Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kirkolliskokous

Kirkolla on ratkaisun avaimet

Perjantaina 18.5. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous jätti raukeamaan edustaja-aloitteen ”avioliittokäsityksen laajentamisesta”, koska siihen ei ollut riittäviä perusteita.

Kirkolliskokouksessa koettiin myös erikoinen episodi, kun siellä päivystivät sateenkaaripapit lobaten omaa asiaansa läsnäolollaan ja pyrkiessään keskusteluihin kirkolliskokousedustajien kanssa. Jos järjestäjälle tuo sopii, niin tullaanko seuraavissa kirkolliskokouksissa näkemään eri tahojen lobbaajia kokouskäytävillä?

Arkkipiispa keskeytti puheen - kirkolliskokousedustaja puolusti lapsen oikeuksia

Äskettäin pidetyssä kirkolliskokouksen istunnossa kirkolliskokousedustaja Leif Nummela pohti kirkon avioliittokäsitystä lapsen oikeuksien näkökulmasta. Hänen puheensa kuitenkin keskeytettiin, kun hän oli puhumassa yhteiskuntamme ristiriitaisesta asenteesta suhteessa biologisesta vanhemmastaan erotetun lapsen kokemaan isän tai äidin kaipuuseen.

Seuraavassa lainaan katkelman Nummelan puheen kohdasta, jossa hänet keskeytettiin kahteen kertaan:

Nainen paratiisissa ja kirkolliskokouksessa

Paratiisissa nainen vieteltiin ja nainen vietteli. Aikamme elävä elämä osoittaa, että syntiinlankeemuskertomus ei edusta vain jotakin vanhakantaista patriarkaalista seksismiä, vaan kertoo jostakin naissukupuoleen liittyvästä universaalista ja ikiaikaisesta luonteenpiirteestä.

Radio Dein kirkolliskokousedustajille tekemän kyselyn mukaan 68 prosenttia naisedustajista hyväksyy samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen, kun taas 69 prosenttia miesedustajista vastustaa sitä. Tulos ei ollut yllätys, koska samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemmissa tutkimuksissa.

"Piispat erimielisiä homoparien kirkkovihkimisestä"

http://yle.fi/uutiset/3-9202015"Enemmistö piispoista korostaa kirkon omaa lainsäädäntöä ja haluaa, ettei kirkollinen vihkiminen ulotu samaa sukupuolta oleviin pareihin. Osa piispoista olisi valmis vihkimään tulevaisuudessa myös homopareja". 

"Piispainkokous linjasi elokuun lopussa, että kirkollinen vihkiminen ei ulotu samaa sukupuolta oleviin pareihin. Ylen tekemän kyselyn mukaan piispojen näkemykset homoparien kirkollisesta vihkimisestä eroavat kuitenkin toisistaan merkittävästi."

Usko, rakkaus ja rakenteet - uusi kirkolliskokous valittu

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ”eduskunta”, kirkolliskokous, on saanut uudet edustajansa 9.2.2016 suoritetussa vaalissa. Kokoukseen on valittu 64 maallikko- ja 32 pappisedustajaa. Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Se päättää kirkon lainsäädännöstä, hallinnosta ja taloudesta. Kirkolliskokous kokoontuu kahdesti vuodessa Turussa. Allekirjoittaneelle lankesi arpa Oulun hiippakunnan pappisedustajan tehtävään. Seuraavassa tulevaisuuden haasteisiin liittyviä mietteitä.

 

Kahtalaisuudesta

Papitko saavat pian vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon?

"Kirkon pitää ottaa kantaa tasa-arvoisen avioliittolain tuomiin muutoksiin, peräävät kirkon sisällä toimivan,  (ns. uudistumieliset. huomautus. blogistin) uudistusmielisen Tulkaa kaikki -liikkeen edustajat.

Äänioikeudesta kirkolliskokousvaalissa

Helmikuussa 2016 valitaan Suomen kirkon ylin päättävin elin.Kirkkolain mukaan äänioikeutta

voivat käyttää vain seurakuntaneuvostojen jäsenet maallikkovaalissa.Se on ilmeinen epäkohta ja epädemokraattinen siinä mielessä kun ei ole suoraa vaalia,jolloin seurakuntalaiset ,jotka maksavat kirkollisveronsa eivät juuri sen tärkeimmässä vaalissa saa käyttää äänioikeutta.Vaali on välillinen.

Kummalliseksi sen tekee vielä ajankohta jolloin vaalit järjestetään.Eihän äänestäjillä ole ollut mitään

Arkkipiispa teki oharit omalle kirkolleen

Arkkipiispa Kari Mäkinen on huomauttanut useammassa yhteydessä (viimeksi Facebook-sivullaan 25.11.2014), että päätöstä parisuhdelakiesityksessä ei tee kirkko vaan eduskunta. Ehkäpä Mäkiselle tilanne on ollut toivottava, koska kirkon voimassaolevat linjaukset ovat vastakkaisia hänen henkilökohtaisille näkemyksilleen.

Seuraavaksi kirkko

Kisakatsomomme hurrasi. Kansa tapasi torilla. Tunnelma oli kuin MM-voiton jälkeen: Moni oli ylpeä siitä, että on suomalainen. Tasa-arvo voitti, ja kansalaisaloite uudesta avioliittolaista eteni eduskunnassa. On siis syytä kansanjuhlaan! 

Lakialoite ei ole vielä laki, ja monta mutkaa on yhä matkassa. Tänään kuitenkin tehtiin merkittävä voitto, joka toivottavasti saa jatkua vielä tulevaisuudessakin. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä