Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Väärinkäsitykset

Yleinen väärinkäsitys rahan merkityksestä.

Taloudesta puhuttaessa puhutaan useimmiten rahasta. Rahasta puhuminen kuitenkin johtaa ajatukset harhateille, sillä rahalla ei oikeasti ole mitään tekemistä talouden kanssa.

Talous on työtä ja kuluttamista. Työn avulla tehdään yleensä jotain mitä voidaan kuluttaa, kulutetaan joko itse tai joku toinen kuluttaa.

Yleensä nykyisin tehdään töitä pääasiassa kulutushyödykkeiden tekemiseksi myyntiin, eli muille kuin itselle. Jos kuluttajaa, eli ostajaa työn tulokselle ei löydy, ei sellaista työtäkään kannata tehdä.

Immonen oikoi väärinkäsityksiä

Kansanedustaja Olli Immonen painottaa Suomen Uutisille antamassaan haastattelussa, että käy taistelua monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan ainoastaan poliittisin keinoin.

Olli Immonen (ps.) kertoo pitäneensä itsestäänselvyytenä, että hänen lennokkaassa facebook-viestissään mainitulla taistelu-sanalla tarkoitetaan nimenomaan poliittisella areenalla käytävää kamppailua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä