Matti Kyllönen

Kaikki blogit puheenaiheesta Yritystoiminta

Säilötkö koiraasi kotona?

Koiraa ei pidä koirien käyttäytymispsykologi Lizi Angelin mukaan jättää säännöllisesti yksin kotiin yli neljäksi tunniksi päivässä. Koira on laumaeläin ja kaipaa virikkeitä. Yksin jäädessään koirilla on todettu eroahdistusta ja masennusta. http://www.caninemind.co.uk/dogsneeds.html

Onko Maatalous Yritystoimintaa vai Tukiruinaus-Bisnes?

Ei se ole yritystoimintaa joka ei pysy pystyssä ilman jatkuvaa tukemista ja tuen päälle tukemista ja vielä lisätukemista. 

Jos ei yritystoiminta kerran ole läheskään kannattavaa, eikä sitä saa kannattamaan ilman jatkuvaa toisten ihmisten rahojen ruinaamista, silloin pitää panna lappu luukulle. 

Nämä toisten rahoilla, tavallisilta ihmisiltä ja työtätekeviltä tukirahoja vuodesta toiseen ruinaavat pitävät sitä itsestään selvänä, että tietenkin muut maksavat heidän viulunsa.

Eivät osaa edes hävetä, ja vielä vähemmän kiittää.

Kansakunnan tila

Keskustelu Suomen valtion taloudellisesta tilanteesta on sikäli omituinen, että kansakunta on siinä kovin pienessä osassa. Sille on annettu tuhlaajan leima ja maksajan rooli. Hallitus ei oman todistuksensa mukaan ole keksinyt tilanteeseen muuta ratkaisua kuin menojen vähentämisen julkisista palveluista väestölle, jonka asioita hoitamaan se on valittu.

 

Hyvä tuote myy itse itsensä on juurtunut hyvin syvälle Suomalaisiin.

 

Hyvä tuote myy itse itsensä on juurtunut hyvin syvälle Suomalaisiin.


Ei sanonnassa sinänsä  vikaa ole, mutta arvelen ja olen monen kanssa huomannut, että tämän tulkinta on tehty Suomessa jotenkin kierosti. Hassua on että kierosti tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että se tulkitaan sananmukaisesti niin, että  jos tuote ei mene kaupaksi niin vika on tuotteessa tai kysynnässä ja eihän siinä hyvän tuotteen myynnissä mitään myyntiä tarvita.

Suomi on yritysten kansainvälistymisessä kehitysmaa

Vaikka kasvavasti tiedostamme talouskasvun ja työllisyyden siemenen leivottavan maamme tuhansissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, on Suomi mielikuvissamme edelleen savupiippujen ja metsien maa. Suuryrityksiin perustuvan talous- ja teollisuuspolitiikan rinnalle meidän on yhdessä rakennettava kasvu- ja kansainvälistymishaluisempi pk-yritysten verkosto.

Erillainen ALV-malli, ajatuksia?

Olen jo pidemmän aikaa hahmotellut yksinkertaista mallia jossa luotaisiin mahdollisuuksia pienyritystoiminnan aktivoimiseen ja kehittämiseen. Valitettava faktahan on se että tänä päivänä uusia työpaikkoja suuriin tai edes keskisuuriin yrityksiin ei käytännössä synny, vaan toimintaa tehostetaan pääasiassa yt-neuvotteluiden kautta, joiden lopputulos on harvemmin työntekijälle mieluinen ja aika harvoin se on myöskään valtiolle mieluinen.

Lentokoneita napapiiriltä

Markkinarakojen etsiminen maailmalta on haasteellista puuhaa. Rovaniemeläinen Atol Avion Oy on onnistunut löytämään sellaisen lentokonetuotannosta, mikä ei tule varmaankaan ensimmäisenä monellekaan mieleen kun suomalaisen elinkeinotoiminnan kehitysmahdollisuuksia pohditaan.

On Stubbin velvollisuus luoda talouskasvua

Alexander Stubb väittää, että Steve Jobs ja Apple veivät Suomen työpaikat. Lisäksi hän toteaa, että poliitikot eivät voi luoda talouskasvua, vaan se on yritysten tehtävänä. Stubbin mukaan hän ei voi pääministerinä luoda talouskasvua.

Onpas ihmeellistä syyttelyä ja vastuunpakoilua herra pääministeriltä. Jobs ei ole vienyt Suomelta työpaikkoja, vaan poliitikot veivät ne. Myös nykyinen hidas talouskasvu on suoraan poliitikkojen vika.

Pohjoinen yritys palkittiin

Pohjoinen sijainti maantieteellisesti ei estä menestymistä yrityselämässä. Joskus se voi olla jopa etu. SKAL:n palkitseman pellolaisen Kuljetus Kovalainen Oy:n tarina on esimerkki siitä että myös pohjoisen yritys voi kasvaa ja laajentua alueellisesti ja paikallisesti merkittäväksi toimijaksi ja työllistäjäksi.

Menestys ei tietenkään tule ilmaiseksi. Tarvitaan idea, yrittäjä, hyviä työntekijöitä ja ennenmuuta paljon työntekoa kaikilta osapuolilta. On syytä muistaa, että mikään edellämainituista tekijöistä ei ole sidottu maantieteeseen. Siellä missä on elämää on toimintaa.

Moraalia työstä, vastuusta ja osallistumisesta

Wappu on työläisten juhla, se on myös opiskelijoiden juhla – Vappuna juhlivat myös omistajat ja johtajat, hekin tekevät usein töitä. Työhön kuuluu aina työpaikka ja siihen taas kuuluu työolosuhteet ja työnantaja. Tänään suomalaiset ovat maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa 1].

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä