Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunnallispolitiikka

Helsingin kuntapolitiikan viikko 15/2019

Kaupunginhallitus käy vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelua koskevan lähetekeskustelun, käsittelee nuorten aloitteita ja kunnan asukkaan aloitteita sekä tekee päätöksen Siltamäkeen tulevan asumisyksikön osalta. Elinkeinojaostossa varataan Kampista alue UrBaana-hankkeen suunnittelua varten. Kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalla on markkinaehtoisen pysäköinnin pilotoinnin periaatteet, Nihdin asemakaava ja Hakaniemenrannan asemakaava. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellään terveysasemien lääkäripalvelujen järjestämistä palvelusetelillä.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 14/2019

Kaupunginhallitus käsittelee Helsingin tontinluovutuksen linjauksia, Siltamäkeen tulevaa asumisyksikköä ja Finlandia-talon perusparannusta. Kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalla on Pakilan Kyläkunnantie 67:n asemakaava. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto käsittelee toiminta-avustuksia ja tilankäyttöavustuksia.

Maanantai 1.4.

Kaupunginhallitus

Helsingin kuntapolitiikan viikko 13/2019

Kaupunginhallitus käsittelee Vallilanlaakson raitiotien asemakaavaa ja Finlandia-talon perusparannusta. Kaupunginvaltuuston esityslistalla on lähinnä kevyitä kaava-asioita. Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee Pakilanpuiston allianssi -hankkeen tarveselvitystä ja perustaa Lauttasaareen toisen suomenkielisen ala-asteen koulun. Kaupunkiympäristölautakunta tekee päätöksiä Hernesaaren ja Helsinki Gardenin asemakaavaehdotuksista.

Maanantai 25.3.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 12/2019

Kaupunginhallitus käsittelee kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöstä ja kaupunkistrategian mittareita. Keskustelua syntyy varmasti myös esityksestä valtioneuvostolle huumeiden käyttöhuoneen kokeilun oikeuttavan erillislain säätämisestä. Kaupunkiympäristölautakunta pohtii edelleen Vuosaaren merellistä matkailuhanketta. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa käsitellään mm. Yhteinen harrastusaika -kokeilua.

Maanantai 18.3.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 11/2019

Kaupunginhallitus hyväksyy Helsingin merellisen strategian ja varaa Meilahdesta mielenkiintoisen alueen lahjoitusta varten samalla kun pohtii kaupunkistrategian mittareita. Kaupunkiympäristölautakunnassa pohditaan Vuosaaren majoja sekä Pohjois-Pasilan ja Hernesaaren kaavoja. Kaupunginvaltuustossa on kyselytunti ja Raide-Jokerista keskustellaan varmasti vilkkaasti.

Maanantai 11.3.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 9/2019

Kaupunginhallitus käsittelee viimeksi pöydälle jäänyttä Raide-Jokerin enimmäishinnan korottamista. Kaupunginvaltuustossa jatketaan viime kokouksessa pöydälle jääneiden valtuutettujen aloitteiden parissa. Kaupunkiympäristölautakunnassa käsitellään Laajasalon ratikkakorttelia ja Helsingin tontinluovutuksen linjauksia.

Maanantai 25.2.

Kaupunginhallitus

Tiistai 26.2.

Valtuustoaloite työelämän ja luottamustehtävien yhteensovittamisesta

                                                                                       Tampereella maanantaina 18. helmikuuta 2019

 

Helsingin kuntapolitiikan viikko 7

Kaupunginhallitus käsittelee asema-aukion asemakaavan muutosta ja Raide-Jokerin enimmäishintaa. Kaupunginvaltuustossa vietetään pitkää iltaa valtuutettujen aloitteiden parissa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnassa päätetään tärkeistä hankkeista: Vuosaaren lukio, Märsky ja Tehtaankadun ala-aste.

Maanantai 11.2.

Kaupunginhallitus

Helsingin kuntapolitiikan viikko 6/2019

Kaupunginhallitus jatkaa valtuutettujen aloitteiden käsittelyä. Nuoria palkataan Siisti kesä 2019 –hankkeeseen. Kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä on esim. useita Laajasaloa koskevia kaavoja.

Maanantai 4.2.

Kaupunginhallitus

Tiistai 5.2.

Kuntapolitiikan viikko 5/2019

Kaupunginhallitus käsittelee Mukana-ohjelmaa, henkilöstön tasa-arvosuunnitelmaa ja valtuutettujen aloitteita. Kaupunginvaltuustossa on kyselytunti. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Helsingin tontinluovutusta koskevia linjauksia. Suomenkieliselle jaostolle esitetään, että Immolantielle (Tapaninvainio) rakennettavaan uudisrakennukseen voi tulla päiväkoti Immolan, daghemmet Staffanin ja leikkipuisto Tervapääskyn lisäksi myös 1. ja 2. luokkien tilat.

 

Maanantai 28.1.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä