Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Haittamaahanmuutto

Lasten ja naisten turvallisuutta uhkaava maahanmuutto lopetettava

Maatamme uhkaa väestöpohjan muutos, jonka seurauksia olemme järkyttyneinä seuranneet. Uskonnot ja kulttuurit, jotka sortavat naisia ja lapsia ovat antaneet näyttönsä Suomessa, eikä siitä voi enää vaieta.

Haittamaahanmuutto on koruton tosiasia

Elokuussa 2017 Suomea ravisteli ensimmäinen Turussa tapahtunut, jihadistisessa tarkoituksessa tehty terrori-isku. Sittemmin kärsivällisyyttämme on koetellut alaikäisiin tyttöihin kohdistunut, maahanmuuttajien seksuaalirikosten epidemia, joka on viime aikoina tullut voimalla kaikkien tietoisuuteen. Viranomaistenkin mukaan nyt on nähty vasta jäävuoren huippu. Lisäksi myös muita hallitsemattoman maahanmuuton suoraan tai välillisesti aiheuttamia lieveilmiöitä on nähty ja koettu.

Tilastollinen yliedustus ja muukalaisviha.

Somessa on viime aikoina tullut vastaan sellaisia julkilausumia, joita edes välttävällä omallatunnolla varustettu kansalainen ei olisi vielä muutama vuosikymmen sitte kehdannut julkisesti kannattaa, saatika itse lausua.

Sipilä, Orpo ja Poha peittelevät tietoisesti ulkomaalaisten raiskauksia?

Sipilä, Orpo ja Poha peittelevät tietoisesti tuhansia ulkomaalaisten raiskauksia?

Jussi Halla-ahon twitter tili on blokattu. Perussuomalaisia eduskuntavaaliehdokkaita yritetään vaientaa ympäri Suomen.

Asiasta on nyt vaiettu liian pitkään pienten lasten kustannuksella. Epäonnistunut kotouttaminen, turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten tuhannet seksuaalirikokset ja raiskaukset on salattu, jotta Suomen kansa ei nousisi kapinaan.

Suomalaisten ihmisoikeudet on turvattava

Suomalaisten ihmisoikeudet on turvattava.

Suomen tärkein tehtävä on pitää suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolta.

Meidän on huolehdittava, ettei oman kansa ihmisoikeuksia poljeta ja laiteta maahantulijoita etusijalle!

Meidän ei pidä hyväksyä raiskauksia ja muita rikoksia kansalaisiamme kohtaan.

Ennen kuin joku kerkiää kertomaan tekee ne suomalaisetkin,

jos oma väki tekee jotain, ei ole järkevää tuoda lisää tekijöitä ulkomailta.

 

 

Maahanmuutto: nyt on tekojen aika

Tarvitsemme nopean vaikuttavuuden toimenpiteitä

 

Oikeus omaan kehoon ja seksuaalisuuteen, oikeus opiskella ja tehdä työtä, oikeus päättää itse omasta tulevaisuudestaan kuuluu tasavertaisesti kaikille ihmisille, tytöille ja pojille. Olen seurannut viime päivät lähinnä järkyttyneenä Oulussa (sunnuntaina myös Roihuvuoressa) esiin nousseita nuoriin tyttöihin kohdistuvia seksuaalirikoksia.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä