Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Äitien työnantajat

Naistenpäivä ja lastentekotalkoot

Huomenna on Naistenpäivä. Meillä naisilla on suurin vastuu ja päätösvalta siitä, kuinka paljon lapsia syntyy. Miksi me naiset synnytämme lapsia yhä myöhemmin, yhä vähemmän tai emme lainkaan?

Eduskunnassa käsiteltiin tänään lapsiasianvaltuutetun kertomusta. Siinä esitettiin paljon hyviä ja tärkeitä asioita, jotka meidän on otettava vakavasti.

Mikään puolue tai kukaan kansanedustaja ei halua ainakaan tunnustaa tehneensä mitään päätöstä, joka heikentää lasten tilannetta.

Vanhemmuuden merkitystä yhteiskunnallisesti ei tule väheksyä

Olen viime viikkoina seurannut tiivistä keskustelua sekä puolesta, että vastaan koskien perhevapaiden uudistusta ja tasa-arvo kysymystä. Onko tasa-arvo sitä, että annamme lapsen vanhemmille mahdollisuuden tehdä oman päätöksensä siitä miten vapaat jaetaan vai naisen suoranaista pakonomaista palauttamista työelämään? Minä peräänkuulutan tässäkin asiassa valinnanvapautta.

Työnantaja ei ole KELAn sivukonttori

Työterveyshuoltolaki velvoittaa työnantajaa järjestämään ehkäisevää terveydenhuoltoa. Kalevan tekstareissa 26.4. oltiin näreissään erään kunnan työterveyshuollon muuttumisesta vain työperäisten sairauksien hoitajaksi. Yrittäjänä olen erittäin iloinen tästä kunnan rahoja säästävästä toimenpiteestä. KELA korvaa työnantajalle enintään 60 % työterveyspalveluista, joten työterveyshuolto tai työntekijöiden sairastaminen ei missään nimessä ole ilmaista lystiä.

Yhteiset lapsemme

Järjellisiä rakenneuudistuksia 3

Yrittäjänaiset ovat pitkään esittäneet, että lapsen syntymään ja vanhempainvapaisiin liittyvät lakisääteiset etuudet rahoitettaisiin työnantajien yhteisvoimin. Nykyinen rahoitus painottuu äitien työnantajiin. Tämä heikentää naisten pääsyä pysyviin työsuhteisiin ja lisää naisvaltaisten töiden kustannuksia. Hallituksella on työryhmä tästäkin asiasta taas kerran. Toivon, että se aloittaa perusasiasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä