan ole vielä puhuttu siitä, miten suomalaisille varatut sosiaaliset avut ja terveyspalvelut huononevat. Syyksi sanotaan rahapula. Vähintään yhden miljardin vuodessa annamme suomalaisille varattuja rahoja muukalaisille, joista osa otetaan pois suomalaisilta, osa hoidetaan lisävelalla.
On epärehellistä, ettei asiaa avata. Ainoat, jotka koettavat ottaa asioista selvää ja korjata tilanteen, ovat perussuomalaiset.
Suomen vauraus on luotu markkintaloudella ja kapitalistisen talouden keinoin ja yrittäjävoimin. Sosialistiset puolueet ovat keskittyneet verotetun rahan jakamiseen, eivät sen kartuttamiseen. Suomalainen työmies ja nainen puoluekannasta riippumatta ovat osallistuneet maamme rakentamiseen ja puolustamaan sodissamme sen puolesta, että maamme säilyisi itsenäisenä ja markkinatalousmaana.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Suomi ei olisi maailman paras maa jos sitä oltaisiin rakennettu pelkästään kapitalismin ja markkinatalouden ehdoilla, sitä näköjään on vaikea ymmärtää tai uskoa...Perussuomalaisten kykyyn pelastaa tämä maa voi olla montaa mieltä, en käy niistä sinne poteroon kinaamaan.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #4

Kommunismin kaaduttua Neuvostoliitossa SKP,SKDL ja osin SDP:kin jäivät Suuren Neuvostoliiton poliittista ja osin taloudellistakin tukea vaille ja joutuivat etsiytymään muihin puolueisiin. 1960-luvulla alkoi Saksasta levitä vihreä liike. Siitä maamme kommunistit ja vasemmistoradikaalit saivat suojasataman ja poliittisen suojakilven.
DDR:stä tuli heille esikuva. Sosialismin ja luonnonsuojelun ihanteet nivoutettiin yhteen ja alettiin markkinoida vihreää luonnonsuojeluvyöhykettä läpi Euroopan. Neuvotoliitolle Suomen rajaseudun tyhjentäminen oli tärkeä tavoite Suomen puolustettavuuden heikentämiseksi.
Nykyinen vihreä liike toimii yhdessä sosialististen apupuolueiden kanssa, mikä olet huomannut.
Poliittinen retoriikka on yhteinen Antti Rinteen johtamaa SDP:tä myöten. "Tapa talonpoika päivässä", oli SDP:n Rafael Paasion ohje kannattajilleen 1960-luvulla. Siitä alkoi tappoliike jota on jatkettu EU:sa. Nyt verotetaan lihaa niin, että talonpojat kukistuvat kysynnän puutteeseen. Talonpoikia kaatuu nykyäänkin, jos kohta on enää heitä vähän mistä kaataa, niin ovat vähiin menneet.
Suomesta on tehty suurtilavaltainen maa. Rikkaimmat saavat suurimmat maatalouskorvaukset. Tässä mielessä sosialismi on varsin pitkällä. Oman asunnon omistaminenkin on tehty epätarkoituksenmukaiseksi, jotta ihmiset olisivat omaa kiinteää omaisuutta vailla ja jotta asuntosijoittajat pärjäisivät. Kun työn tarjonta keskitetään Vapaavuoren kolmioon, sinne sijoittajat voivat keskittää sijoitusomaisuutensa. Siellä voidaan muukalaiset ja määrältään supistuvat "kansasuomalaiset" sekoittaa yhdeksi möykyksi.
Vihersosialistien ja kapitalismin yhteinen tavoite ollaan saavuttamassa, jos näin annetaan mennä. Mutta ei anneta. Vapaavuoden-Haaviston-Rinteen malli kaadetaan! Siinä on näiden vaalien yksi tärkeä tavoite. Suomi suomalaisille!

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #5

Epäilen että tätä keskustelua ei kannata jatkaa...jos sosialismi mielestäsi on vienyt siihen että rikkaimmat saavat suurimmat korvaukset, niin I rest my case. :-)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #7

Kyllösellä on katse tukevasti peruutuspeilissä. Poikkeukselliset väitteet ja vainoharhat vaativat tuekseen poikkeuksellisen mytevät asiavirheet.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #8

Voisitko mainita asiavirheitä?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #10

Suurin asiavirhe on kuvitelma siitä, että jollain vuoden 1972 seminaarilla olisi todellisia yhteyksiä ja vaikutuksia nykypolitiikkaan. Eikä syrjäseutuja tyhjentävää ihmisten vapaaehtoista poismuuttamista keksitty siinä seminaarissa, eikä se ole sosialistien eikä kapitalistien eikä vihreiden juonittelua. Sehän on ollut täydessä vauhdissa jo 1960-luvulta saakka.

Toinen suuri asiavirhe (tai oikeastaan patologinen vika maailmankatsomuksessasi) on se, että et koskaan näe mitään vikaa ’omien’ toiminnassa. Vika ja vihollinen on aina muualla: EU, vihersosialistit, maahantunkeutujat, luonnonsuojelijat, sinipääoma jne. ja maaseudun asukkaat taas ovat sinulle aina vain urheita uhreja.

Suomi on käyttänyt aivan tolkuttomasti resursseja estääkseen rakennemuutoksia niin maaseudulla kuin perinteisillä teollisuuspaikkakunnilla. Mikään ei ole riittänyt ja millään ei ole ollut toivottua vaikutusta kuin kuvitelmissa tai korkeintaan hetkellisesti.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #14

Esa Mäkinen. Kohta 1. Kajaanissa pidetty laaja seminaari on fakta, jonka olen tuoreeltaan dokumentoinut. Muita vastaavia tilaisuuksia ei tietojeni mukaan Pohjois-Suomessa ole ollut sinä aikana, jonka olen lehtimiehenä, opettajana ja tutkijana siellä ollut aikana 1966-1979. Jos voit osoittaa muuta, tee se.
Valtion ja maakunnan kaavoituksen kautta nuo mainitut linjat ovat toteutuneet sosialistien ja "luonnonsuojelun" tahdonilmauksen mukaisina. On noudatettu DDR:n periaatetta: toista, toista ja toista niin kauan tahtoasi, että se muuttuu totuudeksi ja sitä aletaan toteuttaa käytännössä. Tämä työ jatkuu nyt "ilmastonsuojelun" nimissä, jolle uhrataan jo lapsetkin, ne vähät, joita Suomessa enää on.
Käytännössä Pohjois-Pohjanmaan eri asteisissa maakunta- ja kuntasuunnitelmissa Koillismaalta on tulevaisuuteen suuntautuvia suunnitelmia ja hankkeita karsittu niin, että vain matkailuun liittyvät, Kuusamossa Rukan, Pudasjärvellä Syötteen aueelle keskittyvät suunnitelmat ovat jääneettoeutettaviksi. Raju matkailun keskittäminen alkoi 1980-luvun lopulla. Juhani Ahon ja Kuusamon kunnan kesken alkanut yhteistyö johti kunnan sitoutumiseen Rukan alueen kehittämiseen. Sivukylät ja Kirkonkylä ovat kuihtuneet pois. Kaivoksista puhuminen on kirottu asia. - Olen useita kertoja 2000-luvulla ollut tilaisuudesa, jossa esim. kansanedustaja on kuin vahingossa sanonut, ettei Kuusamoon voi rakentaa teollisuutta. Kysymykseeni, mihin tuo käsitys perustuu, en ole saaanut vastausta. Jos se sinulla, "pelkästään eteenpäin katsovalla profeetalla" on, anna se minulle tässä. - Vuosina 1992-2007 asuin jälleen Kuusamossa. Koin EU:hun liittymiseen liittyvät käytännön toimet, joista keskeisin ihmisten, etenkin maanomistajien mielissä pelkoa aiheuttanut hanke oli Natura. Maita varattiin luonnonsuojelulle. Maanomistajien kädet sidottiin. Maanomistajien suut tukittiin EU-rahalla, joka teki viljelöistä EU:lle ja Suomen valtiolle nöyriä ihmisiä, "luonnonsuojelijoita". - Kaavoitus on se ase, jolla suojelualueet ovat syntyneet. Alkupiste on Neuvostoliiton ja DDR:n tahdonilmaisussa. Nykyisin Neuvostoliitto on pudonnut pois, mutta Merkelin ja Putinin henkilökohtaisen tahdonilmaisun kautta se on jatkunut ja edelleen jatkuu. Entiset kommunistimaat (Puola, Unkari ym)voivat tämän tahdon muuttaa.
Kohta 2. Tuo esittämäsi kappale on täysin sinun omaa kuvitelmaa. Ei siis mikään fakta, vaan mielipiteesi.
Kohta 3. Jälleen täysin perustelematon mielipiteesi. Ylimalkainen ja perustelematon.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #8

Vielä Mäkiselle "peruutuspeilistä". Jos sinulla on auton ajokortti, lienet oppinut, että liikkelle lähdettäessä ja ajonkin aikana katsellaan myös paruutuspeiliin, jotta ajaja hallitsi liikenteen tilanteen joka hetki.
Ihmisen, yhdyskunnan, yhteiskunnan ja koko maailmankin asioiden seuraamiseksi on hyvä katsella taaksepäin. Jos tuntee taustan, vaikkapa vain omansa, voi tuntea itseään, vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, jotta voi turvata matkansa eteenpäin, toiset matkalla olevat huomioon ottaen. Koska olen koulutukseltani ja ammateiltani historianopettaja ja kasvattaja, lehtimies ja historiantutkija, suuntaudun aina taaksepäin tunteakseni taustan, nykyhetkeen tietääkseni missä ollaan ja tulevaisuuteen tietääkseni mihin menen ja arvioidakseni, onko viisasta pyrkiä sinne minne tahdon mennä ja mitä saada.
Mistä sinä tulet, mitä olet ja mihin olet menossa, ei minua juuri kiinnosta. Jostain muistan nähneeni, että olet ilmoittautunut opettajaksi. Jos opettaja on ammattisi, ei liene haitaksi tuntea menneisyyttä kyetäkseen koululapsia opettamaan ja kunnioittamaan toisia ihmisiä näiden ominaisuuksista, erilaisuudesta ja mielipiteistä riippumatta.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #7

Pahoittelen, Jyrki Immonen, etten ole kyennyt kirjoittamaan niin selkeästi, että ymmärtäisit mistä tässä kirjoituksessa on kysymys. Kysymys on luonnonsuojelun ja sosialismin tavoitteiden nivottamisesta yhteen niin, että Suomen pohjoiset ja itäiset osat varataan luonnonsuojelualueeksi, tuottamattomaksi. Hanke on tänäänkin toteutuneena varsin laajasti. Suojeluporukkaa kannattaa nyt jopa oikeistopuolueiden kansanedustajia ja muita vaikuttajia. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on virkaansa päästyään voimakkaasti ajanut väestön ja muiden voimavarojen keskittämistä "vaurauden kolmioon Helsinki-Tampere-Turku" -alueelle. Tämä ei ole sopusoinnussa Pohjois- ja Itä-Suomen alueen tavoitteiden kanssa. Vastustettavaa on myös armeijan, poliisin, rajavartiolaitoksen ja monien muiden valtion palvelujen viemisen alueelta pois.
Mahdollisimman yksinkertaisesti nyt Sinulta kysyn, mitä mieltä olet tästä kehityksestä? Onko se mielestäsi oikein?

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #13

Hyvä Matti, en ymmärrä mitä tekemistä luonnonsuojelulla, maanpuolustuksella ja sosialismilla on keskenään.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #16

Rajaseudut "suojellaan", elinkeinotoimintaa rajoitetaan, peruselinkeinot hävitetään, tulevaisuuden näkymiä ihmisillä ei ole, he joutuvat lähtemään. Mitä enemmän vaaditaan suojelua, sitä ahtaammalle ihmiset ajetaan. Väestöennusteet laaditaan syrjäseuduille kielteisiksi. Niitä toistetaan ja medialla ohjataan ihmisten mielipiteitä ja tahtoa. Tilastot toteuttavat itseään. - Luonnonsuojelu oli sosialismin työkalu, kuten olen osoittanut. DDR:n oppi oli että propagandaa toistetaan niin kauan että tavoite muuttuu valtion tahdoksi. Luonnonsuojelualueita lisätään, maa ja luonto muuttuu valtion omaisuudeksi ja sen vahingoittaminen rangaistavaksi. Valtio ja kunnat vetävät palvelunsa pois.
EU toteuttaa samaa keskittämistä, mitä on harjoitettu Suomessa valtion toimesta. Ihmiset on vedetty syrjistä pois. Nyt heitä ajetaan Suomesta pois ja tuodaan uusi väestö muualta maailmasta. Kansa vaihdetaan. Tämä on globalisaatiota, maailmanlaajuista keskittämistä, rahan hallintaa, ei enää valtio-, vaan globaalia sosialismia ja kapitalismia, jota sekä työväenliike että kapitalismi kannattavat, ay-liike siksi, että se uskoo hallitsevansa maailmanlaajuista kapitalismia.
Yhteistä näille kaikille kapitalismin palvelijoille on riisto. Ay-pomot kilpailevat palkoissa ja varallisuudessa kapitalistien kanssa.
Maanpuolustukseen syrjäseutujen tyhjeneminen liittyy siten, että maanpuolustustahto heikkenee, kun alueilla ei ole ihmisiä. Kuka korpea puolustaisi? Helsinkiläisten mielestä Kehä III:n takana ei ole mitään puolustamisen arvoista, eivät edes ihmiset. Havaintoni (1979-1992 asuin pääkaupunkiseudulla) mukaan suurimpia Kehä III:n takaisten alueiden arvostelijoita olivat sieltä muuttaneet. Mielipiteen taustana on katkeruus siitä, ettei kotiseutu kyennyt heitä työllistämään. Suomen väestön keskittäminen "Vapaavuoren kolmioon" ja uuden väestön raijaaminen Suomeen on vahingollisinta mitä maallemme koskaan on tapahtunut.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Perussuomalaiset yrittävät kääntää valtiolaivan ruoria ja kurssia yhtä jyrkästi ja rajusti, kuin miljonääri-yrittäjä pääministeri Sipilä förstiensä kanssa ja niin jysähti sote-karille, eikä lentävä kippari saa enää kuin nojata ruoriin...?!

Halla-ahokin försteineen haluaisi tarttua ruoriin ja päättää kursissta haluamaansa suuntaan, mutta äänestäjät ja muiden puolueiden puheenjohtajat ohjaavat redille ankkuriin-oppositioon.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #26

Kansa päättää miten kullekin käy. Kyllä kansa tietää.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kyllä se on kepu jonka johdolla sitä rahaa on jaettu vuosikymmeniä kannattamattomille kohteille pitkin maakuntia ja maksumiehinä ovat juuri ne ahkerat etelän kaupunkeissa asuneet ja asuvat työntekijät. "Koko Suomi asuttuna" on toive joka ei tule toteutumaan, kaupunkilaistuminen Suomessa on vasta alkutekijöissä.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Suurkaupungeissa tulee vielä turvapaikoista uupelo, kunhan vedet nousevat. Jossakin vaiheessa on alettava todellisia saastuttajia, suurkaupunkien lämmitystä, liikennettä ja niiden huoltoa järjestelemään uudelleen. Silloin havaitaan, että pieni on kaunista. Ihmiset alkavat etsiä rauhallisempia ja turvallisempia elinoloja. Ne ovat maalla pienemmissä yhdyskunnassa. Havaitaan että miljoonakaupungin Helsingin monikulttuuristaminen oli virhe, koska järjestyksen ylläpito on rotu- ja kulttuurisyistä vaikeaa. Myös huolto tuottaa vaikeuksia.
Kansainvaellukset, jotka nyt ovat menossa ja jatkuvat pitkään, johtavat suurkaupunkien luhistumiseen. Rooman miljoonakaupungin asukasmäärä putosi alimmillaan 16 000 ihmiseen. Muukalaiset katkoivat patsailta päät saadakseen näin haltuunsa niiden haltijain viisauden. "Kotoutus" on Suomessakin utopia, joka syö varoja mutta tuottaa vain lisää radikalismia. Paras keino suojautua on rajojen sulkeminen.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Suomen poliittinen ja sotilaallinen tavoite on pitää koko Suomi asuttuna ja puolustettuna. Koko Suomen puolustustuksesta puhui tänään Ykkösaamussa myös komentaja. Suomen perustuslaki edelleen edellyttää koko maan puolustamista. Perustuslain mukaan jokaisella suomalaisella on oikeus valita asuinpaikkansa. Jos et tätä hyväksy, rikot perustuslakia. Tiedossani ei ole yhtään suomalaista puoluetta, jonka ohjelmassa ei maan puolustukseen nähden noudatettaisi maan perustuslakia.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

No kerroppa miten maaseutu pysyy asuttuna. Suomessa jokainen saa valita asuinpaikkansa ihan vapaasti, mutta kaikki yhteiskunnan palvelut ei välttämättä ole aina silloin lähellä, se on täysin oma valinta.
Puolustusvoimat varmaan myös suunnittelee oman strategiansa koko maan puolustukseen, mutta tärkeimpiä kohteita ei varmaan ole matti ja maija jotka asuvat jossain Suomessa korven keskellä. Eikä varmaan tarvitse kertoa sinulle mitä strategisesti yritetään suojata silloin jos sellainen kauheus taas tapahtuisi että tänne joku hyökkäisi?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #21

Rajaseutupolitiikalla alue- ja maanpuolustus hoidetaan. Ihmisillä asuinpaikasta riippumatta pitää olla turvallinen olo, niin toimeentulon kuin hengenravinnonkin puolesta. Aluepolitiikasta on luovuttu tai siitä on perin vähän jäljellä. Suomen perustuslain uudistus johti kansallisvaltion heikentämiseen ja muukalaisten suosimiseen.
Valtion tahdon mukaisesti - EU:n käskyä ja tahtoa noudattaen - on alettu siirtyä kohti liittovaltiota. Muukalaisia suojellaan, omaa kansaa sorretaan. EU:sta eroaminen on ratkaisu kansallisvaltion palauttamiseksi. Perustuslaki on palautettava itsenäisen Suomen tahtoa noudattavaksi. Kun Suomi on täysivaltainen tasavalta, aluepolitiikkaa voidaan harjoittaa entiseen tapaan. Nyt ollaan niin sanotusti metsässä, vaikka Suomea koskevat päätökset tehdään Brysselin kaupungissa eikä Helsingissä, jossa Suomen eduskunta on.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #23

Okei, me olemme siis maailman onnellisempana ihmisiiä, jotka saavat maailman parhaimpaan kuuluvaa sairaanhoitoa, jep tiet on huonoja siellä sun täällä, mutta elämme kuitenkin EUn sorrossa, mitään emme saa itse päättää, voi kuinka meillä on kamalaa ja vaikeata....? Näätkö yhtään mitään ristiriitaa?
Ai niin mun piti lopettaa tämä keskustelu seinän kanssa.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen Vastaus kommenttiin #25

Ajoitko seinään. Sepä harmillista. Toivottavasti ei käynyt pahoin.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Puolueiden tehtävänä on ajaa kannattajiensa etua. Kepu on siinä tehnyt osansa, mutta kauan sitten menettänyt otteensa maaseudun ihmisiin, koska se muuttavan väestön perässä on pyrkinyt kaupunkihin. Osin se onkin siinä onnistunut.
Kuinka paljon yhteiskunnan varoja sidotaan pääkaupunkiseudulle ja muihin isompiin keskuksiin. Kokoomuksen ja SDP:n tahto on niissä toteutunut. Vihreät ovat ottaneet kannatuksesta osansa. Uusia puolueita on tullut mukaan. Hyvin menestyneesti perussuomalaiset.
Pääkaupunkiseutu on vuosikymmeniä valittanut, että se joutuu avustamaan muuta Suomea valtionavuin. Vältetään puhetta siitä, miten Helsinki hyötyy valtion laitoksista, jotka ovat keskittyneet Helsinkiin. On valtava määrä rahaa mitä vuosittain sidotaan pääaupunkiseudun infraan ja muuhun julkiseen rakentamiseen. Keskittynyt media toimii suurten kaupunkien ehdoin, maaseutu on unohdettu. Suomi keskittyy tiedonvälityksessään EU:hun ja muuhun maailmaa. Mustikasta on tullut mansikka ja päin vastoin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se hyvä puoli asiassa, on että nämä poteroissa elvät vanhoilliset voimat eivät ole enemmstöä, vaan kansa antaa äänensä tulevaisuuteen suunnatuille ajatuksille.

Nämä kaikki sisäänpäinkääntyneet puolueet jäävät oppositioon kirkumaan, sinne niitä mahtuukin.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Mikä on Petteri Ritalan kannattama eteenpäin suuntautunut puolue, joka on näyttänyt ja edelleen näyttää Suomelle tietä hallituksesta käsin? Mitkä puolueet ovat sisäänpäin kääntyneitä ja jotka varmuudella jäävät oppositioon?

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Juu, länsimaisessa, liberaalissa, suvaitsevassa, maallistuneessa, jopa joukoittain kirkkonsa hylkäävässä, tieto-ja järkiyhteiskunnassa ääri-oikeistolaisuus-ja uskonnollisuus, sekä mm. nationalismi-militarismista puhumattakaan ovat ja pysyvät marginaalissa.

- Kokoomuskin kierrätti jo ajat sitten koti, uskonto-ja isänmaa-sloganinsa kristillisille

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Seppo Pajunen, taidat kellua hiipuvilla aalloilla ideologiasi kanssa. Liberaalihumppa on kärsinyt kaikkialla tappion. Koti, uskonto, isänmaa ovat edelleen arvossaan, eikä se ole mitään äärioikeistolaisuutta, vaan suomalaisten perusarvoja ja kansallista, turvallista ydintä edelleen. Saat nähdä tämän eduskuntavaalien tulosiltana.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Mitä te kaupunkilaiset syötte sitten kun maaseutu on tyhjennetty?

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Ruokaa. Kuka maaseutua on tyhjentämässä?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Tyhjentämistä johtaa EU, Suomi sen tahtoa toteuttaa. Rahalla se hoidetaan. EU:ssa toimii aluepolitiikka, kuten Suomessa ennen. Nyt Suomesta puuttuu ja suurelta osin EU:ltakin. Raha ei enää EU:ta yhdistä, vaan hajottaa, koska raha suuntautuu muualle kuin EU:hun. EU pyrki suurvallaksi, mutta astui kansallisvaltioiden varpaille ja kokee hajoamisen, ennemmin tai myöhemmin. Monikaan siihen ei enää usko, paitsi ne jotka saavat siltä siltä hyvän, heikosti verotetun palkan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Hyvä kirjoitus taas Matilta.

Tässä todisteita mihin sote-suuntaan Suomea ollaan jo viemässä:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/59f7f105-514...

Työväenpuolue-kokoomus käänsi taas takkiaan:

http://karikilpio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272280-...

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Takinkääntäjiä on paljon. Hallitus hajosi jo kesällä 2017 ja linkutti ottopoikien tukemana maaliskuulle 2019. Nyt ovat kokoomus ja kepu tukkanuottasilla. Siniset ovat lähes kadonneet kartalta, Soini paennut maisemista, mutta nostaa ministerin palkkaa viimeiseen asti. Antti Rinne riehuu heinäsyöntiin yllytyksen ja lihaverojensa kanssa niin, että pääministeriehdokasgallupit murtuvat jo ennen vaaleja. Mielenkiintoinen kevät, Suomi luo vihersosialisen nahkansa supisuomalaiseen isänmaalliseen pukuun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset