Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Tuomas Pöysti

Presidentin olisi tullut "poistuttaa" Sipilää

Vaikka olenkin vuosien mittaan lukenut erilaisia tekstisisältöjä kaunokirjallisuudesta tutkimustekstiin niin lakitekstin ymmärtäminen tuottaa usein vaikeuksia. Onhan niin, että opimme käsitteet kukin yksilöllisesti siten, että silloinkin, kun käsitteet johonkin tarkoitukseen erikseen määritellään, ymmärrämme ne eri lailla.

Esimerkiksi sana "tuottamuksellinen" tarkoittaa lakitekstissä huolimattomuudesta tai varomattomuudesta johtuvaa kun mielestäni sanojen "tuottaa" tai "tuottamus" tai "tuottaja" merkitys sisältää päämäärähakuisen tahdon.

Ministerikopla ja herra Sote

Onko tuleva oikeuskansleri kenties hieman hölmö, kun menee avoimesti paljastamaan sekä itsensä että ministereiden likaisen pelin? Tämä kysymys nousi mieleen, kun luin eilisen Ylen uutisen.

Katsotaan ensin, mikä oli sotelain esittelyn lähtökohta.

”Virkamieslähteiden mukaan ministeriössä ehdittiin kuitenkin pohtia laajasti sitäkin, miten he toimisivat tilanteessa, että he joutuisivat paineen alla esittelemään lain, jonka tiesivät perustuslain vastaiseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä